Koulutus on sinun hintalappusi
Petra Hackman kirjoittaa nettikolumnissa "Hevosmiestaidot takaisin kunniaan" äärimmäisen hienosti hevosalan ammattilaisten merkityksestä harrastajille. Hevosalan palveluiden kysyntä on kasvanut ja sen myötä amatöörien tarjoaminen hevosalan palveluiden tarjonta lisääntynyt. Turvallisinta sekä itsesi että hevosen kannalta on valita kokeneen ammattilaisen palvelut.
Koulutus on yhteiskuntatieteellisesti ajateltuna ihmiseen kiinnitettävä hintalappu. Tuo hintalappu määrittelee osaamisesi arvon. On hyvä, että hevosalan amatöörit eivät kehtaa pyytää palveluistaan samaa palkkiota kuin ammattilaiset, mutta amalla he polkevat hintoja alaspäin. Kalliissa lajissa tavallisen harrastajan rahat ovat tiukilla, jolloin tulee valtava kiusaus ajatella, että amatööriratsastaja, joka on ratsastanut menestyksekkäästi useita hevosia, voisi tarjota samaa osaamista kuin ammattilaiset. Joskus toki voikin.
Opiskelin yliopistossa seitsemän vuotta. En ole koskaan kokenut tietäväni teologiasta niin paljon kuin mielestäni tiesin ensimmäisenä opiskeluvuonna. Kaikki oli uutta, tiedonjanoni oli suurta ja innostukseni valtavaa. Olin kaksikymppinen ja halusin vilpittömästi jakaa palan osaamistani kaikille, jotka siitä halusivat jotain tietää. Tämä oli täysin luonnollista.
Seitsemän vuotta myöhemmin en enää ollut ollenkaan niin varma osaamisestani. Pääni oli vuosien aikana pumpattu niin täyteen tietoa, että ymmärsin olla pitämättä itseäni teologian rautaisena ammattilaisena. Ymmärsin, että voin olla väärässä ja tietomääräni on rajallista. Olin maisteri ja ammattilainen, mutta hiukan epävarma. Ja sekin oli täysin luonnollista. Vasta siitä alkoi ammattitaidon kehittäminen. Se onkin sitten elinikäinen matka.
Minunkaltaisiani paljon opiskelleita on ratsastuksen parissa paljon. Me suhtaudumme amatöörivalmentajiin ja -tallinpitäjiin varauksella siksi, että me arvostamme koulutusta ja kokemusta. Ikäkään ei merkitse, jos on osaamista. Joskus kokemusta voi olla riittämiin ilman koulutustakin, mutta hintalapun lisäksi koulutuksella on myös oma arvonsa itsetunnon kohottajana. Se ei tarkota ylpistymistä vaan ammattiylpeyttä. Jokaisen koulutuksen saaneen pitäisi pitää huolta ammattikuntansa ammattiylpeydestä.
Kun opiskelin ohjausalan koulutusta Itä-Suomen yliopistossa, tein sitä työn ohessa. Olin työskennellyt alalla jo pitkään, mutta ohjausalalla on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että koulutus hankitaan näin. Se, mitä minulle jäi koulutuksesta kaikista merkittävimpänä mieleen on seuraava asia, jonka sanon itselleni joka kerta, kun tapaa uuden oppilaan:
Ohjattavani ei ole minä, eikä halua toimia kuten minä. Hän ei opi samalla tavalla kuin minä eikä tavoittele samoja asioita kuin minä. Hänellä on eri määrä aikaa käytettävissään uusien asioiden oppimiseen ja hänen elämänsä on aivan erilainen kuin minun. Ja vaikka hän haluaisi päätyä samaan ammattiin kuin minä, hänen tiensä sinne tulee olemaan aivan omanlaisensa.
Hevosalan ammattilainen osaa suhtautua oppilaaseensa ja hevosiinsa tämän periaatteen siivittämänä. Omasta kokemuksestaan ammentaen ja alati uutta oppien, katsoen ja kuunnellen.
Lue myös:
http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2013/03/ylpea-opettaja-vai-ylpeasti-opettaja.html
Koulutus on yhteiskuntatieteellisesti ajateltuna ihmiseen kiinnitettävä hintalappu. Tuo hintalappu määrittelee osaamisesi arvon. On hyvä, että hevosalan amatöörit eivät kehtaa pyytää palveluistaan samaa palkkiota kuin ammattilaiset, mutta amalla he polkevat hintoja alaspäin. Kalliissa lajissa tavallisen harrastajan rahat ovat tiukilla, jolloin tulee valtava kiusaus ajatella, että amatööriratsastaja, joka on ratsastanut menestyksekkäästi useita hevosia, voisi tarjota samaa osaamista kuin ammattilaiset. Joskus toki voikin.
Opiskelin yliopistossa seitsemän vuotta. En ole koskaan kokenut tietäväni teologiasta niin paljon kuin mielestäni tiesin ensimmäisenä opiskeluvuonna. Kaikki oli uutta, tiedonjanoni oli suurta ja innostukseni valtavaa. Olin kaksikymppinen ja halusin vilpittömästi jakaa palan osaamistani kaikille, jotka siitä halusivat jotain tietää. Tämä oli täysin luonnollista.
Seitsemän vuotta myöhemmin en enää ollut ollenkaan niin varma osaamisestani. Pääni oli vuosien aikana pumpattu niin täyteen tietoa, että ymmärsin olla pitämättä itseäni teologian rautaisena ammattilaisena. Ymmärsin, että voin olla väärässä ja tietomääräni on rajallista. Olin maisteri ja ammattilainen, mutta hiukan epävarma. Ja sekin oli täysin luonnollista. Vasta siitä alkoi ammattitaidon kehittäminen. Se onkin sitten elinikäinen matka.
Minunkaltaisiani paljon opiskelleita on ratsastuksen parissa paljon. Me suhtaudumme amatöörivalmentajiin ja -tallinpitäjiin varauksella siksi, että me arvostamme koulutusta ja kokemusta. Ikäkään ei merkitse, jos on osaamista. Joskus kokemusta voi olla riittämiin ilman koulutustakin, mutta hintalapun lisäksi koulutuksella on myös oma arvonsa itsetunnon kohottajana. Se ei tarkota ylpistymistä vaan ammattiylpeyttä. Jokaisen koulutuksen saaneen pitäisi pitää huolta ammattikuntansa ammattiylpeydestä.
Kun opiskelin ohjausalan koulutusta Itä-Suomen yliopistossa, tein sitä työn ohessa. Olin työskennellyt alalla jo pitkään, mutta ohjausalalla on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että koulutus hankitaan näin. Se, mitä minulle jäi koulutuksesta kaikista merkittävimpänä mieleen on seuraava asia, jonka sanon itselleni joka kerta, kun tapaa uuden oppilaan:
Ohjattavani ei ole minä, eikä halua toimia kuten minä. Hän ei opi samalla tavalla kuin minä eikä tavoittele samoja asioita kuin minä. Hänellä on eri määrä aikaa käytettävissään uusien asioiden oppimiseen ja hänen elämänsä on aivan erilainen kuin minun. Ja vaikka hän haluaisi päätyä samaan ammattiin kuin minä, hänen tiensä sinne tulee olemaan aivan omanlaisensa.
Hevosalan ammattilainen osaa suhtautua oppilaaseensa ja hevosiinsa tämän periaatteen siivittämänä. Omasta kokemuksestaan ammentaen ja alati uutta oppien, katsoen ja kuunnellen.
Lue myös:
http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2013/03/ylpea-opettaja-vai-ylpeasti-opettaja.html
Näinpä. Hirmu hyvin kirjoitettu, kuten aina. Hintojen alas painaminen on tietysti kaikilla aloilla valloillaan - kampaajat, kauneudehoito-ala jne jne. Nykypäivänä ratsastuksessa tulee kyllä tukeuduttua vain ammattilaisten palveluihin.
VastaaPoistaKilpailu on toki aina hyvästä, mutta ammattilaiset ovat ammattilaisia ja amatöörit amatöörejä. Hevosalalla ei ole ammattisuojaa sillä tavalla, että se näkyisi asiakkaalle asti. Ja kotitalleja on tietenkin paljon.
Poista