keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Vanhasta hevosesta luopuminen

"Moni ei halua hevosen kuolemaa omalletunnolleen, vaan mieluummin myy tai jopa antaa hevosen eteenpäin ja siirtää näin vastuuta. Hevosenkokoinen vastuu edellyttää kuitenkin ihmiseltä sitä, että kun aika tulee, ihminen päästää hevosen vihreämmille laitumille. Sen kiitoksen työstään on jokainen hevonen ansainnut."

Näin kirjoitetaan Suomen Hevosenomistajien keskusliiton sivulla. Olen vakuuttunut, että juuri vastuunsiirto aiheuttaa hevosille enemmän kärsimystä kuin asianmukainen teurastus lähimmällä teurastamolla.


Joitain vuosia sitten Tintti satutti jalkansa tallinpihassa liukastuessaan salaojasillalla. Se sai sillan alle jätetyistä (sic!) lahoista kyllästepuista tikun ruununrajaansa, mistä syystä jouduimme käymään klinikalla. Toimenipdehuoneessa tein mielessäni listaa siitä, kuinka suuria vaivoja alkaisin hoitaa. Olen päivittänyt listaa vuosien varrella ja nuo asiat ovat olleet sekä mieheni että valmentajieni tiedossa, jotta minun olisi sitten joskus helpompi tehdä äärettömän vaikeita päätöksiä hevoseni hyväksi.

Onko sinulla tällaista listaa?

Linkit:
Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto - hevosesta luopuminen
http://www.shkl.net/omistaminen/hevosesta-luopuminen/
Suomen Hippos - Hevosen teurastaminen
http://www.hippos.fi/rekisterointi_ja_omistaminen/hevosen_hyvinvointi/teurastamot
Lemmikkilehto - hevosen tuhkaus
http://www.lemmikkilehto.fi/

P.S. Tintti on elinikäisessä teuraskiellossa cushing-lääkityksensä takia. Sen loppusijoitus tulee näin ollen olemaan lopettamisen jälkeen tuhkaus. Sitten kun se on ajankohtaista.

20 kommenttia:

  1. Minulla ei ole listaa, mutta mielessä kyllä millaisia vaivoja kultakin hepalta hoidettaisiin. Penan kohdalla (joka on jo 16-vuotias pitkän uran tehnyt opetusmestari) lista on kaikista lyhyin. Hän pääsee meiltä vihreille laitumille ilman pitkiä sairaslomia. Sen olen mielestäni rakkaalle velkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla tavalla ajattelen minäkin. En missäänn nimessä halua pakottaa Tinttiä kärsimään enää näillä ikävuosilla ähkysta toipumisia saati kaviokuumekierteitä. Mutta eiväthän nämä listat asioita helpommiksi tee.

      Tallinpitäjälle olen sanonut, että vanha sanonta "master´s eye fattens the mare" ei saa tulla meidän kohdalla niin todeksi, etten ymmärrä luopua ajoissa. JOskus sen nähdäkseen tarvitsee muidenkin silmiä.

      Poista
  2. Siitä lähtien kun ensimmäinen hevoseni seisoi turhaan klinikalla 5pv jalkaleikkausta odotellen ja jouduttiin kuitenkin lopettamaan heräämöön, olen pyrkinyt ajattelemaan mahdollisimman realistisesti kauhuskenaarioita erilaisten vammojen ja vaivojen osalta. Silloin hädässä oleva omistaja oli täysin eläinlääkärien ennusteiden "armoilla".

    Yhden tällaisen päätöksen tein juuri äskettäin, kun pienensin vanhemman hevoseni eläinlääkärinkulu- vakuutusturvaa. Koin turhaksi maksaa kalliita maksimi-vakuutuksia kevyessä käytössä olevalle hevoselle, joka on nyt loppuelämän kodissaan - sen osana ei ole joutua jalkojen piikityskierteeseen tai muihin toimenpiteisiin vaan seuraavana osoitteena ovat vihreämmät laitumet, toivottavasti teurastamon kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osanottoni ensimmäisen hevosesi poismenon takia. Olen kuullut paljon samantyyppisiä tarinoita. Yleisimpiä varmaan ovat ähkyleikkaukset ja niiden jälkeiset komplikaatiot. Nykyisin ilmeisesti hvosvakutuksissa on joitain järkikohtia, kun enää ei ole pakko ryhtyä leikkaamaan kaikissa mahdollisissa tapauksissa.

      Tiedän myös tapauksen vuosien takaa, jossa vakuutusrahoista huolimatta omistaja ilmoitti, että ähkyn saanutta hevosta ei tarvitse leikata. Se hevonen ei olisi kestänyt toipumisaikaa, koska oli sen verran sähäkkä ja temperamenttinen tapaus. Se oli varmasti paras päätös, minkä omistaja pystyi hevosensa eteen tekemään. Ja silti aivan älyttömän vaikea päätös, jo ihan ilman tuota rahapuoltakin.

      Poista
  3. Turpeeseen päätyy omani tai jäteasemalle. Ponstan forte kuuri on tultu syötyä joku kerta joten ei kelpaa lihoiksi eikä minusta ole viejäksi. Tuhkausta en kuitenkaan ala enää maksamaan, niin on kallista ollut konin pito, että lopetuksen jälkeen yritän edes jälkiselvittelyistä päästä jollain järkevällä budjetilla.

    Jalkoja hoidan jos on hoidettavissa, ähkyjä ei leikata jollei ennuste ole huikean hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MInulla on jalkojen ja ähkyjen suhteen sama periaate. Tosin kaviokuumekierrettä en pakota vanhaa hevosta kokemaan, ja ähkyssä tilanne on vähän sama. Saa olla aika lievä juttu, että lähdetään hoitamaan.

      Poista
  4. Ajatuksia herättävä postaus. Ensin mietin, että minulla ei ole vielä listaa, enkä tiennyt edes, mistä aloittaa. Mutta kommentteja lukiessani huomasin, että onhan minulla lista, ja ihan selkeä linja hevosen poislaittamiseen.

    Hevoseni on 17-vuotias, periaatteessa ei siis kovin vanha, mutta kilometrejä on alla ties minkälaisissa kodeissa. Koska siitä ei koskaan tule kilpakenttien tähteä ja terveyskin alkaa olla vähän niin ja näin, ajan koittaessa en aio siirtää vastuutani. Aiemmin en ollut ihan varma, mikä olisi se oikea tapa hävittää hevonen, mutta juttusi ja linkit luettuani saatoi rentoutua ja todeta, että teurastaminen on ympäristöystävällinen ja toivoakseni myös hevosystävällinen lopetustapa.

    Olen alkanut henkisesti varautua päätöksentekoon, kiitos siis tästä postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että blogini on voinut olla avuksi näinkin isoja asioita mietittäessä.
      Tsemppiä tulevaan. Me vanhenevien hevosten omistajat olemme siitä hyvässä asemasa, että meillä on aikaa miettiä. Nuorten hevosten omistajille nämä tilanteet tulevat aina ylläreinä ja päätöksiä pitää tehdä nopeasti.

      Poista
  5. Minulla on tällä hetkellä 26-vuotias suomenhevosruuna. Ensimmäisen kerran ikinä minun aikana jouduttiin käymään klinikalla tänä vuonna, koska toisen hevosen aiheuttama potku ei parantunut. Eläinlääkäri kehui kuntoa ja totesi röntgenit nähtyään, että pojalla on puikkoluun murtuma, joka ei enää haittaa, koska on parantunut itsestään. Sääriluuhun oli tullut kunnon isku, joten matkassa oli tuuria ettei käynyt pahemmin. Muuten ruuna on päässyt vähin vaurioin mutta huomaan, että askel on hidastunut ..
    Tiedän sanomattakin, että meillä ei ole kauheasti enää aikaa yhdessä ja se särkee sydämen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ajan vähyyttä mietin usein minäkin, vaikka hevoseni on seitsemän vuotta nuorempi. Ajattelen, että jospa Tintti kuitenkin ehtisi olla se hevonen, joka molemmat lapseni vielä kantaa ensimmäisten esteiden yli. Ainakin se on saanut ja pikkumiehen kohdalla vielä saa kunnian olla ensimmäinen ratsu.

      Poista
  6. Hyvä jutunaihe. Willi ole vielä kovin ikäloppu (14 v), ja toivon että minulla on mahdollisuudet pitää sitä vielä monta vuotta. Olen tullut myös siihen päätökseen, että en sitä myy eteenpäin, kahdestakin hyvästä syystä. Ensinnäkin, en millään keksi ihmistä, joka olisi kiinnostunut ostamaan sen. Sen terveys ei ole kuitenkaan enää ihan kohdallaan ja toiminta parempana harrastehevosena saatika kilpahevosena on osoittautunut haastavaksi. Toisaalta se ei kokonsa ja luonteensa puolesta sovellu ihan kenen tahansa tätikuljettimeksi, ja pihaskoristeena se menisi varmaan nopeasti selästään liian huonoon kuntoon. Toiseksi vaikka ostajaehdokas jostain ilmaantuisikin, miten voisin luottaa siihen, että sen uusi omistaja osaisi todella huomioida sen erityistarpeet ja hoitaa sitä asianmukaisesti. Myönnän, että tähän ajatukseen sisältyy vahvasti itsekäs oletus, että minä olen paras mahdollinen hoitaja Willille, eikä kukaan muu pystyisi samaan. Toisaalta en halua ottaa sitä riskiä, että olisin oikeassa tässä olettamuksessa. Omat ambitioni olen sovittanut hevosen mukaan, ja vaikka kilpailemisesta aluksi haaveilinkin, en koe että olisin joutunut luopumaan jostain tärkeästä, vaikkei me ehkä ikinä päästä valkoisten aitojen sisään. Willin kuntoutus on jo sinänsä projekti, johon saan upotettua rajattomasti aikaa, rahaa ja työtä, ja joka on vähintään yhtä palkitsevaa kuin ruusukkeet ja tuomareiden kommentit arvostelupapereissa.

    Alunperin lähdin etsimään nuorempaa hevosta (alle 10-vuotiasta), jolloin jonkinlainen jälleenmyyntiarvo olisi hevosella saattanut ollakin esim. vielä viiden vuoden jälkeen. Mutta on tämä sen verran riskaabelia hommaa, että sen varaan ei voi laskea, että rahansa saisi joskus takaisin, edes osittain. Ja pidemmällä aikavälillä ostosumma on kuitenkin kohtuullisen pieni kustannus hevosenpidossa, ainakin jos puhutaan tällaisista harrastehevosista mitä Willikin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi hevonen ostetaan vähintäänkin kerran uudelleen, sanotaan. Tästä hommasta taitaa saada rahansa pois yhtä hyvin kuin uudesta autosta. Varsinkin kun on ihan tavallinen harrastaja.

      Me kaikki varmasti ajattelemme olevamme niitä parhaita ja oikeita hoitajia hevosellemme.

      Poista
  7. Itse jouduin pohtimaan tätä asiaa ihan hiljattain, kun parhaassa iässä olevan hevoseni jalasta löytyi vamma, jolle ei voinut enää tehdä mitään eikä hevosesta olisi enää ollut ratsastuskäyttöön. Kävin pohdintaa itseni kanssa siitä, että annanko hevoselle vielä lisää elinpäiviä seurahevosena vai päästänkö sen kaikista mahdollisista kivuista vapaaksi.
    En tiedä olisiko jonkinasteisella kilpahevosen temperamentilla varustettu hevonen hieman puolikuntoisena kuitenkaan nauttinut elämästään tarhaillessa aamusta iltaan? En tosin tiedä nauttiiko hevoset niistä treeneistä ja kisoistakaan, mutta ainakin välillä oltiin ihan rinta rottingilla, että hei kattokaas kuka täältä tulee. En myöskään halunnut, että varsin asiallisesti koulutettu ja hyvällä liikkeellä ja näyttävällä ulkomuodolla varustettu hevonen muutaman kuukauden levättyään pystyisikin taas liikkumaan ehkä muutaman hetken lähes kivutta ja sitten joku alkaisikin miettimään sen paluuta takaisin treeniin. Ja kaikista pahinta olisi se, että kipu kasvaisi suuremmaksi, eikä sitä kukaan huomaisi ja kärsimys vain kovenisi tai ei olisi tietämystä tai resursseja regoida tilanteeseen.
    Päädyin lopettamaan hevoseni tuskat, vaikka se koville ottikin. Ja olen päätökseeni niin tyytyväinen kuin tähän sangen surulliseen asiaan vain voi olla. Nyt minun ei tarvitse miettiä, onko hevoseni vähän vai paljon kipeä, ja mikä määrä kipua on liikaa. Eikä minun tarvitse miettiä, jos sitä ei joku muu osaakaan hoitaa, vaikka varmasti maan päällä on muitakin hevosen hoitoa osaavia ihmisiä. Mutta valitettavasti on myös niitä, joilla sitä näkemystä ei syystä tai toisesta ole, vaikka hevosia ja muita eläimiä omistavatkin. Tavallaan lopettaminen oli myös hiukan itsekäs teko, sain itselleni mielenrauhan, että hevosellani ei ole enää koskaan kipua ja kurjuutta.
    Hevosta, ja mitä tahansa eläintä hakittaessa, tulisi todellakin miettiä valmiiksi myös se vaihtoehto, että eläimestä joutuu luopumaan. Joskus myös paljon paljon aiemmin kuin olimme kuvitelleet. Jotenkin tuntuisi helpommalta, jos eläimen lopettaminen johtuisi vanhuuden oireista, kuin jostakin yllättäen tulevasta vammasta. Vaikka eihän se koskaan helppoa ole. En usko että kuolemaan voi kuitenkaan koskaan täysin valmistautua. En minä ainakaan.
    Minunkin hevosellani oli elinikäinen terurastuskielto, joten päädyin tuhkaamaan rakkaan ystäväni. Nyt se odottaa hautaamista kotipihaan, sen verran maalla onneksi asutaan, että se on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarinastasi.

      Pohdin, että lopettamien oli "atvallaan itsekäs teko". Sitä olisi ollut myös hevosen jättäminen seurahevoseksi. En oikeastaan ymmärrä, miksi näissä asioissa on lopulta edes tarpeen ottaa esiin jonkunlainen pyyteettömyyskortti. Harvalla ihmisellä on varaa ja mahdollisuuksia pitää hevosia koristeena, vaan ne hankitaan poikkeuksetta harrastuskavereiksi. On aika selvää, että jos niiden kanssa ei voi harrastaa, niiden pitäminen ei ole enää tarkoituksenmukaista.

      Itsekkyyslistaa voisimme jatkaa loputtomiin osoittamalla syyttävällä sormella jokaista, joka hankkii hevosen ja kiipeää sen selkään. Tai ottaa koiran. Tai kissan. Tai mitä tahansa. Ei meidän pitäisi toisiamme syytellä huonoiksi tai hyviksi hevosenpitäjiksi tai ainakaan itseämme korottaa muiden yläpuolelle. Tärkeintä on pitää eläimistä huolta, ja sinun ratkaisusi ole huolenpitoa. Ja pidit huolta myös itsestäsi.

      Poista
  8. Hevosellani on tällainen lista ja olen koettanut tuoda sitä myös muiden tietoisuuteen. Koska hevosella on jo ennestään vähän vaivaa ja kremppaa, niin varmaa on, ettei sitä ainakaan myydä. Lisäksi olen yhden hevosen myynyt ja ostanut myöhemmin takaisin, jolloin opin, ettei minusta ole hevosen myyjäksi. :)

    Edellinen hevonen meni verrattain nuorena, 14-vuotiaana, kun sen jalkaan tuli parantumaton vamma, erittäin agressiivinen ja nopeasti kasvava luuliikapatti ("kehärengas") ruunuluun päälle, jota ei voinut leikata tai mitenkään hoitaa. Kun on katsellut jo pidempään ontuvaa hevosta pystymättä auttamaan ja kun ontuman syy viimein selvisi, niin se päätös syntyi ikäänkuin itsestään ja oli helpotus. Ystäväni lopetettiin klinikalle ja se jäi sinne, teuraaksi se ei olisi kelvannut lääkitysten takia. Muistoksi leikkasin siltä hännän, josko joskus teettäisi siitä jouhikorun.

    Nykyisen listaani kuuluu melkolailla samat asiat, kuin sinullakin; huonoennusteiset jalkavammat, pitkät kuntoukset ja ähkyleikkaukset ovat poissa laskuista ja takaavat hevoselle ikivihreät laitumet. Muuten mennään kunnon mukaan, tämä hevonen onneksi on melko herkkä näyttämään kipunsa. Hevosella ikää 15 vuotta. Jos vain mahdollista, haluaisin lopetuttaa hevosen ampumalla ja antaa lihat käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin taitaisin olla huono myyjä. Noita jouhikoruja onkin nyt mainostettu, mielenkiintoisia. :)

      Poista
  9. Edellisen hevoseni ell. lopetti ja se haudattiin. Nykyisen kohdalla en ole miettinyt, toivon oikeastaan, että pääsisi sinne asti, eikä hevonen lähtisi enää yllättäin kuten tuo edellinen, josta yhä seitsemän vuoden jälkeen näin unta tällä viikolla... Mikä tahansa päätös on parempi, kuin se ettei ehdi valmistautua luopumiseen, vaan tulee shokkina :(

    Mutta ennenkö unohdan, sinut on haastettu :) http://www.laukonhevoskuntoutus.com/2014/04/pidan-huolta-hevosestani-bloggaa-ja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta. Ehdottomasti vastaan!

      Vanhojen hevosten kanssa on tosiaan aikaa miettiä. On aina monta kertaa kurjempaa, kun asiat tulevat ylläreinä.

      Poista
  10. Minullakaan ei ollut listaa. Viimeisin ponini oli minulla yli 25 vuotta. Pidin rajana sitä, että eläin pystyi syömään ja liikkumaan. Vakituisen eläinlääkärin kanssa oli sovittu, että myös hän seuraisi tilannetta eläimen nähdessään. Viimeisellä kerralla, kun käytin hampaiden raspauksessa, kertoi, ettei raspattavaa enää olisi. Tietäisin sitten, kun lakkaisi syömästä, että mitään ei olisi enää tehtävissä.

    Seuraavan laidunkauden jälkeen ei pystynyt korsirehua enää syömään lainkaan, minkäänmerkkisiä heinäpellettejä ei suostunut syömään nuorempanakaan. 31-vuotiaana oli lopetettava. Nukkui pois pää sylissäni ja haudatiin.

    VastaaPoista
  11. Entinen hoitonponini lopetettiin noin neljä kuukautta sitten pahan nivelrikon takia. Ensimmäisen kerran se piti lopettaa marraskuussa, sitten tammikuussa. Aikaa arvioitiin olevan jäljellä maaliskuun alkuun saakka. Sitten eräänä sunnuntaina ollessani tallilla sain kuulla, että hoitoponini lopetetaan seuraavana päivänä. Sain kuulla myöhemmin, että poni oli viety teuraaksi. Luulin, että olisin itkenyt enemmän, mutta en oikeastaan itkenyt juuri yhtään, koska tiesin, että se oli ponin parhaaksi. Olin ehtinyt hoitaa ponia vasta 4-5 kuukautta, mutta siitä oli tullut minulle uskomattoman tärkeä. Jos joskus saan oman hevosen, en tiedä, miten sen kanssa tulen toimimaan. Tämä tilanne oli siitä minulle helppo, etten joutunut itse tekemään päätöstä. Tämä poni sai kumminkin minut ymmärtämään, että joskus on osattava luopua, ja tästä kokemuksesta on varmasti hyötyä, jos oman hevosen saan ja joudun sen kohtalosta päättämään. Luulen, että osaan päästää irti ajoissa.

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...