perjantai 4. huhtikuuta 2014

Spagettiraketti Pantsun valmennuksessa

Minulla oli reppu, repussa kypärä, raippa ja pillimehu. Tunsin itseni ihan koulutytöksi. Soitin vielä äidillenikin, että nyt lähdetään tulemaan. Olen ruoka-aikaan kotona.

Takana näkyy valkoista kentän hiekkaa. Ihana pohja! Kuulemma valkoista hiekkaa, strasselia ja kuitua öljyttynä.
Ero oli vain siinä, että en hypännyt pyörän selkään vaan tartuin hevoseni ohjaksiin ja talutin sen kotiin naapuritallilta, missä olimme Piia Pantsun valmennuksessa. Puhelinsoiton tein äidilleni, joka oli kotona lasteni kanssa. Muuta kuvamateriaalia ei ole, kuin tämä treeneissä tapaamani Katjan ottama kuva. Se on otettu valmennuksen jälkeen ennen kuin lähdimme käveleemään kotiin. Siitäkin tuli lapsuusolo: ei tallennettua kuvamateriaalia itse ratsastuksesta.

Vaikka olin kovasti odottanut mahdollisuutta päästä esittelemään kehittynyttä kevyttä istuntaani, sainkin ratsastaa lähes koko valmennuksen ilman jalustimia. Treenipaikan pohja oli täydellisen joustava ja sai Tintin liikkumaan kumipallomaisen tahdikkaasti. Olin ollut edellisenä päivänä koulutunnilla, joten Tinttiä ei tarvinnut paljoa ratsastaa avuille. Sen seurauksena kaikki avo- ja sulkutaivutukset menivät heti alusta asti nappiin.

Puomitreeni sen sijaan oli yllätyksekseni haastavampi, sillä taivutusten takia minulla oli allani poikkeuksellisesti hevonen, joka tuntui keitetyltä spagetilta ratsastaa, mutta joka lähti puomeille innokkaasti kuin raketti eikä millään olisi halunnut lyhentää laukkaansa. Sorruin lähtemään mukaan köydevetoon, vaikka ohjalle painavaa hevosta olisi pitänyt irrottaa, irrottaa, irrottaa... Viisi laukkaa 16 metrin väliin oli suurin määrä, mihin pääsimme, vaikka olisi pitänyt yrittää jopa kuutta tai seitsemää askelta. Tarkennukseksi, että neljä laukkaa on se perinteinen.

Sain perinteisesti noottia liian pitkällä ohjalla ratsastamisesta, kuinkas muuten. Käsien kantaminen on myös tupannut unohtumaan. Molemmista Cajuskin sanoi edellisenä iltana. Taas. Aina minulle sanotaan siitä, joten jokohan tämä akka alkaisi pikku hiljaa ihan tosissaan tehdä sille asialle jotain?

Mutta oih, minä taidan kuulla korvissani vain sen, että peräänanto oli hyvä ja että minua on opetettu tekemään sulkutaivutuksia hienosti. Ja koska minä aina keskityn näihin positiivisiin juttuihin, ohja jää pitkäksi ja kädet roikkuvat reisillä...

Ehkä minä tämän jälkeen omia mansikkoitani maistaneena muistan paremmin, että ne hienot sulkutaivutukset ovat nimenomaan sen ohjastuntuman ja peraanannon seurausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...