tiistai 5. elokuuta 2014

Päiväkotimaksut ja muita rahareikiä

Lapsemme aloittivat päivähoidon. Kaksi päiväkoti-ikäistä lasta tarkoittaa 550 euroa kuussa päivähoitomaksuihin. 550 euroa on järjettömän iso raha, ja vielä järjettömämmältä se tuntuu, kun hevosen ylläpidosta saa maksaa vielä enemmän.
Lapseni tuskin tulevat kulkemaan saappaissani.

Kaltaisillani amatööreillä, joilla on varaa yhteen hevoseen, harrastaminen on täysin kiinni tästä yhdestä hevosesta. Vaikka kovasti haluaisinkin ajatella, että nyt tärkeintä on vain treenata ja harrastaa vanhenevan hevosen ehdoilla, kaipaan ja janoan muuta. Ei tämä tunnu täydeltä harrastamiselta. Kun muut tekevät kisasuunnitelmia, minä yritän psyykata itseäni kestämään puolitehoisen tekemisen. Muistutan, että olen äiti ja äidin paikka on kotona. Lapseni tarvitsevat minua enemmän kuin minä tarvitsen kilparatsastusta tai uutta hevosta. Mutta ei se helpolta tunnu. Äidilläkin voi olla haaveita ja unelmia.

"Äidilläkin voi olla haaveita ja unelmia."


Tässä tilanteessa konkretisoituu se, että tämän lajin mielekäs treenaaminen ja etenkin kilpaileminen edellyttävät joko ammattilaiseksi ryhtymistä tai sellaista pääomaa, mikä mahdollistaa kalliin harrastamisen. Onko siis turhan rajua sanoa, että jos tässä lajissa haluaa kilpailla, on oltava rikas tai ammattilainen? Katkeralta se ainakin kuulostaa.

Ympyrä tuntuu sulkeutuvan kun muistan, miksi 13-vuotiaana laitoin kaikki tallikamat kiertoon enkä mennyt hevosten lähelle 15 vuoteen: mitä järkeä on tehdä tätä puolella teholla? Kaikki tai ei mitään.

Olen alkanut jäähdyttelemään sekä henkisesti että muutenkin. Rahat loppuvat, aika loppuu. Niillä on tehokas tapa kutistaa omia unelmia pienemmiksi.

Toisaalta huomaan yhä useammin ajattelevani, että miten tästä selviävät ne, joilla ei ole lapsia? Heillä ei ole mahdollisuutta nähdä sitä iloa, minkä saa itselleen katsoessaan lasten tekevän jotain, mistä he pitävät. Vanhempana olisin julma, jos en olisi vieressä seuraamassa heidän iloaan.

Miten sinä olet järjestänyt kaiken?


8 kommenttia:

  1. Kyllahan se vahan noin on. Mita olen seurannut hevosalan ammattilaisten touhuja, rikas sponsori on huipputasolla ihan valttamaton. Harvalla normaalilla ihmisella on panna luokkaa 100000 euroa hienoon hevoseen. Ja niita hevosia pitaisi olla useampia. Jo aluetasollakin kisaamiseen menee paljon rahaa ja aikaa. Minulle riittaa harrastelu joten ei mitaan hataa. Ystavapiirissani on kylla pienten lasten vanhempia joille hevonen on se henkireika ja 'omaa aikaa' vaikkakin siina tilanteessa rahan loytaminen melko kalliiseen harrastamiseen tuntuu itsekkaalta ja puolisoltakin saattaa tulla noottia. Itsellani ei ole lapsia joten onneksi ei tarvitse laittaa vaakakuppiin paivahoitomaksuja. Mutta totuushan on se etta ratsastus on kallis harrastus, siita ei paase mihinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan ajatella positiivisesti: jos selvitään hevosen kanssa siihen asti, että lapset menevät kouluun, voidaankin ostaa toinen hevonen… ;-)

      Hevonen on todella reikä: henkireikä, rahareikä, aikareikä ja reikä, johon voi kadota olemaan teini-ikäinen.

      Poista
  2. Kyllä se jo seura/aluetasolla kisaaminen vähän aktiivisemmin käy niin kalliiksi, että kesän menoja ei tee mieli ollenkaan vilkuilla. Tienaan ihan normaalin työssäkäyvän ihmisen verran, ja tilille tulevasta rahasta menee hevoseen vähimmillään n. 40% ja kisakaudella ehkä 65%. Ja tällä tosiaan harrastan yhdellä omistamallani hevosella. Autoni arvo on n. 5% hevoseni arvosta, ulkomaille ei mennä, uusia vaatteita ei osteta kuin siinä vaiheessa, kun edelliset hajoavat päälle, mitään ylimääräistä ei puuhata. Lapsia en onneksi ainakaan vielä kaipaa, ei missään nimessä olisi rahaa sekä lapsiin, että hevoseen.

    Kisaaminen ja valmentautuminen jo tällä helpolla tasolla on niin kallista, että aina välillä sitä pohtii, että pitäisikö vain antaa olla. Tiedän, että minulla tuskin motivaatio pysyisi yllä, jos lopettaisin aktiivisen valmentautumisen ja kisaamisen. Eli siis jos siirtyisin vaikka vain kerran viikossa tuntiratsastajaksi, rahaa jäisi ehkä muuhunkin. Mutta toisaalta - mihinkään muuhun en käyttäisi rahaa mieluummin. En voisi kuvitella, että yhdetkään uudet kengät, etelänmatka tai kylpyläviikonloppu toisivat minun elämääni näin paljon onnea ja hyvää.

    Aika ei sinänsä ole minulle ongelma, kun minulla ei tosiaan niitä lapsia ole. Ammattikin on valittu pitkän (kesä)kisaloman ja vapaiden viikonloppujen takia. Ja ehkä vähän myös kiinnostuksen alaa kohtaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Ja ajattele, että jotkut vielä kehtaavat ihmetellä ääneen, miten "luulis että sillä on varaa siihen-ja-tähän, kun sillä on varaa siihen hevoseen". Vähänpä he tietävät.

      Minäkin aina ajattelen, että jos tekisint oisenlaista työtä, tienaisin varmaan enemmän, mutta tässä työssä minulla on kuukausi enemmän lomaa. :)

      Poista
  3. Itse ratkaisin myymällä hevosen. Ei tuntunut mielekkäältä stressata hevosen liikutuksesta, siitä etten ollut lapseni kanssa, siitä ettei ollut aikaa parisuhteelle, siitä etten ollut koskaan riittävästi mitään tai missään... Katosi ilo harrastamisesta.
    Kaipaan kyllä aktiivista valmentautumista, itsensä haastamista, kehittymistä ja etenkin esteratsastusta. Kisojakin. Mutta tiedän, että tällä hetkellä ei siihen rahkeet (ajalliset tai rahalliset) riittäisi, joten kaikki tai ei mitään on minulle nyt ei mitään. Onneksi on ystäviä joilla on hevosia joita pääsee rapsuttamaan, harjaamaan, hoitamaan ja ratsastamaankin. Tavoitteitta ja rennosti. Vaikka eihän se sama ole.
    Tavoitteellisen harrastuksen ratsastuksen tilalle löysin agilitystä. Edullisempaa, koiria on varaa pitää vaikka useampia, treeneihin voi helposti ottaa lapsetkin mukaan ilman että ovat hengenvaarassa, kisoja on paljon ja niihin reissaaminen yksinkertaista kun ei tarvitse kun henkilöauton jne... Ja saman itsensä haastamisen, kehittymisen, yhteistyön eläimen kanssa ja kisahuuman saa tästäkin. Vaikka ei se ihan ehkä esteratsastusta voitakaan. Hengenvaara puuttuu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! Kai siinä nyt joku vaara on, kun se ratsastuksen korvaa? ;-)

      Jos minulla olisi nuorempi hevonen ja se tuntuisi menevän hukkaan, menettelisin varmaan samalla tavalla kuin sinä. Nyt kun hepo on jo eläkeikäinen, ei sitä myymäänkään voi ruveta. Iäkäs tokiv aatii saman liikuttamisen kuin nuorempikin. Tavallaan jopa vielä säännöllisemmän.

      Toisalta, hevonenhan ei kärsi siitä,e ttei se pääse kilpailemaan. Siitä kärsii vain omistaja. Ehkä nuori hevonen olisi nyt helpompi juuri siksi,e ttä sen voisi tosiaan myydä.

      Poista
  4. Tämä likka yrittää tehdä mahdottomasta mahdollista. Olen yksin alle vuotiaan lapsen kanssa (lapsen isä on kuollut) ilman hyvää tukiverkkoa, asun vanhassa rintamamiestalossa pitäen kahta hevosta ja kahta ponia, talli on alkeellinen eikä kenttää ole. Toisella hevosella kisaan mitä voin (koulua aluetasolla) ja toista ratsastavat tällä hetkellä ammattilaiset vieden sitä eteenpäin ja kohti laatuarvosteluita.

    Miten usein pääsen ratsastamaan? Joskus pari kertaa viikossa ja joskus pari kertaa kuussa. :D
    Tallihommat voi tehdä kun muksu on nukkumassa päivä- tai yöunia.

    Onko tämä aivan hullun hommaa? On, aivan mielipuolista!
    ...ja joku vielä sanoo, että on raskasta pitää hevosta, jos asuu miehen ja sen lapsen kanssa yhdessä kerrostalossa. :D

    Entä onko käynyt mielessä monen monta kertaa luovuttaa? KYLLÄ! Mutta jos pääsee maastolenkille ja sitä ennen saa aivan rauhassa harjata ratsunsa, selvittää hännän, vaihtaa satulahuovan sekä rapsuttaa rauhassa korvan takaa, on akut niin ladattuna ettei todellakaan halua taas luopua rakkaista hevosistaan!

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...