perjantai 13. kesäkuuta 2014

Perhe, hevonen, aika, raha ja ystävät

On vanha vitsi sanoa, miten "ennen oli aikaa, rahaa ja ystäviä - nyt on hevonen." Viidessä vuodessa vitsistä on tullut totta.

Minä, jolla oli joskus valtavan vilkas sosiaalinen elämä. .
Minä, joka lähdin aina kaikkiin mahdollisiin juhliin eikä minulla ollut kiire kotiin.
Minä, jota pyydettiin hoitamaan asioita, koska minulla oli aikaa ja innostusta hoitaa niitä.

Jotenkin unohdin tämän kaiken, kun hankin hevosen. Lasten syntymän jälkeen sosiaalinen elämäni kuihtui entisestään. Kun viettää monta tuntia illassa tallilla, ei yksinkertaisesti voi enää jakaa aikaansa ystäville, sillä lapset ja perhe tulevat aina etusijalle.


Lukiotyttöjen vanhojenpäiväeleganssia 1998. Tällä porukalla yritämme tavata vähintään kerran vuodessa. Kalenterit kaivetaan esiin kolme kuukautta etukäteen. Saattaa löytyä yksi vapaa viikonloppu, mutta yksihän riittää!
Tallilla se, jolla on pienet lapset, on hiukan outolintu. Hänellä ei ole aikaa jäädä tallille ylimääräisiksi ajoiksi sosiaalistumaan ja hänellä on aina kiire kotiin. Toisaalta myös työpaikan illanvietot ja muut kinkerit jäävät usein väliin samasta syystä sekä siksi, että on kiire talllle. Ei-hevosihmisten seurassa kannattaa pitää suu supussa hevosista; hevosihmisille on usein turhaa puhua mitään lapsista.

Joskus tulee haikea fiilis muistellessani aikaa, jolloin kukaan ei odottanut eikä tarvinnut minua. Saatoin mennä ja tulla miten halusin; tuhlata tai olla tuhlaamatta. Jos saisin tuon riippumattomuuden ajan takaisin, pukeutuisinko silloin johonkin lukuisista opiskeluaikana hankituista iltapuvuista ja tanssisin aamuun? Laskisinko juhlien päätteeksi olleeni korkokengät jalassa yli vuorokauden? Kävelisinkö kesäaamuna Linnunlaulun läpi ja katselisin junien heräämistä?

Tuskin. Menisin tallille ja hyppäisin satulaan. Ennustus siitä, että hevosen myötä tulisin kadottamaan aikani, rahani ja ystäväni, on toteuttanut itse itsensä. Viime lauantaina oli tarkoitus osallistua opiskeluaikaisten kavereiden kesäisiin grillibileisiin. Estetreenien ja maastoradan rakentamisen jälkeen en jaksanut enää lähteä kotoa minnekään. Kotisohva ja perheen seura houkuttivat kaikesta huolimatta enemmän.

Olen siis pelottavasti huomannut eristäneeni itseni omaan pyhään kolminaisuuteeni: kulkemaan työpaikan, kodin ja tallin väliä. Vielä pelottavamman asiasta tekee se, että yleensä se ei haittaa minua ollenkaan. Minä olen mieluiten tallilla. Niin yksinkertaista se on. Olen 34-vuotias. Olen viimeinkin varma siitä, mitä haluan ja missä minun paikkani on.

Silti muistuta itseäni säännöllisesti siitä, että muutakin elämää on. Ja ystäväni sanovat minulle onneksi nopeasti, että nyt riittää hevosista ja lapsista. Sitten pinnistän, ja kohta olen taas entiselläni.

Ehkä elämää voisi olla pyhän kolminaisuuteni ulkopuolellakin?

P.S: Pari viikkoa sitten työpaikan kevätlounaalla työkaveri alkoi kysellä minulta hevosista. Huomasin ajattelevani, että kiinnostaakohan se sitä oikeasti vai eikö työkaveri usko minun voivat puhua muista asioista kuin työstä tai hevosista. Oli asian laita lopulta miten tahansa, aika kului kuin siivillä. Ainakin minulla.

3 kommenttia:

  1. Juurikin tästä aiheesta olemme viime aikoina jutellut mieheni kanssa. MInulla on kaksi lasta jotka on synytnyt 07- ja -09. Muutaman kerran olen kokeillut ylläpitohepan kautta oma hevo pitämistä perheellisenä kun lapset on pieniä - ei onnistu meidnä perheessä :D Kun taas pitkä tauo jälkee pääsi aloittamaan vanhan ihanan harrastuksen niin kyllä siinä piti tehdä valintoja harrastuksissa, jotain piti jättää pois jotta kerkeää olla kotonakin (en raski/kehtaa olla monen iltana viikossa omien harrastuksien parissa). Sattuu yleensä niin kun kaveriporukka kokoontuu niin mulla valmennus yms :D;) tai muuten vain talli ilta. Vuokraan siis hevoa 2krt/vk (oikea aarre tää polle ja omistaja). Nyt sitten on meidän neiti ja poika innokkaana lähtee tallille mukaan, että hevostelua tulee enemmän kun lapset saadaan mukaan. MUTTA se oma rakas mies, miten sen saisi houkuteltua koko hommaan messiin (joskus onkin mutta nykyinen naisvaltainen talli ei häntä houkuttele). Mies ihmetteleeki että miten ihmeessä voi riittää "vain" hevoset että voisi asua tallilla enkä keski kotona mitää ekstra tekemistä jos on jouto aikaa :). Ehkä jonain päivänä vielä meillä on poni jolla voi harrastaa äiti ja lapset (mies on palkattu kisakuskisi :) ). Mutta kun omistaa oma hevosen niin kyllä miehen täytyy olla mukana vähintäänkiin niin että ymmärtää ja hyväksyy sen ajan/rahanmenon mikä siihe hommaa menee. Juu minä olen myös se tallin pikakiituri joka harvoin jää juttelemaan tallile vaikka se niin kivaa olisiki -niistä kerroista pitää eriksee mainita miehelle tai ottaa ainakin neiti mukaan ;) Reippaasti tämä meidän kohta 5v tyttö jaksaa jo 50min kentänlaidalla raukka istua ja odottaa että äiti ratsastaa ensin ja sitten on hänen vuoro - eli neidin into on kova :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä yhtälönä on tosi vaikea toteuttaa. Minulla iso helpotus on opettajan työajat, jotka mahdollistavat hiukan enemmän. Kyllä vuorokaudesta loppuisi muuten tunnit.

      En ole vakuuttunut, että ratsastuksesta olisi koskaan meidän perheessä kenenkään muun kuin minun harrastukseksi. Tytär ei ole suuresti innostunut ratsastamisesta ja pojasta ei oikein vielä tiedä. MIehellä on omat harrastuksensa. Tärkeintä on kuitenkin se, että heillä ei ole mitään hevosta vastaan. Hevoskärpäsen puremaa en uskalla kenellekään toivoa. :D

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...