perjantai 11. huhtikuuta 2014

Toteuttaisinko unelman?

Täydellisessä maailmassa ratsastaisin päivät ja kirjoittaisin yöt. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan istuisimme mieheni kanssa sohvalla ja lukisimme mukavia kirjoja. Ikkunasta voisi vilkaista omia hevosia, jotka laiduntaisivat ihan siinä silmiemme alla. Punaviini olisi täyteläistä ja ajatukset positiivisia.

Maailmani ei ole täydellinen. Voisin tietysti yrittää tehdä siitä yllämainitun kaltaisen. Tarvittaisiin vain yksi mielevikaisuuskohtaus lisää: hankkisin toisen hevosen. Sen turvin saattaisin tulla siihen tulokseen, että hevosenpito tulisi halvemmaksi pitämällä ne omassa pihassa. Suostuttelisin mieheni muuttamaan kanssani puolimaalle, jonne rakentaisimme oman tallin. Jotenkin mies suostuisi. Ehkä kännissä.



Sitten me pystyttäisimme idyllimme. Hevosenpito kotona olisi halpaa: pelletteihin kuukaudessa 30 euroa/hevonen. Heinät ja kaurat molemmat 60 euroa/hevonen. Siis mitä, vain 120 euroa/ hevonen! Kun tallia maksettaisiin asuntolainan yhteydessä, niin hevosenpito olisi halpaa kuin saippua. Eihän kahden hevosen tallista nyt ansiotyöksi olisi, mutta siksihän on päivätyöt. Halvempaa se silti olisi, kuin maksaa kahta täyshoitotallivuokraa. Kivasti traikulla pääsisi tarvittaessa maneesille, hienot maastot lähtisivät kotiovelta ja kenttä olisi kelpokuntoinen.

Tai oli se silloin kesäkuussa, kun talokaupat tehtiin. Syksyn tulleen selviäisi, etteivät naapurit suostuisi antamaan teitänsä ratsatuskäyttöön ja että maneesille pääsisi ainoastaan virka-aikaan, jolloin tietysti itse olisin töissä. Tulisi talvi ja pimeys. Lunta olisi joka puolella ja kun työpäivän jälkeen viimein olisi saanut jotenkin sitä kenttää aurattua, ei oikein enää jaksaisi ratsastaa. Eikä lumitöiden jälkeen ajaa sinne maneesillekaan. Ehtisihän sitä, kun kesä tulisi. Ohuesti ehkä jo vähän kaduttaisi koko idylli, joka halvalla myytiin. Enää ei ihmeteltäisi, miten joku moisen ihana paikan halusi myydä.

Toukokuussa sitten olisi jo hyvä ratsastaa, mutta mukavasti tuo ilta-aika menisi aitojen korjaamiseen. Mutta kun ne hevot on tässä omassa pihassa, niin ehtisihän sitä! Kesäyöt ovat pitkiä ja hevosenpitäjä pitkämielinen.


Sitten tulisi taas talvi ja lunta. Sitten kevät, kelirikko ja naapuririidat. Kesällä ehtisi taas korjata aitaa ja pyydystää karkailevia hevosia, koska pitäisihän niiden jotenkin energiaansa purkaa.

Syksyn tulle minä taas työskentelisin päivät, raataisin illat ja valvoisin yöt. Istuisin nojatuolissani ja katselisin niitä kopukoitani ihan yksin. Mies olisi lähtenyt, koska eihän se oikeasti hänen unelmansa ollut. Minäkin saattaisin olla jo vähemmän onnellinen. Joisin keskikaljaa ja ajatukseni olisivat mustia.

**************
Lue myös: Minulla on unelma

10 kommenttia:

  1. Tuohan pitkät pimeät kurakaudet hiukan pipolle kireyttä - mutta päivääkään en vaihtais pois ! :D

    VastaaPoista
  2. Tämä oli kertakaikkiaan briljantti postaus! :D

    Olisi niin paljon, missä myötäilisin ajatuksiasi, ja niin paljon, missä voisin esittää vastalauseeni. Tyydyn vinkkaamaan blogistani, missä kerron muun muassa siitä, miten me onnistuimme unelmamme (tai no.. ehkä minun unelmani..) toteuttamaan.

    http://paivakummunpihatto.blogspot.fi/2014/03/alussa-olivat-lato-pelto-ja-hiki.html

    http://paivakummunpihatto.blogspot.fi/2014/02/talliyrittajalla-takki-tyhjana.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi. Blogisi on kiva, siellä on paljon mielenkiintoista asiaa tallinpidosta.

      Poista
  3. Unelma toteutui 9 vuotta sitten, silloin hevosia oli kaksi ja nyt jo kuusi. :D Työtähän tässä riittää, mutta kertaakaan ei ole kaduttanut.

    VastaaPoista
  4. Unelmia pitää toteuttaa, koska kukaan ei elä ikuisesti...jos aina elää 'sitten kun' elämää...voi olla ettei niitä unelmia koskaan pääsekään toteuttamaan...minun ajatukseni mukavasta elämästä on aika samanlainen muuten kuin sinun :-) (mieheni todennäkoisesti ei ajattele samoin...hehehe...)

    VastaaPoista
  5. Heh. :)

    Mutta vakavasti ottaen, elämässä tulee aina niitä taitekohtia, jolloin alkaa miettiä, tuliko tästä elämästä sellaista, mitä halusin. Onko ammattini oikea? Onko elämäntyylini sellainen, mitä haluan? Jossain vaiheessa voi tulla mieleen sekin, onko tämä elämä näissä puitteissa tämän puolison kanssa sellaista, mitä haluan? Eikä se liene sattumaa, että paljon muutoksia tehdään kerralla ja rytinällä: yksi johtaa toiseen ja toinen kolmanteen. Harva parisuhde kuitenkaan kestää vain toisen puolison unelmien toteuttamista.

    Tuo on totta: kukaan ei elä ikuisesti. Elämä on nytku. Ei sitku. Ja jos liian kauan hokee mutku, huomaa pian, ettei tullut tehneeksi mitään, mitä olisi halunnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, itselläni tuli paljon mietittyä näitä juttuja viimevuotisen synttärin johdosta...oma puoliso on onneksi kovin kärsivällinen tämän hevosharrastuksen suhteen...melkein ostimme hevostilan mutta valitettavasti muut asiat tulivat väliin...mietin joskus, mitähän nyt tekisin jos olisimme tuon tilan ostaneet. Ehkä se oikea paikka vielä tulee eteen ?

      Poista
    2. Kun etsii, löytää varmasti lopulta jotain. Onni tuskin tupsahtaa kenenkään eteen sattumalta, mutta itse uskon jonkunlaiseen tarkoitukseen ja siihen, että jos yksi asia ei onnistu, tulee toinen jostain. Tärkeintä on, etten jää paikoilleni makaamaan. Eihän elämää voi käsikirjoittaa. Jos olisin saanut joskus jonkun niistä työpaikoista, joita hain, olisi elämä nyt toisenlaista. Koska en saanut, piti keksiä toisia mahdollsiuuksia ja ratkaisuita. Ne taas johtivat johonkin toiseen asiaan. Elämä on täynnä mahdollisuuksia niille, jotka kulkevat eteenpäin.

      Ehkä jossain on joku toinen maatila? Paremmalla sijainnilla, sopivammilla puitteilla? Kun vierellä on hyvä puoliso ja puhalletaan yhteen hiileen, voidaan tiimityönä saavuttaa paljon enemmän kuin yksin. Eikä siinä välttämättä tarvitse tinkiä kummankaan unelmista - ainoastaan luoda uusia yhteisiä.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...