torstai 7. elokuuta 2014

Kun hevoselta lähtee jalat alta

Olen onnistunut tänä kesänä saamaan Tintin laukkaa säädellyksi vähän paremmin. Treeni alkoi keväällä kotona, oivallus jalostui kesäkuun alussa Hippolan järjestämässä klinikassa ja eteni edelleen Alavudella Hiltsun opastamana.

Verkkaa. Matalana. Kuvat Alica Lilja
Pikkumiehen syntymän jälkeen olen mielestäni kehittynyt kaikessa, mitä hevosen selässä teen. Silti minua vaivaa ärsyttävän usein ajatus siitä, että olen paska ratsastaja, jolle kukaan ei kuitenkaan viitsi sanoa sitä ääneen. Kuvittelen, että ihmisillä olisi muka oikeasti aikaa miettiä tunteitaini ja syöttää minulle pajunköyttä.

On lohdullista, että samoja ajatuksia voidaan tuntea myös maailman huipulla. Mary King kirjoittaa elämäkerrassaan, miten otettu hän oli siitä, että hänelle viimein tarjottiin hevosta ratsastettavaksi ja kilpailutettavaksi. Hänen mukaansa nämä ratsut menivät useimmiten William Fox-Pittille. Mary King oli kuitenkin jo tuolloin maailman ykösratsastajia, ei mikään aloitteleva nimi. Tätä vasten minun alemmuuskompleksini on pientä, vaikkakin se on minulle suurta ja totta.

Kapeat esteet ovat hankalia. Tintti ei enää epäröi. Silti huomaan ajattelevani, että se on vain tullut rohkeammaksi. Voisin luonnolliesti myös ajatella, että minä olen tullut paremmaksi ratsastajaksi.
Viime viikolla Tintti kompuroi maastotreeneissä. Se jotenkin sekosi ponnistuspaikassa ja menetti tasapainonsa alastullessaan. Oli hurja tunne, kun hevonen lähti alta ja lakosi kaikille polvilleen. Koska Tintti kuitenkin pääsi nopeasti ylös, minä meinasin jatkaa suoritusta. Vasta ohje "keskeytä" sai tajuamaan, että tämä todella on vain treeni. Niinpä kokosin meidät ja aloitimme alusta, tällä kertaa hallitummin.

Tehtävässä konkretisoitui se, mitä voi tapahtua, jos ratsastaa liian pitkällä ohjalla ja liian lujaa. On typerää ajatella, että "onpa vaikea tehtävä, nyt ratsastan vauhdilla eteen." Toivottavasti muistan jatkossakin pitää laukan terävänä, ettei tarvitse mennä pahemmin nurin ennen kuin se iskostuu päähäni. Ainakin tämän kompuroinnin jälkeen se tuntui helpommalta muistaa.

"Toivottavasti muistan jatkossakin pitää laukan terävänä, ettei tarvitse mennä pahemmin nurin ennen kuin se iskostuu päähäni. "


Jännitin seuraavaa päivää, tuntuisiko moinen raju kompurointi vanhassa hevosessa. Ei tuntunut. Kompurointi tapahtui alkutunnista, joten ehdimme hypätä vielä monta hyppyä eikä Tintin lihakset päässeet jumiin. Treenin jälkeen pesin sen ja annoin mennä piehtaroimaan. Sehän se on hevoselle parasta lihashuoltoa.

Tintti on jo nousemassa ylös. Valittömästi kuvan ulkopuolella vasemmalla olisi seuraava keltainen vene, jolle olimme menossa. Linja oli kaareva, esteet olivat ehkä 90 asteen kulmassa. Minun olisi pitänyt ratsastaa hallitummassa laukassa. Tulin liian lujaa.

Ehkä ensimmäinen kulmahyppy, jolle tulimme rytmissä.

Tässä Tintti on taas vähän matala ja levällään, mutta linja oli kaikenkaikkiaan ihan onnistunut. Tämä on sarjan A-osa.
Minun piti kirjoittaa mielen hallinnasta tähän lisää, mutta säästän sille ihan oman tilansa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...