tiistai 25. maaliskuuta 2014

Oikeinratsastusta

Olen pikkumiehen syntymän jälkeen kehittynyt ratsastuksessa eniten siinä, että pystyn paremmin arvioimaan, liikkuuko Tintti oikein vai väärin, hyvin vai huonosti. Itsearvioinnin kehittyminen on merkittävä osa ratsastustaitoa. Tuntuu vapauttavalta ajatella, että osaa tehdä asioita oikein myös itse.

Mitähän mahdan tuijottaa? 
Tämä ei tarkoita, että pärjäisin omillani - päinvastoin! On kuitenkin helpompaa pitää jonkunlaisia standardeja yllä myös yksin ratsastessaan, kun tietää, mihin pitäisi pyrkiä. Oma hevonen ja hevosen selässä vietetyt tunnit sellaisenaan eivät tee ihmisestä parempaa ratsastajaa. Laatu korvaa määrän. Moni ratsastuskouluratsastaja ratsastaa paremmin kuin vuosikausia hevosen omistaneet. Mielestäni ratsastuskouluratsastusta parjataan aivan turhaan.

Keskittynyttä menoa... 
Minulle erittäin tarkeä osa kehittymistä oli yksityistuntien vaihtaminen ryhmässä ratsastamiseen. Toisille ratsastajille annettujen neuvojen kuuleminen saa skarppaamaan ja miettimään, kannattaisiko itsekin korjata jotain vastaavaa. Tärkeintä minun kohdallani silti on se, että kun en ole koko ajan valvovan silmän alla yksin, minulla on aikaa arvioida reaktioita, joita hevoseltani saan. Vuorovaikutuksen ymmärtäminen kehittää itseluottamusta - olen tekemässä asioita oikein. Kaikkea tätä merkittävämpiä hetkiä ovat kuitenkin olleet ne hetket, kun olen ratsastanut Cajuksen kanssa maneesissa itsenäisesti. Se on ehkä parasta skarppausta ikinä.

Seuraava etappini on kuitenkin alkaa taas tuntiratsastajaksi. Uskon, että juuri nyt se kehittäisi minua ratsastajana eniten. Tintti on 19-vuotias ja olen oppinut nyt jotenkin ratsastamaan sitä. On aika ryhtyä opettelemaan myös muiden ratsastamista.

Ja sieltä se maneesin seinä silti kurkkaa oikean kyynärpään ja kyljen välistä!

Kiitos paparazzi Alica!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...