Kiusataanko sinua?

Tyttäreni istui auton takapenkillä ja kysyi, mikä on kutipää. Päiväkodin pojat olivat nimitelleet häntä ja hänen tarhakaveriaan tällä nimellä. Otin asian esille päiväkodin tädin kanssa, joka sanoi, ettei hän tiedä, mikä on kutipää. Sanoin, että tyttärelläni ei ole s-vikaa, nimittelijällä sen sijaan on.

Meistä jokainen ymmärtää, milloin nimitellään, vaikka nimittelysana olisi vieras. Selitin tyttärelleni, että haukkumasanoja ei saa käyttää ja että sanojalla on s-vika. Tyttäreni totesi toiveikkaana, että pojat varmasti vielä oppivat sanomaan ässän.

Kun tyttäreni tulee vanhemmaksi, hän saa huomata, että nimittelijät ja kiusaajat eivät tule oppimaan samoja asioita kuin kaikki muut. Aika usein se, joka kiusaa ja nimittelee, yrittää ehtiä olemaan ensimmäinen edes jossain. Toisilla taas huumorintaju perustuu toisille ihmisille nauramiseen ja sen kautta huomion keräämiseen. Hekään eivät ehkä saa huomiota taidoillaan ja tiedoillaan, vaan keräävät sitä käyttäytymisellään.

Haukkuminen ja kiusaaminen ovat arkipäivää kaikkialla: kouluissa, työpaikoilla, talleilla. Kiusaaminen jättää ihmiseen elinikäisen haavan, joka vuotaa herkästi vielä vuosia kiusaamisen loppumisen jälkeen. Entinen koulukiusattu lapsi saattaa kokea aikuisenakin tulevansa kiusatuksi tilanteissa, joissa joku muu ei näkisi olevan kiusaamista. Jos on lapsena joutunut kestämään, ei aikuisena enää jaksa. Moni kysyy ihan syystäkin, eivätkö jotkut koskaan kasva aikuisiksi?

Sanoin lukioluokalle viime viikolla, että kiusaaminen vähentyisi, jos me kaikki oppisimme hiukan enemmän sietämään toisiamme. Jos joku ihminen alkaa tuntua meistä sietämättömältä, me alamme ärsyyntyä, ja ärsyyntyneenä meidän on helppo sanoa ja tehdä kaikenlaista ikävää. Jos me oikeasti sietäisimme erilaisuutta sen sijaan, että me vain puhumme erilaisuuden hyväksymisestä, asiat voisivat olla toisin. Me kaikki syyllistymme ärsyyntymiseen joka päivä.

Pahinta on joutua toteamaan, että asiat eivät muutu tulevaisuudessakaan, jos te ette itse muuta niitä nyt. Katja kirjoitti blogissaan pari päivää sitten, että ihmisiltä on helppo kestää monenlaista mystistä paskaa, mutta mikä on erityisen hankalaa, on tuon mystisen paskan selittäminen lapsille.

Minulla ei ole vastausta. Sanoin tyttärelleni, että me olemme kaikki erilaisia. Tytär on toiveikas myös sen suhteen, että nuo tarhakaverit oppivat vielä puhumaan nätisti.

En aio toistaiseksi riistää häneltä tuota viatonta lapsenuskoa. Minun kyynisyyteni ei saa estää häntä olemasta parempi ihminen.

**************************
Haastan kaikki tämän postauksen lukeneet mukaan Facebookissa/Instagramissa/Twitterissä leviävään #kutsumua -kampanjaan!