Takkia niskaan
 |
| Philippa padded jacket. |
Tai sitten ei. Tänä talvena havahduin, että omat vaatteeni ovat vanhoja ja kuluneita. Se alkoi HIHSistä, kun kaikki myyntikojut pursusivat erilaisia muhkeita untuvaliivejä. En kuitenkaan halunnut untuvaa. Halusin oikeasti konepesunkestävää. Arvatkaa, tuhlasinko siis Martha Rideweariin. Alutalven kuljin toppaliivissäni kaikkialla muualla paitsi tallilla. Kun ilman viilenivät, aloin haaveilla hiukan moottoripyörätakkia muistuttavasta vahapintaisesta kevyttoppatakista. Sitten ostin sen ja toppaliivi lämmitti ihanasti siinä päällä. Sadekaan ei haitannut, sillä pinta hylki vettä.
Sitten tuli pakkasta ja toppatakin tarve. Viime talvena ostettu raskausajalle tarkoitettu parkatakki siirtyi tallikäyttöön ja investoin Marthan toppatakkiin. Ja samalla ihana toppaliivini siirtyi tallikäyttöön. Edellisestä olivat vanut karanneet jo ensimmäisessä konepesussa talvella 2008.
Nyt olen takitettu, köyhä ja hoitovapaalla. Ja Martha-mallistoon on tulossa kevääksi musta trenssi. Se ei onneksi ole vielä kaupoissa. Että voikin ihminen mennä jotenkin sekaisin yhdestä vaatemerkistä. En ole koskaan ollut mitenkään merkki- innostunut. Siis sen jälkeen, kun kaikilla oli pakko olla Leviksen 501:t. Siitä on jo pari vuotta. Maksoivat markkoja. Rippijuhlista saadut rahatkin käytettiin sellaisiin. Ostettiin liian pitkät lahkeet ja ratkottiin lahkeiden saumat sivusta auki, jotta lahje laskeutui kauniisti teräskärkisten maihareiden päälle.
Oltiin nuoria, laihoja ja hiton hyvän näköisiä. Nyt ollaan enää hyvännäköisiä. Uusissa vaatteissa nyt ainakin. Tallin ulkopuolella.
Heh, täälläkin haaveillaan uudesta takista, sekä talli- että siviilikäyttöön. Tänä talvena on jo KAHDESTA takista vetoketju sanonut sopimuksen irti. Toinen lopullisesti, toisen kanssa on vielä neuvottelut meneillään. Kun tähän lisätään toisen saappaanvarren hajonnut vetoketju, epäilen jo isomman mittakaavan salaliittoa vetoketjujen puolelta mua vastaan. En tiedä mille uhrialttarille lähettäisin lahjoja, että saisin vetoketjujen hengen lepyteltyä. Kaiken lisäksi hevoseni (lähinnä jatkuvan satulanvaihtorumban vuoksi) pitää huolen siitä, että haaveilen ostosreissusta lähinnä UFFiin. Vai pitäisikö opetella vaihtamaan vetoketju itse?
VastaaPoistaKöyhällä on kaksi tapaa shoppailla: joko ostaa niin halpaa, että on tarvittaessa varaa ostaa uusi tai niin laadukasta (=kallista), ettei tarvitse ostaa uutta. Ja kun ostaa aina mustaa, ei tarvitse miettiä muotivärejä.
PoistaTunnustan, että ostan lähestulkoon kaiken aina alennusmyynneistä. En muista, milloin olisin ostanut normaalihintaisen tuotteen. Tämä tapa on jäänyt opiskeluajoilta päälle, vaikka sieltä on aikaa hurjan kauan. Enää en kyllä osta ruokaa pelkästään punaisilla lapuilla.
Tämä takkihulluttelu on kyllä ollut käsittämättömintä sitten miesmuistiin. Seuraavan kerran sitten, kun kuopus menee kouluun...
Aikanaan mulla oli suuri himo kaikkiin Kyra K-vaatteisiin. Kesälomapalkat menivät suoraan Kyran housuihin, paitoihin ja takkeihin. (Toisaalta, eräät vain vähän puristavat Kyran housut ovat palvelleet paremmin kuin hyvin jo kymmenen vuotta.) Sittemmin mikään vaatemerkki ei ole samanmoista "hulluutta" saanut aikaan. (Tosin euro-starin housut on parhaita, niiden uusimpia malleja myönnän kuolaavani säännöllisin väliajoin...) Teini-ikäisen ajattelutavalla, jos ratsasti Kyran täysvarustuksessa, oli pakko olla hyvä. Oikea kouluratsastaja :))
VastaaPoistaNO mutta tietysti. Leevikin sen lauloi, että "vaatteet tekevät popparin, kun ennen olin pelle ja muutenkin mauton." :-D
PoistaMinullakin muuten oli Kyra K. -takki. Ja ihan älyttömän hyvä Kyra- pipo. Se peitti korvat tosi hyvin. Sittemmin se hävisi eivätkä ne enää valmistaneet uusia tilalle. Enkä ole kenekään huomannut valmistavan samanlaisia "patapipoja".
Muistaakseni Kyra K.- malliston vaatteet tuli Gersemiltä ja valmistus loppui tuon yhteistyön päättymiseen.
Voih 501:t. Mullakin oli niitä, vain niitä ja vain Leviksen vaatteita yläasteella. Melkein hävettäisi, jos en olisi ollut niin ylpeä niistä: Leviksen mokkabootsit, farkut, paidat, t-paidat, takit, lippis, huivi ja mitä vielä. Ja kaikki tietenkin samaan aikaan päällä. Voi apua.
VastaaPoistaNykyään en enää raaski ostaa mitään kallista. Ostan kaiken aina alennuksesta ja vain alennuksesta. Tällä hetkellä kaikki tallitakit ovat rikki (se vetoketjujen petos on löytänyt minutkin) ja kaksista ratsastussaappaista myös vetoketju rikki. Toinen hajosi vanhuuttaan ja toinen siihen, kun ketjun väliin meni se ketjua suojaava kieleke ja mulla oli töihin kiire ja repäsin sen nopeasti ja ja ja). Pitäis varmaan mennä kaupoille. Mutta en raaski. Kun en kuitenkaan löydä alesta mitään sopivaa. Ainoastaan liian isoa, joka sitten pitää myydä eteenpäin. Pöh. Kuljen siis risoissa.
Niinpä. Ei tarvitse olla rikas voidakseen ratsastaa. Täytyy vain tehdä opiskelijabudjetilla elämisestä elämäntapa ja saada koko muukin perhe suostuteltua siihen.
PoistaJos säästää leivässä, voi tuhlata shampanjaan, tai jotenkin näin joku sanonta meni. Idea kuitenkin välittyy: harva voi ostaa kaikkea. Säästämällä jostain voi tuhlata toiseen.
Minulla oli leviksen harmaa huppari, leviksen 501:t, GNR-huivi otsalla, pähee permis ja bootsit. Olin mielestäni tyylikäs. Ja kuljin diskoissa ilman silmälaseja kunnes viimein sain piilolinssit, koska olin vakuuttunut siitä, että kukaan poika ei koskaan voi tykätä rillipäisestä tytöstä. OIh, tikahdun muistoihini!