tiistai 11. maaliskuuta 2014

Hyväntahtoisesti hajotettua

Kuinka usein tässä lajissa onkaan kysymys meistä ihmisistä, ei hevosista? Minäkin hoidan hevoseni cushingin tautia ja iloitsen tänään 19-vuotta täyttäneen tammani suorituskyvyn parantumisesta, vaikka vuosikymmeniä sitten olisi ainoastaan todettu, että vanha hevonen ei enää jaksa. Lääkityshän ei nytkään paranna itse tautia vaan ainoastaan lievittää taudin oireita. Olenko siis itsekäs paskiainen ja ajattelen vain itseäni?
Onnea Tintti 19 vuotta 11.3.2014
Tavallaan olen, minähän haluan harrastaa ja ylläpidän hevostani voidakseni touhuta sen kanssa, en pyhimysmäisesti siksi, että haluan katsella villihevosten luonnonmukaista elämää. Jos Tintiltä kysytään, se käyttäisi päivänsä seisoen ja syöden. Jos minä haluaisin vain katsella näin käyttäytyvää eläintä, siitä ei tarvitsisi maksaa melkein tuhatta euroa kuukaudessa ja tarpeeni tyydyttymiseen riittäisi millainen tahansa hevonen: koulutettu tai kouluttamaton; terve tai sairas. Minä kuitenkin haluan istua hevosen selässä, joten siihen tarvitaan terve ja koulutettu eläin. Se maksaa.

Kun hevonen on kipeä, silloin ei harrasteta. Jotta hevonen kestää terveenä, sen terveyttä täytyy ylläpitää. Tarvitaan akupunktiota, niveljauheita, MSM:ää, kylmäystä, hierontaa, linimenttejä. Rasvoja, aloe veraa, vatsahaavalääkkeitä, jännevaivoja, loputtomia satulansovituksia, uusia varusteita. Lisäravinteita, pöperöitä, yrttejä. Magneettiloimia, lammaskarva-alusia. Vai tarvitaanko?

Synttärikarkkia 1,5kg, totta kai! http://www.hobulove.ee 

Hevosmessutuliaisina uusi satulahuopa.
Me toden totta nautimme hevostemme hoitamisesta ja kaiken mahdollisen (kuvitteellisenkin) ennaltaehkäisystä. Ennaltaehkäisy toki tuleekin halvemmaksi kuin jälkien korjaaminen. Me amatöörit, joilla kaikilla on hoidettavinamme se yksi tai kaksi ainokaista, sorrumme kuitenkin  myös hätävarjelun liioitteluun ja hyväntahtoiseen, mutta itsekkääseen hölmöyteen. Ei ole ihan tavatonta, että loppukävelyistä ja palauttamisesta luistetaan, mutta aikaa ja rahaa käytetään magneettiloimiin, linimentteihin ja kylmäyskääreisiin, jotka voidaan jättää hevosen päälle tallilta lähdettäessä.

Usein hevoset hajottavat itse itsensä ihan vahingossa. Ammattiratsuttajat tapaavat hevosia, jotka ovat vielä useammin rikki siksi, että ne ratsastetaan hyväntahtoisesti rikkinäisiksi: käytetään gramaaneja, ei anneta  hevosten palutua suorituksista riittävästi, treenataan liikaa tai paremminkin liian vähän, jotta liikunta todella tukisi hevosten terveyttä. Toisaalta tehdään kaikkea liian nopeasti, vaaditaan liian nuorilta tai liian vanhoilta. Eikä hyväksytä, että syy kipuihin on satulan yläpuolella, ei välttämättä juuri satulassa.

Sairastava hevonen syö rahaa ja tekee omistajastaan helposti marttyyrin. Sairastamiset turhauttavat, mutta samalla hevosenomistajien keskuuteen muodostuu oma sisäpiirinsä. He eivät voi ratsastaa, joten he hoitavat, vaikka pelkkä lepo voisi parantaa haavat. Lepo todennäköisesti tulisi myös halvemmaksi kuin kaikki ne poppaskonstit, joilla paranemisaikaa pyritään lyhentämään.

Hoitamisella on kuitenkin myös toinen puolensa: se saa meidät omistajat tuntemaan itsemme tarpeellisiksi. Ei kai se nyt niin paha asia ole: tuntea olevansa hyödyksi, oppia virheistään ja aloittaa alusta. Tuntuisi aika kummalliselta, jos hevosten pariin hakeutuisi ihmisiä, jotka eivät nauttisi hevosten hoitamisesta. Maasta käsin hevosiin luodaan siteitä, joita ei pelkästään satulasta käsin voida saavuttaa.

Kärsimättömyys on silti kaiken pahan alku ja juuri. En itse jaksaisi yhtään sairastaa tätä poikkimennyttä solisluutani. Huomaan koko ajan toivovani, että pääsisin satulaan nopeammin kuin kuudessa viikossa, joista on siis viisi jäljellä. Sunnuntaina liukastuin tallin pihassa kipeän käteni päälle. Uusi röntgenkuva paljasti, ettei mitään vahinkoa käynyt ja ensimmäisen viikon aikana oli ehtinyt muodostua jo hieman uutta luuta.

Ehkä pitäisi nyt kuitenkin pysähtyä ja alkaa suhtautua itseensä kuin hevoseen: anna parantua rauhassa, mieluummin vähän ylimääräistä. Anna laidunlepoa ja ole vaan. Jäykistyt kyllä, mutta sitten aloitat kunnon ja liikkuvuuden kerryttämisen pikku hiljaa alusta uudelleen pitkillä matalasykkeisillä kävelylenkeillä. Se varmasti on tylsää, mutta vain sillä tavalla et riko itseäsi uudelleen.

***************

Tunnistatko sinä itsestäsi kärsivällisen vaiko paremminkin kärsimättömän sairastajan? Entä onko sinulla taipumusta marttyyrimaiseen sairaanhoitajan, uhrautuvan sisarhentovalkoisen käytökseen? Oletko joskus lipsauttanut, ettei rahalla ole merkistystä rakkaan hoidossa, vaikka rahanmeno todellisuudessa hirvittää? Vai nautitko joka solullasi siitä, että hoitamalla hevostasi voit tuntea itsesi tarpeelliseksi?

4 kommenttia:

  1. Vatsavaivaisen ja jalkavaivaisen hevosen omistaneena tunnustan etta minulla on ainakin taipumusta lyoda overiksi hevosen parantamisyrityksissa. Ensimmaisessa tapauksessa hevonen parantui kun ruokinta ja talli muutettiin. Toisessa tapauksessa hevonen lopetettiin jalkavaivojen takia 21 vuotiaana. Moni ei ehka olisi panostanut niin paljon aikaa ja rahaa sen hoitoon mutta minulle hevonen oli tarkea. Nykyiset hevoseni ovat suhteellisen terveita (koputtaa puuta eli paata). Kylla minakin panen rahaa osteopaatteihin, vitamiineihin ja mommoihin, mutta mielestani hevosen terveydelle avainasioita ovat hevosseura, raitis ilma eli ulos riittavasti, saannollinen ja hevosen ialle ja kunnolle sopiva liikunta, ja sopiva ruokinta niin etta paino pysyy kohtuullisena. Itse asiassa samat asiat kuin ihmistenkin terveydelle patevat hevosillekin. Taalla Keski-Euroopassa missa asun hevosia pidetaan paljon talleilla jossa ne eivat paase ollenkaan ulos tai vain kerran viikossa, minusta se on taysin luonnotonta, hevosen pitaa paasta ulos ja olla muiden hevosten seurassa. Itsekin muutin hevoseni kalliimmalle tallille jossa paasee joka paiva tarhaan, viikonloppuisin ruohotarhaan ja ruokinta hevosen vatsan mukaan eli useita kertoja paivassa (taalla nakee jokpa ruokintaa 2 x paivassa mika ei hevosen vatsalle sovi). Loppujen lopuksi kyse on yksinkertaisista jutuista, kuten sanoit jos hevonen saisi valita se olis kavereiden kanssa ulkona ja soisi. Ja kylla, karsivallisyys on tarkeaa hevosen ja ihmisenkin hoidossa, toivottavasti paaset pian taas satulaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan. Ja olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi tuossa ulkoiluasiassa. Hevoset tuppaavat olemaan aika rauhakseen porukassa, etenkin kun niillä on syömistä. Moni pelkää, että hevoset riehuvat laumassa, mutta kyllä useammat väittävät ihan päinvastaista. Toki hurjan energiset hevoset hajottavat itsensä aitauksessa niin yksin kuin muidenkin seurassa, jos niillä ei ole siellä syömistä. Ja täällä Suomessa aitauksia usein varjellaan eikä niihin välttämättä viedä hevosille syömistä.

      Poista
  2. Tuli tästä mieleen eräs hyvinkin nimekäs ja kilpaileva yksityinen tunnettukin talli jolla olin työssäoppimassa koulun kautta 1,5kk keväällä 2009.

    Kilpailevat hevoset ulkoilivat päivittäin ainoastaan 3-4 tuntia tarhassa ja kun tehtiin siirtymää laitumelle hevoset saivat olla ulkona korkeintaan 2h että niiden mielenkiinto pysyy laidunheinän syömisessä riekkumisen sijaan. Mikäli hevoset alkoivat juosta haettiin ne heti sisälle koska yhtäkään kenkää ei saanut pudota ja kaikkien jänteet oli kestettävä kunnossa.

    Viikon liikunta ohjelma meni näin: Maanantai: Vapaa, Tiistai: 15 min juoksutusta liinassa, Keskiviikko ja Torstai: Nopea eteenalas ratsastus ravissa ja laukassa (suoritus sai kestää max. 15-20 min) Perjantai: vapaa tai vaihtoehtoisesti jos hevosten kilpailuttaja oli paikalla hän hyppäsi muutaman pienen esteen, Lauantai ja Sunnuntai: Estekisat luokat 120 ja 130.

    Ruokinta myöskin muuttui viikonaikana. Maanataina ihan minimalistiset annokset joita kohotettiin perjantaihin asti ja viikonloppu mentiin "kisaruoalla" = väkirehuja 8-10 litraa jaettuna neljälle ruokinta kerralle.

    Tämä soti kaikkea sitä vastaan mitä meille koulussa opetettiin hevosen hyvinvoinnista ja silti hevoset olivat kunnossa, lihaksikkaita, karva kiilsi, ne työsketelivät mielellään ja sijoituksia tuli pari per viikonloppu ja ikinä missään muualla en ole nähnyt hevosen kakkivan laadukkaampaa kakkaa kun tuolla tallilla. (tätä pidän merkittävänä mittarina suolen toimivuutta seurattaessa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä esimerkistä. Kisakauden meno on varmasti erilaista kuin peruskuntokauden, niin ihmisillä kuin hevosillakin. Kuka hullu niitä maratonejakaan juoksee maratonien välissä.

      Tätä muuten tulee usein sanottua oppilaille, kun he lukevat kokeisiin ainoastaan koetta edeltävänä iltana. Että tulisiko mieleen juosta tänään maraton, jos huomenna pitäisi sellainen juosta?

      No, ei se sitä tietysti näin suoraan voi vetää, mutta ajattelemisen aihetta se antaa.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...