perjantai 15. elokuuta 2014

Takaisin ratsastuskouluun - eli tuntiratsastajaksi!

Aloitin viikko sitten uudelleen tuntiratsastajan urani. Seitsemän vuotta Tintin selässä ovat kehittäneet, mutta ratsastajana kehittyy oikeastaan vain ratsastamalla erilaisia hevosia. Ja omaansakin oppii ymmärtämään paremmin käymällä hiukan kavioliiton ulkopuolella.**

Tai hetkinen, ei se nyt niinkään mene. Ratsastamaan oppii, kun saa mahdollisuuden rauhassa kehittää taitojaan sellaisten hevosten kanssa, jotka ruokkivat itseluottamusta ja osaamista, ja joiden kanssa pystyy harjoittelemaan ilman, että on välittömässä hengenvaarassa. Tällaisia ratsuja kutsutaan opetusmestareiksi. Minun Tinttini on sellainen.

Nousin ensimmäisellä tunnillani Tintin pikkusiskon selkään. Mikä ihana energia ja herkkyys siellä olikaan vastassa! Yhteistä Tinturalle ja pikkusiskolle on äärimmäinen kiltteys, vaikka pikkusisko punkikin avuilta pois heti, kun istunta levähti löysäksi; Tintti taas jää helposti makaamaan kuolaimelle. Mutta se tunne, kun saa hevosen rauhoittumaan, rentoutumaan, myötäämään ja kuuntelemaan! Mitä sitten, etten meinannut ensi yrittämällä saada laukkaa nousemaan!

Kun sitten pääsin kokeilemaan hevosten Ferraria, en meinannut saada seuraavana yönä unta. Olin niin ylpeä itsestäni - suorastaan lapsellisen ylpeä - että miehenikin jo nauroi sen "hiukan" näkyvän.

"Kun sitten pääsin kokeilemaan hevosten Ferraria, en meinannut saada seuraavana yönä unta."


Lainakavioissa. Hymy.
Ei se ollut tietenkään mikään mallisuoritus. Olen vain ollut niin nöyränä ja jännityksissäni uusien hevosten ratsastamisesta, että olen asettanut itselleni riman siihen, että jos minulla on allani uusi hevonen, minulla olisi lopputunnista avuilla kulkeva rento hevonen. Jos pääsen tähän tavoitteeseen, olen tyytyväinen. Ratsastuksessani oli sen verran hyviäkin vaiheita, että alkutunnin sähellys laukkaa hevosella, joka ponkaisi laukannoston jälkeen täysin pois avuilta, oli jälkikäteen helppo sivuttaa nauramalla.

Sain alkutunnista humoristisen uhkauksen, että jos en ratsasta kultakimpaletta kelvollisesti, kimppuuni käydään pahempana kuin edellisviikonlopun nelipäiväinen vatsatautini oli ollut. Ei tarvinnut käydä. Luojan kiitos!

Iloani varjostaa vain se, että jokainen kerta toisen hevosen selässä tuntuu vanhentavan omaa hevostani.Toisaalta herkän ja hiukan jäykemmän hevosen ratsastaminen eroaa toisistaan vain aika vähän. Osaako joku päätellä, mihin tämä väitteeni perustuu?

** (Ohje, joka ei ole sovellettavissa avioliittoihin)

4 kommenttia:

  1. Vautsi tuo Susannan tekemä banneri. Just sopiva tänne sun blogiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! .) Susanna teki juuri sellaisen, mistä juteltiin ja minkä tyylistä toivoin!

      Poista
  2. On tosi hyvä mennä välillä muilla hevosilla. Se selkiyttää omia apuja ja sen jälkeen huomaa ratsastavansa ne asiat läpi myös sillä omallaan. Jos ratsastaa vain yhdellä, jää jotenkin helposti lintsaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Rahan puute vain tekee harrastamisesta joskus vaikeampaa.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...