Saako hevosten vierellä meluta?
 |
| -Äiti, emmä jaksa enää! |
Tyttäreni tykkää kyllä ratsastamisesta silloin tällöin, mutta kuten esimerkiksi eilen, hän halusi hetken ratsastettuaan tehdä hiekkakakkuja kentän laidalla. Tintti oli tyytyväinen, sillä se sai syödä ruohoa. Sen katsekin tuntuukin aina kirkastuvan tyttäreni näkemisestä, sillä tiedossa on poikkeuksetta vain kävelyä ja namia. Tallireissuissa onkin oikeastaan vain kyse äidin ja tyttären yhdessäolosta. Otamme eväät, hoidamme hevosta ja tyttäreni ratsastaa sen verran, minkä jaksaa. Joskus hän on jaksanut jopa tunnin, mikä on aivan valtava aika neljävuotiaalle.
Tyttäreni ehdottaa aina välillä tallille lähtöä, mutta usein moottori tallireissulle on häntä muutaman vuoden vanhempi tyttö, joka on tallilla usein äitinsa kanssa. Tytöillä on mukavat leikit keskenään. Aika paljon energiaa saamme silti käyttää siihen, että he muistavat olla meluamatta ja juoksematta tallissa. Juokseminen ja meluaminen ovat muutenkin asioita, jotka ovat tuon ikäisille hankalia muistaa. Vielä vaikeampaa se on muistaaulkotiloissa, mikä nyt pääsääntöisesti on se paikka, minne lapset laitetaan meluamaan vapaasti.
Onneksi tallikulttuurimme mahdollistaa sen, ettei kaikki ole hiljaista ja hillittyä. Minulle on sanottu, että on hyvä, että nuoret hevoset tottuvat monenlaisiin asioihin, myös lasten meluamiseen. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että lapset juoksentelevat tallilla valtoimenaan. Hevosten takaa ei saa juosta eikä hevosia saa säikytellä. Siellä missä hevoset kulkevat, siellä eivät pienet tytöt juokse. "Ei saa juosta tallissa eikä uimahallissa", on tyttäreni päähän iskostettu loru.
Lueskelin taannoin Kian heppablogia pidemmän aikaa. Pysähdyin erityisesti Onko hyvä ratsastaja pudonnut sata kertaa? - postauksen äärelle. Voit lukea sen täältä.
 |
| Parasta tallilla on pillimehu. |
Meillä ei ole tallilla hevosia, jotka sinkoaisivat minnekään äkillisten tapahtumien seurauksena. Se ei ole sattumaa. Kun pidetään kiinni siitä, että kaikenlaista voi tapahtua eikä hevosta voi pitää pumpulissa, hevoset myös tottuvat monenlaisiin asioihin. Sateenvarjo tai kahiseva takki ei voi olla ongelma hevoselle, jos se ei ole sitä hevosen omistajalle. Kolinaa, traktoria tai tuulenpuuskaa varten ei tarvitse siirtyä neöjän seinän sisälle.
Toki niitäkin hevosia on, jotka ovat herkempiä ympäristön muutoksille. Uskon kuitenkin siihen, että tätä ominaisuutta voidaan hevosessa joko vahvistaa tai heikentää. Mitä mieltä sinä olet?
Olen kyllä melkolailla samaa mieltä kanssasi. Meille Durtsin kanssa muutto tallilta toiselle oli samalla myös iso kulttuurimuutos: hillittykäytöksisten aikuisten kouluratsastajien pikkutallilta yli tuplaten suuremmalle tallille, jossa on ihan toisenlainen olemisen kulttuuri: paljon lapsia, paljon eläimiä - ja molempia irrallaan :) Esteitä, nuoria hevosia, varsoja, sadettaja kentällä, paljon liikennettä jnejne. Enemmän minulla tuntuu olevan siihen kaikkeen totuttelua kuin Durtsilla, joka ei ole puolentoista kuukauden aikana vielä montaa kertaa säikähtänyt, vaikka aiheita olisi ollut entisen elämän vinkkelistä yllin kyllin.
VastaaPoistaEn kiellä sitä, etteikö edellisen tallin rauha ollut monin tavoin ihanaa, mutta samalla oon tosi iloinen, että me molemmat totutaan siihen, että ympärillä tapahtuu. Se on varmasti vain ja ainoastaan hyväksi!
Me käydään yleensä lasten kanssa tallilla silloin, kuin siellä ei ole muita. Helpottaa kummasti sitä, että kokisi olevansa porukoineen häiriöksi muille. :D
PoistaVilkas (mutta turvallinen) talliympäristöhän on ihan paras tapa siedättää hevonen erilaisiin asioihin. En tiedä mitä tekisin oman aran ruunani kanssa jollei meillä tallilla tapahtuisi näin paljon kuin tapahtuu. Mitä enemmän häiriötekijöitä kotona, sitä vähemmän ne haittaavat kisoissa. Hevoseni ei korvaansa lotkauta riehuvista haukkuvista koirista, juoksevista lapsista, sateenvarjoista, lastenvaunuista, ja se myös sietää varsin hyvin esimerkiksi kentän vierellä olevan risunuotion, sorsastuskauden paukkeen lähijärveltä ja trampoliinilla pomppivat lapset. Välillä löydän itseni ihan etsimästä tilanteita missä pääsen totuttamaan hevosta johonkin sille jännittävään asiaan (esim. kävelyvauhdilla edennyt tiesoraa levittänyt traktori oli oiva veturi meidän maastokävelylle eräänä päivänä).
VastaaPoistaTottakai edelleen on päiviä, jolloin joku aivan tavanomainen mitätön asia riittää laukaisemaan pakoreaktion, ja välillä täti syleilee maata. Olen kuitenkin enemmän kuin ylpeä niistä hetkistä kun hevoseni takajalkoihin juoksee kaksi koiranpentua yhtenä pallona, ja se hieman kummastuneena jää paikoilleen odottelemaan että koiralapset kuulevat omistajansa kauhistuneen kutsuhuudon. Tai kun puuskittaisella tuulella tyhjä ikea-kassi lentää kentän poikki ja hevonen vain katsoo että "tuolta se tuli ja tuonne se meni" - ja jatkaa töitä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Totta. Itse kyllä jotenkin tykkäisin, että kaikki koirat olisivat tallilla kiinni, elleivät ne ole ihan oikeasti sellaiisa koiria, jotka tulevat luokse sillä sekunnilla, kun niitä pyydetään.
PoistaMutta ei hevonen opi sietämään häiriöitä, jos sitä ei niille itsepintaisesti altista. IHmiset ovat paljon vaikeampia siedättää mihinkään. :D
Samaa - ja eri mieltä. Mieli menee mustaksi silloin, jos valmennukseni aikana lapset päättävät hypellä katsomon penkkejä ylös alas, mutta jos tämän voin ottaa harjoituksena maksamatta siitä 100€/h, niin sitten kiitos hyödynnän tilanteen. Kilpailuradoilla radanvierus on rauhoitettu alue - ei hevosen tarvitse sietää aidassa kiinni notkuvia tai kiipeileviä lapsia - toki kaikki siedätys on plussaa, mutta ei aina tarkoituksenmukaista.
VastaaPoistaEnnen kaikkea toivon, että lapset ja lastenvaunut eivät ole sellaisessa paikassa, että mahdollisesti irtipäässyt hevonen voi niiden yli juosta. Ei siis kentän portille lasta hiekkakakkujen rakentamaan tai maneesin oven suuhun lastenrattaita poikittain. Sijoitetaan lapset sellaisiin paikkoihin, että heille itselleen ei aiheudu tarpeetonta vaaraa JOS jotain hevosten kanssa käy. Ajoittain kun tuppaa tapahtumaan...
Normaaliin talliarkeen kuuluvat asiat; traktorit tai muut työkoneet tai vaikka kengittäjän laikka äänineen hevosen kyllä tulee sietää.
Aivan. Vaikka olen sitä mieltä, että kaikkeen pitää tottua, en esimerkiksi missään nimessä haluaisi olla se ihminen tallilla, jonka huonostikäyttäytyvien lasten syyksi laitetaan se, että jonkun valmennus meni pieleen. Siksi minun mielestöni on helpompaa pitää lapset poissa maneesin laidoilta häiritsemästä muiden valmennuksia, oli periaatteeni tästä häiriöasiasta mikä tahansa. On eri asia, ollaanko tahallaan häiriöksi vai onko kyse ns. normaaliksi katsottavista meluäänistä. Ja jälkimmäinen onkin sitten toinen asia.
PoistaOmat lapset on helpompi kasvattaa kuin muuttaa aikuisten ihmisten ajatuksia siitä, mikä on liikaa häiriötä ja mikä liian vähän. Vaikka koiristakin usein sanotaan talleilla, että ne pitää pitää kiinni, näin ei aina ole. Ja omistajansa mielestä kiltti ja tottelevainen koira saattaa muiden mielestä olla ns. "kymmenen käskyn koira", joka tottelee vasta joskus, jos silloinkaan. Jokainen kaiken lisäksi oppii jotenkin immuuniksi oman sakkinsa äänille. Ei omat koirat/lapset/hevoset jne. ole itselle häiriöksi ja sitä, kuinka häiriöksi ne ovat muille, ei aina tule ajatelleeksi.
Ehdottoman samaa mieltä Lauran kanssa. En minäkään toivo "siedätyshoito-sessioita" valmennuksen aikana, koska silloin on yleensä tarkoitus harjoitella jotain ihan muuta kuin häiriön sietämistä. Sen sijaan kotona itse treenatessa kentän laidalla saa (ja pitääkin) tapahtua, että sitten tositilanteessa taas sietokyvyn raja on vähän korkeammalla. Toki on sitten tilanteita kun hevonen on jo valmiiksi jännittynyt ja kireä, ja päivän ainoa tavoite on saada kierrokset alas ja hevonen rentoutumaan, silloin olen joskus pyytänyt että "voisko ne sähköjohtojen ja putkien vetämiset kentän laitaa pitkin tehdä vaikka vartin päästä kun olen valmis".
PoistaLapset tietävät meidän tallilla pysyä aidan takana (ja nimenomaan aidan, ei avoimen portin takana). Koirat tuolla on aina olleet irti, ja koska yhdelläkään tallin hevosista ei ole asian suhteen ongelmaa niin ei minullakaan ole. Pentuja tallielämään totuttavat omistajat tiedostavat toki riskin olemassaolon, mutta toistaiseksi jokaisesta pennusta on kasvanut oikein kelpo tallikoiria, jotka kyllä kunnioittavat ja varovat hevosia. Ja sanottakoon tähän väliin että itselläni koiraa ei ole.
Joo, kyllä siinä pointti on, että ei koskaan ole kyse vain pelkästään yksittäisten ihmisten tai hevosten melunsiedosta, vaan toisten ihmisten huomioonottamisesta hyvin monella tavalla ja kokonaisuutena. Ehdottomasti valmennuksessa pitää voida keskittyä siihen valmennuksessa tehtävään asiaan. Ei väliä, häiritseekö ylimääräiset asiat ratsua vai ratsastajaa.
PoistaJa itseasiassa äänet eivät ole minusta niinkään häiritseviä, eikä hevosenikaan ole erityisen ääniherkkä - sen sijaan äkillinen ja ennalta-arvaamaton liike on se, mikä yleensä reaktioita aiheuttaa. Toiset hevoset ovat visuaalisiin ärsykkeisiin (omani) ja toiset auditivisiin asioihin reagoivia, joten varmaan sekin siihen reagointiherkkyyteen aina vaikuttaa. Lapsi tai vaikkapa koira eikä tietenkään kukaan muukaan tallilainen voi tietää mikä hevonen mitenkin reagoi, joten hillitty liikehdintä ja melutaso lienee aina syytä huomioida. Tasaiseen meteliin väittäisin kuitenkin suurimman osan elikoista tottuvan väistämättä, sen sijaan juurikin äkillinen kiljaisu tai muu leikin ääni voi aiheuttaa hätkähdyksiä.
PoistaJa useinhan hevoset reagoivat tosi voimakkaasti johonkin, mikä liikkuu todella kaukana, 50 -100 metrin päässä. Sen sijaan vieressä voi vaikka räjähtää pommi.
PoistaTeidän erään ammattiratsastajan, joka tässä tapauksessa sanoisi, että jos hevosen kanssa ei voi mennä minne tahansa, sillä ei tee mitään. Ja ettär atsastustaitoa on selvitä niistä ennalta-arvaamattomista asioista.
Tietysti se on eri asia, kun sitä ratsastustaitoa harjoitellaan. Eipä meistä monikaan ole ammattiratsastaja. Ja itseänikin harmittaisi, jos suoritus menisi pieleen siitä, mitä ympäristössä tapahtuu. Toisaalta, en hirveän usein huomaa, mitä ympäristössä tapahtuu, kun keskityn.
Brooken/Mågen elämää- blogin Jonna antoi minulle aikoinaan ohjeeksi niihn meidän ainoisiin kenttäkisoihin, että koska et voi tietää, miten hevosesi reagoi kaikkiin niihin kisaradan varrella kyyhöttäviin ihmisiin, älä itse kiinnitä niihin mitään huomiota, vaan pidä kaikki ajatuksesi radassa ja siinä, mitä olet tekemässä.
Kerran kansallisissa koulukisoissa kuvatessani ratsukoita tuli eräs nainen suorituksen jälkeen tuohtuneena hevosineen luokseni. Olin kuulema kameran napsumisella hermostuttanut hänen hevosensa. Kamerani suljin piti mekaanisen äänen aina kuvatessa, mutta mielessäni ei käynyt että kenenkään hevonen voisi siitä hermostua ulkokisoissa. Varsinkaan paikassa, jonka ylitse lentää päivittäin monta lentokonetta ja liikennettäkin on paljon muista hevosista, ihmisistä, koirista ja muusta puhumattakaan. Jos kisaratsu ei siedä kameran napsumista niin miksi ihmeessä sellainen hevonen pitää änkeä kansallisiin kisoihin mukaan.. Syyttävästä kommentista nuutuneena pakkasin kameran laukkuun ja lähdin.
VastaaPoistaAika kurja juttu. Minullekin on kerran tiuskaistu, kun seisoin maneesin portin takana, että voitko mennä pois siitä säikyttelemästä hevostani. Olin hiukan hämmentynyt… Seisoin paikallani ihan rauhallisesti yksin, muttta häiritsin.
PoistaTämä kamera asia on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta olen sitä mieltä, että jos kamera on aivan kisaradassa kiinni ja aiheuttaa ääniä, se voi olla suoritusta häiritsevä ja koska kilpailijat ovat etusijalla, tulisi heillä myös olla ihan oikeus ja kohtuus pyytää kuvaajaa lopettamaan kuvaus heidän suorituksensa ajaksi. Toisaalta kisaajana arvostan hirväesti kuvia - nytkin niitä olen itselleni tilannut - joten en kuvaajia toki kieltääkään haluaisi. Joskus kuvaajilla kyllä on todella erikoisia paikkavalintoja ja kaikkien hevoset ei tosiaan ole tottuneet sarjatulena räiskyvään kameran ääneen, TAI erikoisessa paikassa kyyhöttävään kuvaajaan, jolloin suoritus voi mennä ihan vääristä syistä jännittyneeksi. Eli kisaajan kyllä kannattaisi aina ennen suoritusta pyytää kuvaajaa väistymään tai olemaan kuvaamatta, jälkikäteen säkätys ei ole kovin rakentavaa, eikä se mitään autakaan.
PoistaKuvasin kisoja penkiltä missä muutkin katsojat olivat. En siis ollut turhan lähellä rataa enkä varsinkaan mitenkään erikoisessa paikassa. Sen takia hämmästykseni tähän reaktioon oli suuri. Olin siinä kuvannut jo useita ratsukkoja ennen tämän ratsastajan suoritusta, joten hän olisi voinut pyytää poistumaan paikalta ennen omaa suoritustaan. Olisin kunnioittanut käskyä ja siirtynyt johonkin muualle. Jälkikäteen sättiminen tuntui todella ilkeältä eikä auttanut ketään enää siinä vaiheessa. :/ Järkeä olen aina hevosia kuvatessa pyrkinyt käyttämään, mutten tietenkään osaa lukea hevosta niin tarkkaan, varsinkaan suoritusten aikana, että osaisin sanoa ottaako se häiriön kameran suljinäänestä vai jostain muusta. Onneksi suurinosa kilpailijoista osaa pyytää siirtymään jo ajoissa eivätkä säti kuvaajia. Kouluratojen reunalle en ole hinkunut enää vuosiin, esteratsukoita ja ravureita kuvailen edelleen mieluusti, jos saan siihen tilaisuuden. :)
PoistaRiikkaK, luulen, että hermostutit ainoastaan tämän ratsastajan. Ja hän saattoi olla sitä tyyppiä, joka olisi hermostunut mistä tahansa asiasta. Ikävää on se, että tietynlaiset "ammattihermostujat" tuppaavat aina valitsemaan randomilla jonkun, kehen sen kiukun purkavat. Valtaosa ihmisistä etsii vian satulan yläpuolelta, painaa leuan rintaan, nostaa sen pian ylös ja ratsastaa kohti parempia ratoja tämän analyysin auttamana.
PoistaPitäisi pohtia mitä melu on? Virallisesti se taitaa olla häiritsevää ääntä, ja koska makuja on monia, on häiritsevien asioiden lista loputon.
VastaaPoistaItse pidän lapsista joten minun korvaan lapset eivät mölise. Nonstoppina räksyttävät rakit, kiroilevat tädit ja jalkapallofanien taukoamaton älämöly on pahinta äänisaastetta minun korville. Olen aivan vakuuttunut että jos harrastelisin ratsastusta reagoisi hevonen juuri niihin minua häiritseviin asioihin, onhan meillä varmasti yhteiset kiinnostuksen kohteet ;)
Siitä olen kuitenkin tiukkana että tallissa ei juosta eikä huudeta. Koskee kaikkia ikäluokkia ;) Ruoka-aikoja kunnioitetaan.
Pihalla sitten saa ja pitää sallia ääntä ja elämää ja jos jollakin on niin herkkä hevonen ettei se kestä pienikokoisia ihmisiä, on koulutuksessa mennyt kenties jotain pieleen?
Tietenkään maneesi ei ole puuhamaan ja huimalan risteytys, lapsille pitää opettaa muiden kunnioitusta ja paikaallan istumistakin voi harjoitella, mutta onhan se jotenkin surullista että tavallisen harrastetallin maneesissa pitää olla hengittämättä hiljaa, jotta areenalla työskentelevä hevonen saa luvan kansssa vetää kilarit jos joltain tipahtaa nenäliina. Tai joku erehtyy peräti aivastamaan (grande catastrophe !)
Omat tytöt ovat kulkeneet pienestä pitäen mukana talleilla ja toivon että jos he saavat joskus omia lapsia voivat myös he harrastaa lapsiensa kanssa sallivassa ilmapiirissä. Sillä suomalainen hevoskasvatus on turhaa, jos meillä ei ole kasvamassa uusia sukupolvia reippaita heppatyttöjä ja poikia.
Hyviä huomioita nämä kaikki. Ja hyvä vertaus tuo puuhamaan ja huimalan risteyksestä. Kuvittelisin, etten itse näistä kaikista yllämaintuista syistä johtuen hakeutuisi hevosineni koskaan minnekään muualle kuin kenttäratsastajien tallille.
Poista