Palkintosaappaat kesätauolla

Ihan uusina!
Jotkut muistavat, että kirjoitukseni julkaistiin englantilaisessa Horse&Rider -lehdessä viime keväänä. Sain palkinnoksi kuukauden kirjeestä Toggin nahkaiset saappaat.

Saappaat tulivat minulle viikko sen jälkeen, kun lehti oli ilmestynyt. En olisi ikinä uskonut, että voittaisin mitään tällaista. Epäilin aivan viimeiseen hetkeen saakka, että saappaat eivät olisi minulle sopivat. Pessimisti ei tunnetusti pety.

Saappaat ovat kyllä aika jäykät verrattuna tavallisiin atastussaappaisiin, mutta ratsastaminen onnistuu niillä oikein mukavasti, vaikka ne eivät ratsastussaappaat olekaan, vaan ns. country bootsit. Sääli, ettei näitä saa Suomesta, sillä ainakin Hööksissä kokeilemani vastaavanlaiset tuntuivat todella jäykiltä ja minun jalkaani niiden lesti oli huono.

Odotan innolla talvea ja sitä, kuinka lämpimät nämä tulevat olemaan. Jalkojani ei ole näissä paleltanut. Olen kahlannut mudassa ja sohjossa, eikä saapas ole toistaiseksi mennyt miksikään. Vain ihanaa ajan patinaa on nähtävissä.

Lankattuina ja kahden kuukauden käytön jälkeen
Perheen pienin siirtelee mielellään kenkiä.

Onko sinulla suosikkitallikenkiä?

Kommentit

  1. Vastaavia oli Suitsisopissa ainakin viime talvena, olivat Dublin Eskimot. En kyllä pika googlauksella löytäny Suomalaisista nettikaupoista niitä enää.. Ehkä tulevat vasta talveksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Taitaa olla aika lailla vastaavat speksit.
      OIkeastaan on aika mysteeri, miksei näitä saa Suomesta laajemmaltikin. Ilmeisesti moni sitten kuitenkin luottaa mieluummin kumisaappaisiin kuin laittaa loskaan vedenpitävän nahkasaappaan.

      Toisaalta perusbrittiläinen värimaailma taitaa olla aika harmaa/ruskea suomalaiseen makuun. Mikä on sinällään jännää, koska tallilla kaikilla tuntuu olevan silti yllään vain ruskeaa, tummansinistä tai mustaa...

      Poista
    2. Itse toin mukanani tällaiset country/ratsastus bootsit Englannista, kun arvelin ettei täällä niitä saa niin laajasti. Ja epäilyni totesin todeksi, sillä olin ainoa viime viikonlopun harkkakisoissa, joka ei ollut jossain kumisaappaan tyyppisissä tallilla. Eli olen nyt sitten sellainen erilainen 'nuori'. Mutta ei ole mielestäni englantilaisen country bootsin voittanutta! Ne on täysin vedenpitävät, mudasta piittaamattomat, kestävät oikealla hoidolla vuosia... Ja ovat paljon paremmat kävellä kuin kumpparit ja niissä on hyvä ratsastaa. Nimim. vannoutunut :)

      Poista
    3. Jep. En vaihtaisi enää hiostaviin kumisaappaisiin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niiden geelipohja varsinkin on ihana. Kuin pumpulilla kävelisi.

      Poista
  3. Wau, tosi hienot! Tuollaisia voisin harkita itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa kokeilla. Pyysin omani koossa 40. Lähettivät kokoa 41, mikä vastasi jalkani kokoa. Ottivat siis omatoimisesti huomioon sen, että ovat tehneet pientä kokoa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit