Klinikkafiiliksiä

Ennen tämän tekstin lukemista, lue prologi.

Kävin koko klinikka-aamun jotenkin hitaalla. Laittelin tavaroita hissukseen silläa ikaa, kun annoin Tintin olla vielä porukassa ulkona. Talutin sen suoraan aitauksesta traikkuun. Kaimani kysyi traikkua sulkiessaan, laitoinko suojat?
- Laitoin. Tuohon trailerin aisan päälle näköjään.

Ei meille lopulta kiire tullut, mutta ei meillä aikaa kauheasti ollut. Kun pääsimme Peikille, groomasimme vauhdikkaasti Tintin hännästä mutakokkareet pois. Kaimani punttasi minut selkään. Kerrankin oli niin tarmokas punttaus, että meinasin punnertamisen sijaan melkein lentää toiselle puolelle hevosta!

Ei ollut mikään yllätys, että Antin ensimmäinen kommentti oli: lyhennä ohjat. Olen patologinen pitkän ohjan ratsastaja, mutta koska Tintti reagoi nopeasti ratsastuksen alussa lyhennettyyn ohjaan rupeamalla tahdittamaan, minulta jää vähän turhan pitkäksi aikaa ohja pitkälle.

Olen tottunut verryttelemään kenttäistunnassa, mutta nyt meidän komennettiin istumaan alas. Tuntui, että minun oli vaikeampi ratsastaa Tintin laukkaa isoksi persus kiinni penkissä, ja Tinttikin tuntui tästä syystä vähän kummalliselta. Kun Tintti lopulta liikkui hyvin eteen ja tuli takaisin, annoin sen kävellä, vaikka muut vielä laukkasivat. Olimme sopineet Antin kanssa puhelimessa etukäteen, että saatan toimia tämäntyyppisesti, vaikka ohjeistus muille olisi muuta. Iäkästä hevosta ei pidä väsyttää verryttelyssä, vaikka se tarvitseekin vähän enemmän vertymisaikaa.

Meillä meni aikaa, että pääsimme käyntiin ensimmäisellä yksinkertaisella kavalettiharjoituksella, jota ratsastettiin ympyrällä. Myönnän, että tässä vaiheessa itseäni jännitti, sillä yleisön edessä ratsastamista ajatteli vielä tässä vaiheessa jonkin verran. Tunne tästä kuitenkin katosi aika nopeasti.

Käynnistysvaikeudet eivät stulleet minulle yllätyksenä. Usein emme kotioloissa tee pitkiä sileän verryttelyjaksoja estetreenien aluksi, vaan siirrymme aika nopeasti laukkaamaan pienille kavaleteille/banketeille/puomeille. Tällöin verryttely tapahtu verryttelyhyppyjen lomassa. Tintti on toki silloinkin aluksi vähän könkkä.

"Meillä meni aikaa, että pääsimme käyntiin ensimmäisellä yksinkertaisella kavalettiharjoituksella, jota ratsastettiin ympyrällä."

Ensimmäinen tehtävä: pystyeste, jonka molemmin puolin oli kaarevalla linjalla maapuomit. Oikeassa kierroksessa puomi nostettiin vasemmalta puolelta korkeammaksi, jotta kaarevan linja tulisi näkyvämmäksi. Löysimme Tintin kanssa jonkunlaisen tahdin vasta ihan viimeisille esteille.

Meillä on kotioloissa pieni maneesi ja se on yleensä laitettu niin täyteen esteitä kuin mahdollista. Teemme paljon tiukkoja kääntämisharjoituksia, joten oli mukavaa päästä tekemään niitä nytkin. Nyt tosin tuntui, että oli tilaa tehdä paljon enemmän. Tuo tila tuli käyttää hevosen laukan parantamiseen. Tintti tuntui terävöityvän tämän tyyppisestä ratsastamisesta ja minusta oli mukava huomata, että pystyn paljon paremmin hallitsemaan sen laukkaa kuin ennen kuopukseni syntymää. Teimme vinoja lähestymisiä, tarpellisia esimerkiksi uusintaradoilla.

Suhteutettu väli vesimattopystyltä okserille oli noin 21m. Saimme siihen Tintin kanssa vaaditut ensin 6 ja sitten 5 askelta. Viisi askelta vaati minulta paljon rohkeampaa eteenpäinratsastusta, mihin olen tottunut. Olen antanut Tintin viime aikoina päättää itse askeleensa. Nyt se joutui venyttämään.

Omaksi suureksi heikkoudekseni minun täytyy tunnustaa se, että olen aika lailla suurten linjojen ratsastaja ja tuppaan välillä vain matkustamaan esteeltä toiselle. Kokonaisuuden ratsastamisen ajattelemisesta on hyötyä radalla, mutta treeneissä pitäisi keskittyä hiomaan yksityiskohtia. En kuitenkaan malttaisi kääntää hevosta pois esteeltä, vaan ratsastan sinne aina, oli paketti hallussa tai ei. Pitäisi ryhtyä kotioloissa miettimään enemmän sitä, miten sinne esteelle ollaan menossa. Jos laukka ei rullaa kaarteen läpi, hypystä tulee huono. Olen tällaisessa tilanteessa kyllä mestari heittämään ohjat pois ja olemaan häiritsemättä hevosta hypyssä. Yhtä lailla olen nopea keräämään ohjat uudelleen ja ratsastamaan seuraavaa estettä kohti.

"Kokonaisuuden ratsastamisen ajattelemisesta on hyötyä radalla, mutta treeneissä pitäisi keskittyä hiomaan yksityiskohtia. "

Tässä täysin hajonnut paketti sarjaesteellä. Tintti hyppäsi edeltävälle okserille todella kummallisen hypyn, ohjani katosivat, mutta selvitimme tiemme sarjalle tästä huolimatta. Saimme tehdä tehtävän uudelleen. Kuva: Susanna Niemi

Tulimme lopuksi pienen radan, jonka aikana Tintti näytti ainakin minulle, että se jaksaa vielä paahtaa.  Esteet eivät olleet isoja, mutta joku minussa alkoi toppuutella. Kiusaus ratsastaa innosta piukeaa hevosta oli totta kai suuri, mutta pistin silti jäitä hattuun ja pyysin parista esteestä ylimmät puomit alas. Rouva tuntui olevan ihan liekeissä ja tuli suustaan aika vahvaksi. Tässä konkretisoituivat Antin ohjeet: näin ratsastettuna Tintti todella vaatii minulta lyhyemmän ohjan ja aktiivisempaa ratsastusta. Enkä saa lopettaa ratsastamista viimeiseen esteeseen. Samaa sanoo kotioloissa Cajuskin.

Kuva:Susanna Niemi

Klinikka oli kaikin puolin positiivinen kokemus ja Antti valmentajana hyvin meidän rajoitustemme tasalla, silti kuitenkin vahvasti kannustaen. Ratsastin samassa ryhmässä Hippolan Tiian sekä Riina-Marian kanssa. Heidän mietteitään voit lukea heidän blogeistaan.
http://www.lillivoitto.fi/2014/06/fiilikset-hippolan-esteratsastusklinika.html
http://riinamariarissanen.blogspot.fi/2014/06/20-hippolan-esteklinikka.html

Kun minulta klinikan jälkeen kysyttiin fiiliksiä, en osannut sanoa muuta kuin sen, mitä aina sanon: ratsastaminen on minusta aina kivaa kaikissa muodoissaan. Klinikasta jäi päälimmäiseksi mieleen tarve ryhtyä parantamaan ylävartalon asentoa esteen päällä sekä kiinnittämään taas aktiivisesti huomiota laukan laatuun.

Emme ehtineet jäädä katsomaan muita ryhmiä, mikä hiukan harmitti. Tintti kuitenkin ehti vielä kotona ulos ja meni suoraan piehtaroimaan. Sen se oli ansainnut. Kokeili myös ensimmäistä kertaa kylmäyssavea. Tosin pelkäänpä, että se kuivi auringossa turhan nopeasti eikä viilentänyt niin paljon kuin se olisi tehnyt tallin viileydessä.

Kuvista kiitos Pinja Suomalaiselle ja Susanna Niemelle. Itselläni ei ollut kuvausjoukkoja mukana, joten oli mukavaa, kun muut olivat napsineet kuvia.