Aurinko paistaa ja luut paranee

Solisluu on siitä hyvä luu katkaista, että se paranee nopeasti. Kun aurinko alkoi viikko sitten paistaa ja estetunnit siirtyivät ulos, olin aivan tulisilla hiilillä, kun en päässyt hyppäämään. Järkevänä aikuisena (?) päätin kuitenkin odottaa viiteen viikkoon, joten lähdin tunnille eilen.

Oli niin ihanaa päästä hyppäämään taas tukkeja alkuverryttelyksi. Tintti tuntui kevyeltä ratsastaa ja varsinkin alkuun tosi vahvalta edestä. Siinä oli vieläkin jälkiä parin päivän takaisesta Piia Pantsun pitämästä sileän tunnista, jolloin se tuli läpiratsastetuksi oikein kunnolla. Estetunnin alussa tosin sanoin, että jos Tintti tuntuu alkuverkan jälkeenkin yhtä nuupahtaneelta kuin karsinassa ennen tuntia, en tee paljoa.

Mutta Tindehän vallan syttyi! Yhtäkkiä tuntui, että tahdittomuus oli todellakin menneen talven lumia, sillä kaikki sujui kuin tanssi. Sain jopa verryttelyn bankettiratsastuksessa kuulla, miten "nyt tuo on jo ratsastamista.". Se on meillä päin paljon sanottu! Tällä hymyillään ehkä loppuvuosi! Jos nyt viimeinkin alan oppia hyppäämään häiritsemättä Tinttiä, uskallan julistaa tehneeni pitkän matkan ja ison työn.

Olemme hypänneet talven mittaan ilmeisesti ihan maahan kaivettuja esteitä, sillä esteet tuntuivat alkuun tosi isoilta. Yleensähän ulkona esteet tuntuvat paljon pienemmiltä kuin samankorkuiset maneesissa.

Kiitos kuvista kuuluu jälleen Alica Liljalle.

Hyvä veto päällä! 

Sarjan a- osalle vähän turhan juureen...

… ja b-osalle vähän sukeltaen!

Olen muuten jostain syystä alkanut hoilottaa hypätessäni. En tiedä, mistä ihmeestä se purkautuu, mutta jos lähestyminen tulee jotenkin poikkeavaksi, suustani purkautuu hoilottava "LAAAAAAAAAAA!", joka jatkuu, kunnes hevonen on maassa. Ehkä se auttaa minua keskittymään? Tinttiä se ei onneksi häiritse. Minullahan on muutenkin tapana laulaa yksin maastoillessani. Lue täältä paljastus, mitä tulee useimmiten laulettua!

Onko muissa samaa hoilottajan vikaa?