Perjantaina
Antti haastoi Hippolan lukijat kavalettitreeniin. Hippolan tiimi keksi tämän jälkeen bloggaajilleen myös sileän treenin toteutettavaksi. Koska haaste kuuluu siirtää eteenpäin, se lähtee nyt
Jonnalle ja Moksulle sekä
Emmylle ja hänen ihanalle pikkumustalleen.
"Ravaa harjoitusravissa lyhyen sivun läpi ja lähde kulman jälkeen väistöön kohti ratsastusareenan keskiosaa. Uralle päästyäsi nosta laukka ja tee puoliympyrä laukassa. Siirry käyntiin ennen keskimmäistä pistettä suoralla hevosella. Siirry raviin hyvissä ajoin ennen kulmaa ja suorita tehtävä toiseen suuntaan. Toista tehtävää ja pyri mahdollisimman rentoon ja tasaiseen lopputulokseen."
Tuumasta toimeen. Hevoseni on 19-vuotias ja väistöt ovat sille aivan loistavia vetreyttäjiä. Siltä ei kuitenkaan voi pyytää yhtä nopeasti yhtä paljon, mitä nuoremmilta hevosilta pyydetään. Tintti tarvitsee kohtalaisen pitkän vertymisajan. Minulla on tapana verrytellä sitä aika pitkällä ohjalla sekä ravissa että laukassa. Mikäli siltä kokoaa ohjat ennen kuin se on vertynyt, se alkaa tahdittaa. Sorrun tästä syystä usein ratsastamaan koko treenin vähän turhan pitkällä ohjalla.
 |
Astukoon vaikka alahuulen päälle, kunhan venyttää. Näin teen sekä ratastuksen aluksi että lopuksi. Tässä tosin hevonen vain roikottaa päätään. Ei ole pyöreänä edessä ja alhaalla. |
Sairauslomani takia minulla ei ole ollut suuria mahdollisuuksia tehdä kovin pitkiä treenejä. Haastetreeni toteutettiin alle tunnissa. Pohkeenväistöt eivät ole niin pitkiä, mitä ohjeistus edellyttää, sillä tein väistöt keskihalkaisijalta kohti uraa. Pohkeenväistöt ovat hyviä verryttämään hevosta, mutta minusta ei ole tarkoituksenmukaista vaatia vanhenevalta hevoselta nopeasti pitkiä väistöjä, vaan paremminkin kelvollisia vaistöaskeleita. Jos nekään eivät meinaa onnistua, on tarpeetonta keskittyä ajattelemaan väistömatkaa.
Olen sillä tavalla huvittavan suunnitelmallinen, että suunnittelen ratsastukseni aina etukäteen, mutta sovellan suunnitelmiani aina kulloisenkin päivän mukaan sen perusteella, miltä hevoseni tuntuu. Haastetreenipäivänä Tintillä oli selvästi hyvä päivä, mutta se oli lämpimästä säästä johtuen ehkä hiukan vetelä. Kun en ole vähään aikaan nyt ollut koulutunnilla, unohdun vähän himmailemaan enkä muista ratsastaa eteen. Vanhenevan hevosen kanssa on välillä vaikea tehdä rajaa sen välille, kuunteleeko hevosensa päivän mielialaa vai joutuuko vain vanhan, viisaan ja mukavuudenhaluisen tamman vedättämäksi.
 |
"Jos joku kysyisis multa, niin saisit tehdä tän treenin ihan keskenäs…" |
 |
Verryttelylaukkaa. Polvi on matkalla ylöspäin. Mitähän sillä on mielessä? |
 |
Keventelyä |
 |
Harjoitusravia |
 |
Tintti kertoo hännällään, mitä mieltä se on pyynnöstä taipua. |
Videolta on ehkä helppo huomata, miten ensimmäiset väistöt eroavat viimeisitä. Kiitos Erica Liljalle kuvista ja videoinnista jälleen kerran. Ellu on sekä liikuttanut Tinttiä sairauslomani ajan että jo pitkän aikaa kuvannut sisarensa Alican kanssa lähes kaikki blogini ratsastuskuvista ja videoista.
M
Meilläkin verkataan poni aina pitkin ohjin sekä ravissa että laukassa. Vaikkei se mikään vanha ole niin vähän vaivainen ja jäykkä ollut aina. Sekin on melko helposti vähän ep jos alkaa suotaan työstämään normaali ohjilla.
VastaaPoistaEi siitä varmasti ole haittaa yhdellekään hevoselle. Toki pitää aina vain pitää huolta siitä, että vaikka ohja on pitkä, hevonen kulkee silti pyöreänä. :)
PoistaHah! Hevosesi näyttää samalta noissa kuvissa kuin minun 29-vee vuokraponi :D.
VastaaPoistaOikeasti hyvä tapa verkkailla pitkin ohjin, heppa venyttää itseään ja samalla voin tunnustella miltä heppa tuntuu ja miettiä päivän ratsastukset sen mukaan.
siivetonpegasos.blogspot.fi
Oijoi, ei kerrota Tintille, että se näyttää 29-vuotiaalta! Neiti vielä loukkaantuu!
PoistaTintti vaikuttaa kyllä tosi kuuliaiselta hevoselta ja etenee mukavan imuisasti, vetelyys ei ainakaan näy missään. Mun tavoitteena on saada oma heppa venyttämään samalla lailla alkuverryttelyissä, se on varsinainen ryhtihirmu.
VastaaPoistaKiitos.Tintti on sellainen "ihmisen mieli". Yrittää aina ymmärtää, mitä pyydetään.
PoistaSilloin kun olemme tunnilla ja jakaannumme kahdelle ympyrälle, huomaan parhaiten sen, että tempo hidastuu. Tuppaamme jäämään nuorempien jalkoihin ja joudumme lähes poikkeuksetta esimerkiksi laukkaamaan pienemmällä ympyrällä kuin muut, jotta emme häiritsisi muiden etenemistä.