Klipperin vuosihuolto

Terät suojattuina
Olin jo ehtinyt pelätä, ettei klipperistäni saa enää toimivaa kalua. Olin teroituttanut terät, mutta kone ei silti leikannut. Kukaan ei oikein osannut sanoa, minne laite kannattaisi lähettää. Ja minä kuitenkin kyselin aika monesta hevostarvikeliikkeestä. Yksi tiesi, minne terät voisi lähettää, mutta huoltopalveluista ei tiedetty mitään.

Sitten Horzen ystävällinen myyjä antoi minulle yhteystiedot Teroituspalvelu Sihvoon. Soitin paikalle etukäteen kertoakseni, millaisesta laitteesta oli kyse ja että laitteesta puuttui teriä paikallaan pitävä ruuvi. Pyysin hinta-arviota ja kerroin samalla, että mikäli huolto tulisi maksamaan mansikoita, olisin valmis ostamaan sijoittamaan huoltorahat ja ylimääräiset pennoset kokonaan uuteen laitteeseen. Sellaiseen, jolle varmasti saisi varaosia. Sihvolta sanottiin, että laita tulemaan, he katsovat, kannattaako sille tehdä mitään. Ja että usein huolto tekee ihmeitä.

Huolto kesti pari viikkoa. Laite tuli takaisin kauniisti paketoituna, terät teroitettuna, ruuvit vaihdettuna ja laatikko niin siistinä, että melkein hävetti, millaisessa kunnossa laitoin itse laitteen postiin. Lasku ei ollut paha ja sokerina pohjalla minua oli muistettu myös uudella ruuvimeisselillä.

Kaiken lisäksi laite pelittää entistä ehompana. 90 euron lasku piti sisällään vuosihuollon, ylimääräiset ruuvit, kaksien terien teroituksen sekä postikulut. Parasta on silti se, ettei enää tarvitse miettiä, missä huollattaa ja teroituttaa laitettaan jatkossa.

Vanhat ruuvit ja ruuvinväännin

Uudet ruuvit

Pelittää entistä ehompana!

Kommentit

  1. Hei jes, vaihdoit tätä blogin mallia! Se edellinen oli mun mielestä ainakin melko hankalalukuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Palasin vanhaan, kun se edellinen malli oli vaikea koodata yhteneväiseksi muiden Hippola-blogien kanssa. Kiva, että tykkäät!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit