sunnuntai 24. elokuuta 2014

Alashyppäämisen vaikeus

Kaikista maastoestetyypeistä minua jännittää eniten alashypyt. Tintti hyppää nykyisin oikeastaan kaiken eteen laitetun, mutta ei mitään ilman ratsastusta. Eilen aloitimme treeneissä hyppäämisen kuulemma ihan tarkoituksella esteillä, joille täytyy ratsastaa hiukan enemmän. Käytännössä tämä tarkoitti alashyppyjä.

Ensimmäisiä alashyppyjä ikinä. Syksy 2012. Kuva: Muusa Siljama

Alashypyissä pitää muistaa hyppätä jalat edellä eikä satulaan saa tömähtää, kun hevonen laskeutuu. Jos jalkasi jäävät painopisteesi taakse, menetät alastulossa helposti tasapainosi. Jälkimmäinen taas on hankalaa, koska alashypyssä on nojattava taaksepäin eikä taaksepäin nojatessaan pääse niin paljon irti satulasta kuin seisoessaan jalustimilla suoraan hevosen yläpuolella. Mikäli kantapäitä ei taas muista painaa kohti hyppysuuntaa, käy hypyssä köpelösti, jos hevonen yhtään epäröi. Ja Tintti epäröi paljon.

Jos Tintti päättää pysähtyä banketin reunalle tilaneessa, jossa jalkani ovat yhtään irti tai painopisteeni takana, minä tulen banketilta tietysti alas ilman hevosta. Tintin kaltaisilla epäröivillä hevosilla tulee helposti kiusaus alkaa "paukuttaa pohkeella", mikä irrottaa pohkeen kyljestä kokonaan. Se taas tekee pohkeestä epätasaisen. Parasta olisi saada hyppyyn hyvä tahti ja vauhti heti alkuunsa. Olen kuitenkin siinä mielessä arka ja typerä, etten yleensä uskalla lähestyä alashyppyjä reippaasti, vaan kuvittelen antavani hevoselle aikaa katsoa, mitä edessä tulee olemaan. Emme siis oikeastaan hyppää alas vaan laskeudumme alas, eli tulemme tällä tavalla varovasti kuin seuraavassa videossa. Tämä on treenien ihan ensimmäinen tehtävä ja minulla on taas kilometrin pituiset ohjat.



Jos pitäisi valita joku estetyyppi, mikä on Tintille tätäkin jännempi, se on hauta. Kun hauta vielä laitetaan alamäkeen, on se tietysti tuplasti hankalampi. Vuosi sitten jätimme alamäkihaudat suosiolla väliin, koska minä en hallinnut samaan aikaan alamäkeen ratsastamista, eteenpäinratsastamista ja Tintin tahmeaa menoa ilman, että olisin menettänyt tasapainoni. Nyt nämä onnistuvat, vaikka meno ei edelleenkään meinaa pysyä tahdikkaana. Olemme jollain tapaa lähentyneet tilaa, jonka Cajus pukee sanoiksi seuraavaksi: hevosen täytyy kuunnella enemmän ratsastajaansa kuin pelätä edessä olevaa estettä. Videossa etualalla näkyy yksi suorittamistamme tehtävistä: autonrengaseste alamäkeen, alamäen alla kaksi hautaa sarjana, joiden jälkeen toinen autonrengaseste ylämäkeen.

"Hevosen täytyy kuunnella enemmän ratsastajaansa kuin pelätä edessä olevaa estettä."


Nykyisin teemme alashyppyjä kuitenkin aika säästeliäästi. Turha rasittaa vanhenevan hevosen etujalkoja enempää. Pienet tehtävät voivat kuitenkin olla haastavia nekin ja pitävät hevosen mielen virkeänä. Eilen se tuntui taas saavan ihan uutta imua, mihin minun olisi taas pitänyt osata reagoida ratsastamalla sitä terävemmäksi.

Tintti on kaikesta huolematta ollut aina ja on edelleen kuin kortinttolaiskirje; "Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii." (1 Kor. 13:7)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...