sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kokematon hevonen ja kokematon ratsastaja

Tiettävästi maailman ensimmäisen hevostaito-oppaan kirjoittanut Ksenofon (n. 430-354 eKr.) muistuttaa, että ratsuhevosen koulutus on ammattilaisen tehtävä. Hänen mukaansa maallikoiden on syytä keskittyä opettelemaan ratsastamista hevosilla, jotka on valmiiksi koulutettuja. Tämän ohella heidän on syytä pitää huolta omasta kunnostaan, jotta ratsastaminen sujuisi heiltä paremmin.

Koulutetut ja kokeneet hevoset opettavat kärsivällisesti ratsastajiaan ja kertovat, miten haluavat tulla tuoduiksi esteelle. Kuva: Erica Lilja

Sain viime viikolla ratsastaa nuorta, melko raakaa hevosta.  Kyseessä oli oman hevoseni sukulainen, mutta täysin erilainen tapaus, jonka tiesin olevan melko lailla temperamenttisempi tapaus kuin tätinsä Tintti. "Ei kannataa suututtaa sitä, eikä riidellä sen kanssa", sanottiin.

Alkutunnista ruunake tuntui aika lailla Tintiltä: vähän jallitti eikä ihan liikkunut. Sitten se alkoi kulkea, taipua ja pehmeni. Lopputunnista se sitten suuttui. Olin oikeasta kädestä liian vahva. Se alkoi peruuttaa, sivuuttaa ja potkia taaksepäin laukannostossa. Päätin jättää tuon laukkaharjoituksen väliin ja keskittyä ratsastamaan tahdikkaita ravivoltteja. Sain ratkaisulleni siunauksen. Taitoni eivät tällä hetkellä riittäneet siihen, että minun olisi kannattanut siinä tilanteessa lähteä riitelemään tuon hevosen kanssa. Parhaiten kannoin vastuun tekojeni seurauksista siten, että pyysin hevoselta anteeksi antamalla sen tehdä jotain, missä se tunsi jälleen olevansa mukavuusalueellaan. Oikea käteni, johon Tintti on vuosien aikana tottunut, on syytä treenata tottelemaan minua. En kuitenkaan ole varma, onko se paremmin minun kuin hevosenkaan koulutuksen edun mukaista, että kävisin maistamassa kentän hiekkaa osana tätä projektia.

"Parhaiten kannoin vastuun tekojeni seurauksista siten, että pyysin hevoselta anteeksi antamalla sen tehdä jotain, missä se tunsi jälleen olevansa mukavuusalueellaan."


Jotkut hevosen ovat sellaisia, että osaamattomissa käsissä ne oppivat entistä huonompia tapoja. Ei ole mitään syytä opettaa hevoselle sitä, että se suuttuessaan saa helposti satulan tyhjennettyä. Tämä on hyvinkin sitä, mitä Ksenofonkin on halunnut sanoa. Osaava ratsastaja osaa opettaa hevosta. Osaava hevonen osaa opettaa kokematonta ratsastajaa. Kärsimättömät hevoset kuuluvat voittopuolisesti ammattilaisten käsiin.

"Kärsimättömät hevoset kuuluvat voittopuolisesti ammattilaisten käsiin."


Se ei silti tarkoita, ettei kaltaiseni ratsastajan kannattaisi välillä käydä tällaisten nuorten hepsankeikkojen selässä. Totta kai kannattaa! Mutta että mieleeni tulisi ostaa itselleni raaka hevonen ja lähteä sitä kouluttamaan? Ei ikinä! Toki voisi olla hienoa sanoa, että on itse kouluttanut hevosensa, mutta sellainen kunnianhimo on maallikolle täysin vääränlaista. 

"Yhteenvetona sanottakoon, että hyväjalkainen, rauhallinen, riittävän nopea, sisukas, kestävä ja ennen kaikkea tottelevainen hevonen on sodassa käyttökelpoisin ja turvallisin ratsastajalle.", sanoo Ksenofon.

Miksi harrastajan vaatimusten pitäisi edelleenkään erota 2500 vuoden takaisista ammattisotilaan vaatimuksista?

******

Lainaus teoksesta Ksenofon: Hevostaito. (Suom. Hilla Halla-aho) Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2003

Lue vanha postaukseni jokapaikanhevosten ylistyksestä vuodelta 2010
http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2010/12/jokapaikanhevonen.html

2 kommenttia:

  1. Tämä on niin totta! Näitä näkee yllättävän paljon, ja jopa mulle on tarjottu ties minkälaista kaveria, jlilla ole edes sayulaa koskaan käytetty selässä. Näihin tarjluksiin on vain nykyään helppo vain todeta, että kotona odottaa pieni tyttö äitiä takaisin, joten jätetään suosiolla asiasta enemmän tietäville. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ei ole näitä jännäratsuja juurikaan tarjottu. Täällä meilläpäin on ilmeisesti niin hyvin tarjontaa hyvistä ratsastajista, ettei minulle ole itse asiassa kukaan koskaan tarjonnut omaansa ratsastettavaksi. Ei lauhkeaa eikä puolihullua!

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...