Hevosen vuosi ja muita ihmeitä

Joulun alla ujutin mieheni eteen brittihevoslehteä näyttääkseni sieltä kirja-arvostelua. Että tällä tekisit rouvasi niiin iloiseksi. Mies luki kirja-arvostelun ja kieltäytyi tilaamasta opusta minulle. Vedin kasvoilleni surumielistä ilmettä ja perustelin, että JOSSAIN vaiheessa meillä kuitenkin on edessä uuden hevosen osto.

- Mutta ihan itse saat kyllä tuon kirjan tilata.

Hätä ei ollut sen näköinen. Näppärästi rouva selvitti tiensä Amazoniin ihan itsekin ja pääsi aaton aattona käärimään parinkymmenen punnan arvoista kirjalahjaansa Salama McQueen- lahjapaperiin. Ala-asteen opettaja olisi antanut kiitettävän käsialasta, millä oma nimi koukeroisesti kirjoitettiin korttiin.

Mies se pyöräytti silmänsä, kun avasin pakettiani ja sanoin ääneen, että olipa pukki nyt ollut suopea. Joulupäivän iltana tuli sitten hetki, jolloin vieraat olivat lähteneet, lapset nukkuivat ja lasissani oli punaviiniä. Avasin kirjani.

Puolen tunnin kuluttua mies jo uteli ilkikurisesti olan takana, että miltäs uusi oppaani tuntuu.
Sanoin, että hyppään suoraan hevososuuteen. Olen piirreteoriani lukenut moneen otteeseen. Mies sanoi odottavansa jännityksellä, mitä kirjalla olisi annettavana. Yritin pitää pokerinaamaa, mutta se kävi jo vaikeammaksi.

Testien ja nelikenttien avulla voisin nyt löytää omaan persoonallisuustyyppiini parhaiten soveltuvan ratsun. Kuvittelin itseni hevoskaupoille opus kourassani esittämään kysymyksiä hevoskauppialle hevosen ominaisuuksista. Jossain vaiheessa alkoi huvittaa enemmän, sitten jo nukuttaa. Olimme sammuttamassa valoja, kun meinasin tikahtua lukiessani kirjan kirjoittajien referenssit ääneen miehelleni: Ei sanaakaan siitä, millaisella koulutuspohjalla kirjan kirjoittamiseen oli ryhdytty. Sen sijaan toisen kerrottiin olevan Voimakas (Powerful) ja että hänen hevosensa on kommunikoivaa tyyppiä (Talker). Toinen taas on Pohdiskelija (Analyst) ja hänen hevosensa Mietiskelijä (Thinker).

- Tästä puuttuu enää horoskoopit, toteemieläimet ja muut, hihitin.
- Niinhän minä sanoin alunperinkin, mies sai sanoakseen.
- Niinhän minäkin tiesin.
- Hyvä

P.S. Ruuhkavuosiratsastaja on piirretyypiltään Voimakas (Powerful) ja hänen hevosensa Tintti on Pohdiskelija (Thinker), joka ajattelee ennen kuin reagoi toisin kuin omistajansa, joka saattaa toimia toisin päin, vaikkakin piirre on hänessä iän karttuessa hiukan heikentynyt, kuten myös hevosessa. Horoskoopiltaan Ruuhkavuosiratsastaja on jokseenkin pikkutarkka neitsyt, ja hänen hevosensa Tintti on Kalat. He sopivat myös horoskoopeiltaan hienosti yhteen, sillä täydentävät toistensa ominaisuuksia, vaikkakin unohtuvat usein unelmoimaan yhdessä ihan omiaan, pitävät oman päänsä ja tiuskivat pahalle maailmalle, jossa kukaan ei tajua mitään.

*******
Eunice Rush &Marry Morrow: 
Know You, Know Your Horse. An Intimate Look at Human and Horse Personalities: Identifying "Types" and Matchmaking to Ensure Long- Term Relationship. 
Trafalgar Square Books, 2012

Kommentit

Suositut tekstit