Heppatytöt ovat elossa!
Omassa nuoruudessani tallin nurkka oli se foorumi, missä moitittiin hevosenomistajien hevosenhoitoa tai ratsastustyyliä. Siellä ruodittiin muiden ratsastamiset tai ratsastamatta jättämiset. Siellä oltiin ihan varmoja, että ollaan parempia kuin jotkut muut. Siellä tiedettiin (tiedettiin ja tiedettiin), miten hevosia ihan oikeasti pitäisi ratsastaa ja hoitaa. Oltiin teinejä, jauhettiin selän takana ja hymyiltiin naaman edessä. Ihan niin kuin ihmisillä on ollut kautta aikain tapana toimia.
20 vuotta on muuttanut asioita oikeastaan aika vähän. Koska tänä päivänä vanhemmat kuskaavat lapset tallille ratsastustunnille ja välittömästi sen jälkeen takaisin kotiin, tallin nurkalta on siirrytty keskustelemaan nettifoorumeille. Tutuista ihmisistä länkyttämisen rinnalle on tullut tuntemattomien ihmisten asioiden nimetön puiminen. Tapa on hiukan eri, mutta idea sama vanha ja usein se pahin nettikommenttien heittäjäkin on tuttu, jopa hyvin läheltä. Usein unohtuu, että julkisesta loanheitosta voi joutua vastuuseen.
Myös hevostenpito on siirtynyt nettiin. Olen itse blogini myötävaikutuksella mukana tässä muutoksessa. Yksi asia pitää silti edelleen paikkansa: hevosista opitaan ensisijaisesti tallilla, ei netissä. Valitettavasti nykynuorilla ei vain ole aikaa eikä mahdollisuutta hengata talleilla kyselemässä ja oppimassa.
"Samaa tarinaa olen kuullut, että "vanhan ajan" heppatytöt ovat sukupuuttoon kuolevaa lajia. Toisaalta silloin 80-90 -luvuilla ei ollut meseä eikä feseä, ehkä vapaa-ajan viettomahdollisuudet olivat vaatimattomammat? Onko nykyvanhemmilla enemmän rahaa kustantaa lapsilleen kaikenlaista, ei tarvitse eikä ole aikaa vain pyöriä tallilla?!."
Näin kommentoi Ferrugo joitain vuosia sitten, kun kirjoitin kadonneista heppatytöistä. Mietin tuolloin todella, ovatko hevostytöt kuolleet sukupuuttoon. Espoossa julkisten bussiyhteyksien varrella oleville talleille pääsisi helposti ilman ajokorttiakin, mutta yksityistalleilla asiattomien oleskelu on kiellettyä. Ratsastuskouluilta hevostyttöjä löytyy enemmän. Siellä sentään saa viettää aikaa.
En missään nimessä sano, että netti olisi paha paikka oppia lisää hevosista. Netissä on helppo katsoa upeaa ratsastusta, siinä missä me lapsena pääsimme katsomaan oikeastaan vain ratsastuskouluratsastusta. Muistan, miten itse tavasin käännöskirjaa ratsastusvaelluksella tarvittavista varusteista. Tänä päivänäkään en ole tuon kirjan tietoja tarvinnut, mutta ratsastuskirjallisuutta oli vähän tarjolla. Nummelan ponitallit tuli kyllä luettua kaikki, samoin Chrisse Fagerströmin kirjat.
Siinä missä minulla ei lapsena ollut mahdollisuutta päästä laajemman tiedon lähteille, tänä päivänä ongelma on valtava tiedon määrä ja tiedon järkevyyden arviointi. Ihan joka blogista ei kannata poimia kaikkitietäviä vinkkejä ja ohjeita suurina totuuksina. Ilman omaa kotiopettajaa/ -valmentajaa tietoa voi olla vaikea jalostaa järkeväksi toiminnaksi.
Edelleen olen sitä mieltä, että hevosista opitaan parhaiten tallilla. Meidän tallilla reippaita vanhanajan tallityttöjä on edelleen. Uskon, että he pystyvät hyödyntämään tästä ajasta kaikki parhaat puolet: he saavat kaiken mahdollisen tiedon ja opin sekä tallilla että tietokoneen äärellä. Ensisijaisesti oppiminen kuitenkin tapahtuu tallilla. Järkevästi toimiessaan ihminen muistaa lähdekritiikin ja miettii, että joskus teorian soveltaminen käytöntöön ei tapahtu oppikirjamaisesti, kuten Strömsössä.
Kun yhdistää perimätiedon ja uudet tuulet ja viettää enemmän aikaansa tallilla kuin netissä, on varmasti matkalla kohti parempia hevosmiestaitoja. Ratsastuskoulu on paras paikka aloittaa. Siellä hevosia kohdellaan hevosina.
*******************
Missä ja miten sinä opit hevosista? Onko hevosenhoitokulttuuri mielestäsi muuttunut?
20 vuotta on muuttanut asioita oikeastaan aika vähän. Koska tänä päivänä vanhemmat kuskaavat lapset tallille ratsastustunnille ja välittömästi sen jälkeen takaisin kotiin, tallin nurkalta on siirrytty keskustelemaan nettifoorumeille. Tutuista ihmisistä länkyttämisen rinnalle on tullut tuntemattomien ihmisten asioiden nimetön puiminen. Tapa on hiukan eri, mutta idea sama vanha ja usein se pahin nettikommenttien heittäjäkin on tuttu, jopa hyvin läheltä. Usein unohtuu, että julkisesta loanheitosta voi joutua vastuuseen.
Myös hevostenpito on siirtynyt nettiin. Olen itse blogini myötävaikutuksella mukana tässä muutoksessa. Yksi asia pitää silti edelleen paikkansa: hevosista opitaan ensisijaisesti tallilla, ei netissä. Valitettavasti nykynuorilla ei vain ole aikaa eikä mahdollisuutta hengata talleilla kyselemässä ja oppimassa.
"Samaa tarinaa olen kuullut, että "vanhan ajan" heppatytöt ovat sukupuuttoon kuolevaa lajia. Toisaalta silloin 80-90 -luvuilla ei ollut meseä eikä feseä, ehkä vapaa-ajan viettomahdollisuudet olivat vaatimattomammat? Onko nykyvanhemmilla enemmän rahaa kustantaa lapsilleen kaikenlaista, ei tarvitse eikä ole aikaa vain pyöriä tallilla?!."
Näin kommentoi Ferrugo joitain vuosia sitten, kun kirjoitin kadonneista heppatytöistä. Mietin tuolloin todella, ovatko hevostytöt kuolleet sukupuuttoon. Espoossa julkisten bussiyhteyksien varrella oleville talleille pääsisi helposti ilman ajokorttiakin, mutta yksityistalleilla asiattomien oleskelu on kiellettyä. Ratsastuskouluilta hevostyttöjä löytyy enemmän. Siellä sentään saa viettää aikaa.
 |
| Minä ensimmäisen hoitohevoseni Oneston kanssa Lappeenrannassa Hubertusseuran tallilla. Onestolla on armeijan loimi, ollaanhan tässä varuskunta-alueella. Vuosi on 1990 tai 1991, olen noin 12-vuotias. |
Siinä missä minulla ei lapsena ollut mahdollisuutta päästä laajemman tiedon lähteille, tänä päivänä ongelma on valtava tiedon määrä ja tiedon järkevyyden arviointi. Ihan joka blogista ei kannata poimia kaikkitietäviä vinkkejä ja ohjeita suurina totuuksina. Ilman omaa kotiopettajaa/ -valmentajaa tietoa voi olla vaikea jalostaa järkeväksi toiminnaksi.
Edelleen olen sitä mieltä, että hevosista opitaan parhaiten tallilla. Meidän tallilla reippaita vanhanajan tallityttöjä on edelleen. Uskon, että he pystyvät hyödyntämään tästä ajasta kaikki parhaat puolet: he saavat kaiken mahdollisen tiedon ja opin sekä tallilla että tietokoneen äärellä. Ensisijaisesti oppiminen kuitenkin tapahtuu tallilla. Järkevästi toimiessaan ihminen muistaa lähdekritiikin ja miettii, että joskus teorian soveltaminen käytöntöön ei tapahtu oppikirjamaisesti, kuten Strömsössä.
Kun yhdistää perimätiedon ja uudet tuulet ja viettää enemmän aikaansa tallilla kuin netissä, on varmasti matkalla kohti parempia hevosmiestaitoja. Ratsastuskoulu on paras paikka aloittaa. Siellä hevosia kohdellaan hevosina.
*******************
Missä ja miten sinä opit hevosista? Onko hevosenhoitokulttuuri mielestäsi muuttunut?
En pyöri talleilla, koska ymmärrän, että omistajat eivät halua tuntemattomia pikkutyttöjä tietämättään lääppimään ja häiritsemään hevosiaan ilman järkevää tekemistä. Ratsastuskoulukin toimii mielestäni paremmin, jos joka puolella ei ole toimettomia tallityttöjä, joten vaikutan tähän omalta osaltani lähtemällä kotiin heti, kun olen saanut tuntihevosen hoidettua. Tietenkin, jos olen sopinut jonkun kanssa vaikkapa hevosen hoidosta, teen hommat mielelläni. Luen innokkaasti blogeja netissä, ja voin sanoa oppivani niistä paljon. Tosin käytäntöähän sieltä ei opi, ja silloin tällöin kaipaisin kyllä vaikka hoitohevosta, jolta oppia. En sitten tiedä kumpi on parempi, mutta niinhän se menee että jokainen tavallaan. Käytän myös tilaisuuden hyväksi sanoa, että sun blogi on ihan huippu! Kivaa vappua sulle :) T. Heppatyttö 15 v.
VastaaPoistaOlet oikeassa. Teoriaa netistäkin opiskellaan aivan kuin itse lapsuudessani luin esimerkiksi sitä vaelluskirjaa. En vielä tänä päivänäkään ole päässyt kokeilemaan yön yli -vaellusta käytännössä, mutta teoria on kyllä hanskassa.
PoistaKiitos palautteesta. Olipa mukava yllätys, että lukijoita löytyy nuoremmistakin. Toivottavasti pääset harjoittelemaan hevosten kanssa, mutta sitä ennen kannattaa kyllä ottaa kaikki irti hevosista lukemisesta.
Mitä haittaa mainitsemistasi toimettomista tallitytöistä muuten uskot olevan?
Minäkin olen aikoinaan aloittanut ratsastuksen tuolla samaisella Hubsin tallilla, vuosi oli 1983 ja eka hoitohevonen oli ruuna Rollo. Kyllä on monet asiat tosiaan muuttuneet niistä ajoista!
VastaaPoistaIhanaa! Rollosta kuulin aina juttuja, mutta se ei ollut enää HubSilla silloin, kun minä sinne Lauritsalasta siirryin.
PoistaMä olen kanssa kuullut että samanlaista hoitajatyttökulttuuria ei enää ole. Olisi mielenkiintoista käydä joskus ratsastuskoululla kuikuilemassa, että millaista sakkia siellä nykyään pyörii. Silloin joskus penskana tuli tosiaan hengattua tallilla kaikki vapaa-aika ruokakuppeja jynssäten ja varusteita pesten. Hoitoponit kiilsi ja se oli kunnia-asia. Ratsastamaan ei päässyt ilmaiseksi ja se kerran viikossa oleva tunti oli kohokohta.
VastaaPoistaJep. Jotain yksityishevosta saattoivat hoitajat liikuttaa ilmaiseksi, mutta muistan itse hoitaneeni ratsastuskouluhevosta suurella ylpeydellä, koska enhän tehnyt sitä vain saadakseni ratsastaa vaan rakkaudesta hevosiin. Näin sitä meillä päin tavattiin ajatella.
PoistaPitää varmaan paljolti paikkansa, että ajat ovat muuttuneet. Mutta toisaalta talleilla, joilla itse olen näin aikuisena käynyt, on melkein kaikilla ollut innokkaita heppatyttöjä. Itse asiassa edellinen (lyhytaikainen) tallipaikka käytännössä pyöri teini-ikäisten tallityttöjen voimin - ja he kyllä oikeastaan hoitivat tallin paremmin kuin tallinpitäjä omalla vuorollaan...
VastaaPoistaHmm, tuo on tavallaan hyvä ja huono asia. Soisin kovasti, että talleja pyörittäisivät ammattilaiset ja he palkkaisivat asiallista työvoimaa.
PoistaRatsastuskoululla oppii ratsutallimeininkiä, mutta väittäisin, että ravitallilla oppii vielä paremmin hevosen elämästä. Toki ratatallit erikseen, mutta valmennustalleilla on yleensä varsoja, siitostammoja ja oreja, jotka ratsastuskouluilta puuttuvat. Harvemmin siis ratsutallilaiset pääsevät oppimaan varsan opettamisesta saati luomaan sellaista suhdetta hoitohevoseen, mikä ravitallilla on mahdollista. Aikanaan sain hoitohevoseni, siitostamman, ihan "omia", sillä sen omistaja kävi harvoin. Saatiin ilmaiseksi ajaa ja ratsastaa ja siitä hyvästä tehtiin tallihommia (ja opittiin niitä samalla). Olen aika järkyttyneenä kuunnellut, kuinka ratsastuskouluissa hoitajat saivat säkällä ilmaisen jouluratsastuksen ja muuten vaan siivosivat karsinaa... Tietysti se aika paljon rajoittaa, kun hoitajia saattaa olla 3 jokaista ratsua kohti ja hevosia tallissa pari kymmentä. Ravitallilla meitä taas oli 5 tallilikkaa ja tallissa n. 30 hevosta. Mutta kumma kyllä suurin osa heppatytöistä silti ajautui helposti ratsutallille, kun eivät uskaltaneen käydä ravitallilta kysymässä hoitoheppaa. Niin se taitaa vieläkin olla, vaikka molemmista on "vanhan ajan" heppatytöt katoamassa...
VastaaPoistaAivan, olet varmasti oikeassa.
PoistaLuulen kyllä, että ravimeininki on hiukan erilaista jo siksikin, että ravihevosten on tarkoitus tuottaa jotain. Silloin niiden hoitajat ikään kuin osallistuvat hevosen tuottavuuden lisäämiseen, jos näin voi sanoa. Ratsuhevoset taas eivät tuota, koska ne tarvitsevat Suomen olosuhteisaa aika kalliit puitteet ympärilleen kuten kentät ja maneesit. En sano, ettei ravureille tarvitse tällaisia olosuhteita luoda, mutta olen ymmärtänyt, että ravureiden ylöspito on aika lailla edullisempaa touhua.
Ratsastuskouluhevosen hoitaja taas hoitaa ihan vain omasta ilostaan eikä ratsastuskouluhevosia hoideta kilpahevostarkkuudella. Tuottavuuskin taitaa olla siinä, että ne maksavat nipin napin elonsa, olonsa, välittömät palkat ja ratsastuspuitteiden korjaukset. Voittorahoja ei ole tiedossa. Puhumattakaan yksityiskäytössä olevista harrastehevosista, jotka ovat omistajilleen pelkästään miinusmerkkisiä. Viimeksi mainittuja tosin hoidetaan hyvin monenlaisilla virityksillä. :)
Ravimiesten keskuudessa tytöiltä vaaditaan myös vähän erilaista sisua. Vai mitä olet mieltä?
Sen verran täytyy korjata, kaikkien ravihevostenkaan tarkoitus ole mitään tuottaa, iso osa niistä on ihan samalla tavalla harrastuskavereita kuin ratsutkin. :) Ratsuihmiset helposti mieltävät raviurheilun jotenkin kauhean ammattimaiseksi toiminnaksi, vaikka eihän se sitä ole vaan homma pyörii suurimmaksi osaksi harrastuspohjalta. Ammattilaiset tietysti ovat enemmän esillä lehdissä ja telkkarissa niin ehkä sen takia mielikuva on mikä on.
PoistaJa toisin päin ajatellen, kylläjän ratsastuskouluhevosetkin kiertävät kenttää sen takia että tuottavat tallinpitäjälle jotain.
Itse sain aika äkkiä tarpeekseni ratsutallien hoitajakulttuurista ja ala-asteen lopulla löysinkin itselleni hoidokiksi suomenhevosvarsan jota sain käydä hoitamassa ihan yksin. Myöhemmin siirryin toiselle vähän isommalle tallille ja minulla oli jopa 6 hoitohevosta yksinäni. Kyllä se oli aika juhlaa sen ratsastuskouluhevosen kolmannen hoitajan roolin jälkeen!
Lopullinen siirtyminen ravipuolelle tapahtui kun menin ysiluokan työharjoitteluun raviradan tallille ja vähän myöhemmin kesätöihin oriasemalle. Ja samalla ravitiellä ollaan edelleen yli 20 vuotta myöhemmin, vaikka ratsut ja ratsastus on myös jollain lailla kulkeneet mukana kuvioissa myös. Olen kyllä iloinen että on tullut kuljettua tällainen monipuolinen polku ja hevosurheilu sekä -harrastus on tullut tutuksi monelta eri kantilta.
Allekirjoitan Annan kommentin. Ravihevostelu on pitkälti harrastus, josta vain osalle se tarjoaa suurta menestystä ja tuloja. Usein nämä ovat isokenkäisiä jo alkujaan ja voivat satsata huippuvarsaan ja sukuun. Tälläiset "tavalliset" ravihevosenomistajat hoitelevat itse hevosiaan ihan samalla rakkaudella, kuin yksityisratsunkin omistajat, vaikka onnistuessaan raveista voi jotain euroja tippua. Itselleni tärkeintä on tavoitteellinen harrastaminen ja raveissa menestyminen kertoo hyvin konkreettisesti oletko valmentamisessa onnistunut. Jos en omistaisi ravuria, omistaisin kilparatsun. Ei siinä muuta eroa ole, kuin mille tallille nuorena päätyy...
PoistaJa mielestäni hevosenpito vie juuri sen verran, kuin omistaja haluaa siihen laittaa. Maneesitallilla ja ratatallilla hevosen pidon hinta on aika sama. Ei kaikilla ratsu ole kalliissa paikassa, kuten ei ravurikaan. Ravihevosen kanssa voi sikäli päästä helpommalla, että se laitetaan koppiin ja kuljetetaan lähimmälle raviradalle treeniin, jos kotona ei ole paikkoja. Ravipuolella myös vähemmän panostetaan tekstiilihienosteluun, kukaan ei katso kieroon, jos ei ole riimu ja loimi samaa sävyä - vielä vähemmän mitä omistajalla on päällä ;) ravipuolella ihastellaan hevosen lihaksia ja hyvää palautumista katoksilla, ei silakarvan väriä.
Ja ravitallilla kyllä oppii sisua siinä mielessä, että saa käsitellä monenlaisia hevosia - ei vain niitä puolikuolleita tuntsareita (karkea yleistys, mutta kyllä sinne vain lapsille ja tädeille sopivia yleensä valikoituu). Ravimiehet ja -naiset ovat pääosin hyvin leppoisia ja hevosmiestaitoisia. Maine varmaan johtuu siitä, että moni ratsuihminen on jossain vaiheessa altistunut pienelle kettuilulle lastattuaan hevosta 4h koppiin klinikan pihassa tms. Ravipuolella ammattimaisuus näkyy ehkä juuri siinä, että hevosten pitää toimia ja ne pitää opettaa siihen nuorena. Ja hevoset suorittavat raveissa parhaan kykynsä mukaan, siksi niitä hoidetaan myös suurennuslasin kanssa. Esim. hevosen flunssa on ravipuolella kauhistus, ratsupuolella ei niin kauheasti haittaa, vaikka räkä roiskuu koulua vääntäessä...
Johon liittyen voin omalta kantilta sanoa, että ravihevosen pitäminen on paljon kalliimpaa, kuin ratsun. Ainakin oman hevosen kohdalla ei mene kuukautta, ettei ole klinikan maksua laskussa...vaikka hevosessa ei olisi suurta vikaa, pitää kuitenkin käydä varmuuden vuoksi tarkistamassa, ettei treenaa/kilpailuta kipeätä jne. ja hevosen oma ell. kuuluu tiiviisti tiimiin.
Mutta kirjavaa hevosenpitoa löytyy sekä ratsujen, että ravureiden omistajista. Samalla kisällimeiningillä opit päätyvät hoitajille molemmissa talleissa.
Hyviä pointteja. Jäin kiinni, etten oikeasti tiedä ravimaailmasta muuta kuin sen, että perhetutuilla oli ravitalli, minne möimme lapsuudessani ne heinät, jotka tulivat mummolan peltojen ylläpidosta. Siellä sain ensi kerran harjata hevosta.
PoistaKiva kuulla ravimaailmasta, pitääkin alkaa ahkerammin tutustua raviblogeihin.
Tulipa lapsuus ja nuoruus mieleen tuosta hubsin vanhasta tallista ja Onestosta! Ei sattuisi löytymään enemmän kuvia tuolta ajalta ja hubsin hevosista?
VastaaPoistaJOnkun verran niitä on. Suurin osa on vanhoissa flippikansioissa, heilahtaneita ja punasilmäisiä. Aika kamalia itse asiassa. :) Kyllä siellä varmaan kuitenkin tallin koko kalusto on kuvattuna joltain vuodelta.
Poista