Vanha nainen hunningolla

Olimme pari viikkoa sitten porukalla maastossa järven jäällä. On ihana tunne, kun voi laukata tasaisella pinnalla rinta rinnan. Se jos mikä on ratsastusta parhaimmillaan. Ratsastimme järven jäältä toiselle, pienten metsäkaistaleiden läpi poiketen. Jää oli paksuudeltaan pari viikkoa sitten vielä useita kymmeniä senttejä.

Pellonlaitaa Kirkkonummelta

Golfkenttä Gumbölessä

Tintti oli aika hyvässä vedossa, joten toiseksi viimeisellä laukkapätkällä uskalsin jopa pyytää siltä vähän. Järven jää on tasaisuudessaan siitä metka paikka, että siinä uppoaa uskomattoman helposti vauhtisokeuteen. Kun rinnalla laukkaa oikeasti nopeita hevosia eikä laukan tahti muutu maastonvaihteluiden takia, on oltava tarkkana, sillä riski ratsastaa hevonen näännyksiin on suuri. Itsehän ne eivät pidä tästä asiasta mitään huolta, joten vastuu on ratsastajan. Tinttikin kerta kaikkiaan innostui pyynnöstä ohittaa rinnalla laukkaavia oikeasti nopeita hevosia. 19-vuotiaani paineli menemään omilla äärirajoillaan, aivan minun huomaamattani. Ja kun sen aika nopeasti tajusin, sepä ei tullutkaan enää takaisin.

Pidätin, vedin ohjia ristiin. Ei mitään reaktiota. Lopulta puristin pohkeilla vain lujempaa ja komensin sitä huutamalla, että nyt pysähdyt! SEIS! HALT! *KELE! Vasta kaiken tämän jälkeen se suostui tulemaan takaisin, korvat hörössä puuskuttaen.

Ja sitten se ei tuntunut olevan enää valmis luopumaan ykköspaikastaan letkanvetäjänä. Ja niinpä vanhan rouvan annettiin se pitää. Nautiskelin laukasta ja eteenpäin höröttävistä korvista, vaikkei hevoseni pidätteitä juuri kuunnellutkaan.

Seuraavana päivänä Tintti oli toden totta maitohapoilla. Minua on aina varoitettu maitohapoille ratsastamisesta ja olen aina kovempien treenien jälkeen miettinyt, onkohan se nyt ylirasittunut vai ei. Nyt ei ollut epäilystäkään, sillä niin kankeasti tammani käveli maneesiin seuraavana päivänä. Suurien linjojen hölkkä pitkällä kaulalla vetreytti sen kuitenkin aika nopeasti. Sitä seuraavana päivänä se sai taluttelumaaston, ja oli sen jälkeen jo entisellään.

Virhearviointihan se maasto sinällään oli, näin jälkikäteen ajatellen. Mutta mitä jälkikäteen juttelimme, olimme kyllä vakuuttuneita siitä, että maaston positiiviset psyykkiset vaikutukset Tintille olivat lopulta merkittävämmät kuin se, että sen lihakset kipeytyivät.

Se nyt kuitenkin on varmaa, että ei tätä ihan tällä tavalla oteta uusiksi. Mutta "Otin tietoisen riskin kuin hairahdin, oltiin vanhat naiset hunningolla."

******

P.S. On oikeasti tosi hyödyllistä tietää, miten oma hevonen reagoi, jos se pääsee lähtemään käsistä. Minulla on vuosien takaa kokemusta siitä, että kun Tintti lähti käsistä ja istuin alas, se pukitti. Se on melko luonnollinen reaktio hevoselta, sillä jos se lähtee laukkaamaan lujaa ja ratsastaja kauhistuu ja yritää pidättää istumalla alas, liikkeen päälle jyskyttävä ratsastajan takapuoli ei taatusti tunnu kivalta. Ja silloinhan se pitää viskaista pukittamalla pois. Tintin kanssa pitää vain seisoa timakasti ylhäällä ja tiivistää istuntaa pohkeista. Ja pidättää. Ja huutaa ohjeita päälle. Järven jää on hyvä paikka treenata, sillä siellä on tilaa pidättää.