Akateeminen ratsastaja
Yliopistossa opiskellessani kiroilin teoreettisia opintoja, kuten tieteenhistoriaa ja filosofiaa. Musiikkiopistossa opiskellesani inhosin musiikin teoriaa. Olen aina pitänyt itseäni käytännöllisenä ihmisenä; sellaisena, joka oppii parhaiten tekemällä.
Ratsastamisen suhteen olen kuitenkin huomannut olevani raivostuttavan akateeminen. Yritän tankata teoriaa, kuivaharjoitella, säätää itseäni kirjojen avulla oikeaan asentoon, tekemään oikeita asioita. Hevosen selkään päästyäni olen kuin käsikirja kädessä: hidas ja… hidas.
Ongelma konkretisoituu laukanvaihdoissa. Olen lukenus satamiljoona kertaa, miten laukanvaihdot tehdään. Silti en pitkään saanut laukkaa vaihtumaan silloin, kun halusin. Kun en halunnut, se vaihtui kyllä.
Viime keväänä sain aiheeseen oppitunnin, tai paremminkin vartin. Ohjat lyhyeksi, tuijota vanhaa sisäetujalkaa; kun se on alhaalla myötää ja swingaa jalat. Istu keskellä. Lyhennä se ohja. Istu, istu, istu, SWINGAA, ISTU, lyhennä nyt jo se ohja! UUDELLEEN!
Tuntui, että olin hukassa. Mietin kirjojani. Ei kai se nyt näin vaikeaa voi olla, eihän? Kunnes jossain vaiheessa sain perstuntuman siihen, miltä hevosen pitää tuntua sillä hetkellä, kun avut pitää vaihtaa. Tuli kauniita vaihtoja.
Tänään olen vaihtanut laukkaa myötälaukasta vastalaukaksi suoralla uralla. Hitto, miten ylpeä olen itsestäni! Kun äskettäin taas tavasin kirjasta (Yngve Bützow: Ratsuhevosen ja ratsastajan koulutus, Otavan kirjapaino 1943) laukanvaihdon teoriaa, olin kuitenkin yhtä kuutamolla kuin aina ennenkin.
Nyt onneksi tuntuu siltä, että ei sen väliä. Olen löytänyt perstuntuman. Toivottavasti se säilyy.
Ratsastamisen suhteen olen kuitenkin huomannut olevani raivostuttavan akateeminen. Yritän tankata teoriaa, kuivaharjoitella, säätää itseäni kirjojen avulla oikeaan asentoon, tekemään oikeita asioita. Hevosen selkään päästyäni olen kuin käsikirja kädessä: hidas ja… hidas.
Ongelma konkretisoituu laukanvaihdoissa. Olen lukenus satamiljoona kertaa, miten laukanvaihdot tehdään. Silti en pitkään saanut laukkaa vaihtumaan silloin, kun halusin. Kun en halunnut, se vaihtui kyllä.
 |
| Ratsastuksen teorian kolme avainsanaa onnistuneisiin asioihin: tahti, muoto, tie. |
Viime keväänä sain aiheeseen oppitunnin, tai paremminkin vartin. Ohjat lyhyeksi, tuijota vanhaa sisäetujalkaa; kun se on alhaalla myötää ja swingaa jalat. Istu keskellä. Lyhennä se ohja. Istu, istu, istu, SWINGAA, ISTU, lyhennä nyt jo se ohja! UUDELLEEN!
Tuntui, että olin hukassa. Mietin kirjojani. Ei kai se nyt näin vaikeaa voi olla, eihän? Kunnes jossain vaiheessa sain perstuntuman siihen, miltä hevosen pitää tuntua sillä hetkellä, kun avut pitää vaihtaa. Tuli kauniita vaihtoja.
Tänään olen vaihtanut laukkaa myötälaukasta vastalaukaksi suoralla uralla. Hitto, miten ylpeä olen itsestäni! Kun äskettäin taas tavasin kirjasta (Yngve Bützow: Ratsuhevosen ja ratsastajan koulutus, Otavan kirjapaino 1943) laukanvaihdon teoriaa, olin kuitenkin yhtä kuutamolla kuin aina ennenkin.
Nyt onneksi tuntuu siltä, että ei sen väliä. Olen löytänyt perstuntuman. Toivottavasti se säilyy.
Sehän se on, ratsastuksessa vaikeinta. Teoriassa voit osata kaiken, mutta käytännössä voit oppia vain saamalla niitä oikeita fiiliksiä ... !
VastaaPoistaNiinpä. Tosin minun mielestäni ratsastusta on vaikea oppia myös teoriassa. Silti asioita on hyvä lukea. On mielestäni vähän typerää myös heittää kirjallisuus romukoppaan sanomalla, että se ratsastusta ei opi kirjoista, mitä joidenkin olen kuullut sanovan. Kun asia on opiskeltu kirjoista, fiilis on saavutettu hevosen selässä, asiaa on hyvä aina sen jälkeen lukea vielä teoriapuolella uudelleen.
Poista