torstai 31. lokakuuta 2013

Ikään ja satulaan katsomatta

Tyttäreni haluaa kulkea kerhomatkat pyörällä. Urakka on vaativa, sillä meiltä kerhoon on pelkkää alamäkeä. On opittava jarruttamaan jo ennen kuin jaksaa oikein kunnolla polkea. Ja sitten pitäisi jaksaa polkea kotiinkin.

Mutta tuntuvatko nämä kolmevuotiaan pyöräilyn ongelmakohdat ja erityisesti niihin tarjotut ohjeet kenestäkään muusta tutuilta?

- Katso sinne, minne olet menossa, älä tuijota alas!

- Ei äkkijarrutuksia!

- Sinulla pitää olla riittävästi vauhtia, jotta pääset siitä yli. Muuten kaadut ja jäät alle. Kun sinulla on hyvä vauhti, pääset siitä kynnykestä helposti yli. Mutta jos epäröit ja jarrutat juuri ennen kynnystä, käy köpelösti.


- Koeta pitää kädet paikallansa. Ohjaa eteenpäin. Katso, minne ohjaat!

- Jos vauhti hidastuu, pitää polkea kovempaa eikä vatkata käsillä tankoa! Muuten pysähdyt etkä pääse minnekään.

Mutta tärkeintä ikinä on muistaa joka päivä sanoa, että se sujuu paremmin kuin aikaisemmin. Sillä kun taidot kasvavat ja jännitys häviää, tilalle tulee rentoutta ja vauhdin hurmaa.



keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Tippukakku


Ihana perinteikäs jäänne, suorastaan pala historiaa. Mutta täytyy tunnustaa, että tämä on aivan ensimmäinen kakku, jonka ikinä leivoin tähän tarkoitukseen.

Onnea on tippua hyvässä seurassa.

Kuva: Erica Lilja


tiistai 29. lokakuuta 2013

Vuokrahevoset

Tuttu aikuinen ratsastaja oli lueskellut vuokrahevosilmoituksia ja löytänyt sieltä hevosen, joka ei ilmoittajan mukaan soveltuisi aloittelijalle, tätiratsastajalle eikä lapsille. Facebookissa jaettuun statukseen tulvi kommentteja, jotka nostivat esiin paljon kysymyksiä, joista yksi oli se, että hankalalle hevoselle etsitään ratsastajaa, joka on valmis maksamaan hankalan hevosen kanssa työskentelemisestä, jotta  ratsastaminen olisi omistajalle mukavampaa.

Joku toinen voisi toki turvautua ammattiratsuttajan apuun. Rahaa vastaan saa ammattilaisen apua, joka helpottaa omaa arkea. Hevonen on juuri niin hankala, kuin sen ratsastajalta puuttuu taitoja.
En muuten ihan tarkoituksella puhu haastavista hevosista, ainoastaan hankalista ja vaikeista. Haastavuus on muotisana, jonka antaa vaikutelman, että mikään ei ole vaikeaa.

Aloitetaan perusasioista. Miksi joku etsii hevoselleen vuokraajaa ja toinen vuokrahevosta? Rahan takia tietenkin. Hevosen omistaminen ei ole enää yläluokan hupia. Keskiluokan kukkarossa hevosen ylläpitäminen tuntuu niin, että moni haluaa jakaa kustannuksia. Jos rahaa ja aikaa olisi, kenenkään ei tarvitsisi etsiä vuokraajaa, kaikki etsisivät vain taitavia ratsastajia. Vuokrausamahdollisuuden ansiosta hevosia on toisin sanoen tarjolla myös niille, joilla ei ole riittävästi taitoja tullakseen pyydetyksi ratsastamaan muiden hevosia ilmaiseksi. Taitoja taas ei kerry, ellei ole mahdollisuutta ratsastaa paljon. Siksi taitojen kerryttämisestä täytyy maksaa. Taitoa on myös rohkeus ja kyky pystyä ratsastamaan itsenäisesti. Sen opetusta on harvoin tarjolla ratsastuskoulussa.

Ideaalitilanteessa hevonen saa nauttia hyvistä ratsastajista, hevosen omistaja vapaapäivistä ja saa vielä kompensaatiota kuluihinsa tästä ilosta. On selvää, ettei monikaan halua vapaaehtoisesti kustantaa toisten harrastamista ja antaa hevostaan käyttöön ilmaiseksi - ainakaan ihan kenelle tahansa. Mutta jos hevonen on vaikea, vuokralaista voi olla vaikea löytää. Valitettavasti taitavista ratsastajista on pulaa ja heille sataa hevosia ilmaseksi ilman, että heidän tarvitsee siitä maksaa. Ottaisiko joku heistä vastaan haasteen mahdollisen ongelmahevosen ratsastajana ja suostuisi vielä maksamaan siitä? Toiset katsovat peiliin ja toteavat, että omistajaansa kehnompaa ratsastajaa hevosen ei tarvitse sietää. Ja kaivavat kuvetta tai antavat hevosen ilmaiseksi käyttöön jollekin taitavalle. Tai sitten on joku muu tarve juuri sille ratkaisulle, mikä on katsottu parhaaksi.




Omistaja silti usein kokee, että hänen hevosessaan on jotain aivan erityistä - ja ihan syystäkin, onhan se hänen hevosensa! Hevonen on myös hänen oman ratsastustaitonsa mittari. Joskus hevosenomistajilla on tapana liiotella oman hevosensa vaatimustasoa. Halutaan osoittaa omaa pätevyyttä kertomalla, että hevonen on hankala. Hevosenvuokrailmoitus on siis tavallaan omistajan omien ratsastustaitojen tai niiden puutteellisuuden mainos.

En ole ajanpuutteen takia voinut ratsastaa koskaan Tinttiä yksin, mutta tavisputtena se on melkoinen opetusmestari ja soveltuu hyvin monenlaisille ratsastajille. Olen kuitenkin onnekas, sillä joku aika sitten sitä tarjoutui ratsastamaan vanha tuttu, joka etsi omien hevosten jälkeen ja ratsastuskoulutuntien vastapainoksi täyspäistä hevosta, jonka kanssa voisi tehdä hyvillä mielin töitä. Tintin notkeus on selvästi lisääntynut ja on sanoin kuvaamattoman ihanaa mennä sen selkään itseä taitavamman ratsastajan jäljiltä. Vanhenevalle hevoselle säännöllinen voimistelu tekee todella hyvää.

Tämän jälkeen saattaisin itsekin mainostaa, että Tintti kaipaa taitavaa ratsastajaa, koska minä itse kaipaan sille sellaista. Tintti itse sen sijaan olisi varmasti ihan tyytyväinen, jos se voisi lintsata sellaisen ihmisen alla, joka vaatii siltä vain vähän.



perjantai 25. lokakuuta 2013

Vaarallinen kenttäratsastus

Aamun Hesarissa oli juttu kenttäratsastuksen vaaroista. EM- voittaja Elmo Jankari sanoo jutun lopussa "Laji on vaarallinen, mutta en pelkää koskaan. Jos pelkää , ei aloita kenttäratsastusta. Vauhti ja vaarallisuus kiehtovat. Adrenaliinitaso nousee maasto-osuudella, joka on kisan ehdoton extreme-osio."

Aika vähän lisättävää. Kun minulta on kysytty, miksi harrastan kenttäratsastusta, olen tavannut pilke silmäkulmassa vastata seuraavaa: "Olen 34-vuotias naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Elämässäni on ilman kenttäratsastusta aika vähän jännitystä."

Lue myös "Sitä ei voi tapahtua minulle"


EDIT! Lue HS:n juttu täältä. (klo 16:20)


lauantai 19. lokakuuta 2013

Monty Robertsin jalanjäljissä

Haluan uskoa siihen, että onnistuneen hevosten käsittelyn avain on kärsivällisyys. Tästä syystä en kuulu niihin kyynikkoihin, jotka arvelivat Monty Robertsin showssa selätettyjen lastaus-, muovinylitys- ja klippausongelmien palaavan, kunhan arki tulee taas vastaan.

Vaikka todennäköisesti ne palaavat ennalleen, mikäli näytöksen hevosten käsittelijöiltä puuttuu Montyn taidot ja kärsivällisyys eivätkä he ole halukkaita niitä itsessään kehittämään.

Kun ensimmäisen kerran klippasimme Tintin, teimme täysin silloisen valmentajani Petra Skarran ohjeiden mukaan. Homma sujui hienosti. Seuraavalla kerralla uskaltauduin toimimaan yksin, minkä seurauksena Tintti poistui paikalta ja jyräsi minut jalkoihinsa. Klipperi hajosi. Missä vika? Minun kärsimättömyydessäni. Luulin aluksi, että kyse oli ollut vain klipperistä ja että ongelma oli klipperin ääni, mutta olin väärässä. Petra oli kokeneempi, rauhallisempi ja määrätietoisempi ja sai Tintin rauhoittumaan. Kyse oli siitä, että Tintti suostui uskomaan, että meidän käsittelyssämme se oli turvassa.

Olen nähnyt Montyn kahdesti ja lukenut useamman hänen kirjoistaan. Kun hänen toimintaansa katsoo, huomaa nopeasti, että väkivallattomuus ei tarkoita lepsuilua eikä sitä, että hevosen annetaan päättää kaikesta, mitä se tekee. Hevonen saa päättää, suostuuko se työskentelemään Montyn kanssa, ja kun se suostuu, hevosta voi alkaa johtaa kohti haluttua päämäärää. Monty ei kuiskaa, vaan huitoo, ääntelehtii ja käyttää kehon kieltä.

Hevosta kohden on varattu aikaa puoli tuntia. Olen ymmärtänyt, ettei tulosten saavuttamiseen käytettävä aika silti ole itseisarvo, vaan show´hun pyritään valitsemaan hevoset, jotka todennäköisesti vastaavat koulutukseen tuossa ajassa. Tämä ihan katsojien mielenkiinnon takaamiseksi. On varmasti olemassa hevosia, joiden kouluttaminen kestää kauemmin, mutta se tapahtuu katsojilta piilossa. Se on siinä mielessä valitettava, että katsomossa istuu varmasti niitä skeptikkoja, jotka ajattelevat, että elleivät he onnistu Montyn tavoin puolessa tunnissa, koko homma on huuhaata. Show on kuitenkin aina show´ta.

78-vuotias Roberts on tehnyt join-upin useammin kuin kukaan katsomossa istuva. Hänellä on oikeus suoriutua siitä taitavasti, nopeasti ja niin, että katsojat haukkovat hiukan henkeään. Siitähän he maksavat. Sääli kuitenkin sitäkin miestä, joka tuli vahingoniloiseksi, kun hevonen ei ihan heti lähtenytkään Montya seuraamaan vaan jäi haistelemaan maata.

Onko aina pakko olla niin kyyninen? Voisiko joskus ihan vain vaikuttua, arvostaa ja ihailla jonkun taitoa. Eihän se ole keneltäkään pois. Oman tyhmänylpeytensä voi pitää omana tietonaan.



maanantai 14. lokakuuta 2013

Matka kohti sileää pintaa


Pohje edessä, polvet satulassa, takapuoli ylhäällä ja käsi kiinni hevosessa. Tätä olen yrittänyt ohjelmoida itseeni niin, että se tulisi suoraan selkäytimestä. Treeni on tuottanut muutakin tulosta kuin kipeytyneet pakaralihakset. Onneksi.

Silti kolikolla on kääntöpuolensa. Kun alan ratsastaa enemmän juuri niin kuin Tintti haluaa tulla ratsastetuksi, se myös rankaisee minua nopeammin siitä, että palaan entiseen. Kas näin. Ravilähestymiset ovat tietystä aina hiukan hankalampia kuin laukkalähestymiset.

Hei, olen dinosaurus!

Mutta ei se laukkakaan aina autuutta tuo. Kun sarjaväli on vanhenevalle mukavuudenhaluiselle hevoselle harmaita jouhia aiheuttava ja ratastajaakin hiukan mietityttää miten laukka sopii, voi tapahtua silmänräpäyksessä näin. Vaikka ihan hyvin tietää, että pitäisi huolehtia tahdista ja antaa hevosen tehdä työ eikä häiritä sitä.

Sarjaväliin mahtuu oikein hyvin. Ainakin yksin.

Kun sitten olen laskeutunut kertaalleen, Tintistä tulee erittäin varovainen hyppääjä ja se vaatii valtavasti rohkaisua. Itse en enää ole ihan varma, aiheuttavatko nämä muksahtamiset minussa muuta kuin sisuuntumista ja ärsytystä.


Niinpä minun vaihteeksi käskettiinkin pitää se takapuoli lähellä satulaa. Ja kyllähän se hyppää. Näin pienet esteet vaikka paikaltaan, kuten tässä:

Kädet kiinni hevosessa?
Tärkeää on, ettei hevosta rankaise ohjasta repäisemällä siitä, että se kuitenkin on päättänyt hypätä, mitä siltä on pyydetty. En tässä kuvassa lyö hevostani raipalla, vaan yritän pysyä kyydissä lähes pysähdyksistä lähteneessä hypyssä. Tasapaino pysynee parhaiten levittämällä kädet?

Faktaa on silti se, että Tintin vanheneminen on viime kuukausina alkanut tuntua eri tavalla kuin ennen. Käsittelen asiaa mielessäni päivittäin enkä tunnu pääsevän minkäänlaiseen lopputulemaan. Tintti on iloinen ja tyytyväinen, mutta sen 18 vuotta näkyvät eri tavalla kuin ennen. Siitä alkaa kadota tietynlainen jousto.

Minulla ei kuitenkaan ole vaihtoehtoja, mitä tulee Tintin ikääntymiseen. Minulla ei ole sydäntä luopua Tintistä eikä palkkapussi mahdollista kahta hevosta. Minun täytyy siis vain elää kanssa sen asian kanssa, että Tintti ei vie minua enää eteenpäin, koska sen rajat ovat tulleet vastaan. Sille ei kukaan mahda mitään.

Kiitos kuvista Erica Lilja.


lauantai 12. lokakuuta 2013

Rajat

Ihmisen logiikka toimii välillä vasten sitä, mikä on hevoselle parasta. Silloin touhu menee ratsasteluksi, joka pahimmillaan pilaa hevosen koulutuksen.

Tintti tuntui mielestäni pitkään vaikealta ratsastaa. Se oli kädelle niin herkkä, että kaikki yritykset ottaa ohjaa lyhyemmäksi saivat sen lähestulkoon pysähtymään. Eteenratsatsus oli toki hyvä asia, mutta ohjasasia oli karkea virhe. Minun olisi pitänyt ymmärtää antaa sille paljon puolipidätteitä, jotta eteenratsastuksesta takaosaan kertyvä energia olisi saatu valjastettua peräänannoksi. En ymmärtänyt, että luonnostaan huonoryhtinen hevoseni olisi pitänyt opettaa uudelleen hyväksymään jatkuvat pidätteet. Jossain vaiheessa huomaamattani opetin sitä siihen, että eteenpäin liikutaan, jos pohje käy, ja pienimmästäkin pidätteestä on tarkoitus hidastaa tai pysähtyä.

Niin väärin. Jossain vaiheessa hakkaava pohje jäi pois, mutta Tintti ei tuntunut myötäävän niskastaan ennen kuin ihan loppuvaiheessa tuntia. "Ei saa sahata", kuului korvissani. Mutta eihän sahaaminen ole sama asia kuin taivuttaminen!

Jos Tintti olisi ollut vireämpi, samaan logiikan mukaan olisin ainoastaan istunut kyydissä ja pidättänyt. Mutta hevonen kuin hevonen tarvitsee rajat sekä ohjasta että pohkesta. Flegmaattisella hevosella on karkea virhe jättää ohja pois; vireällä hevosella yhtä tuhoisaa on jättää pohje pois. Itse asiassa ensin mainittu tarvitsee paljon enemmän puolipidätteitä antaakseen niskasta myöden ja eteenpäin ajavaa pohjetta kätetään vain silloin, kun vauhti hiipuu. Vireä hevonen taas vaatii yhtä lailla pehmeän, elävän käden sekä ratsastajan, joka muodostaa sille jaloilla kujan. Siis rajat ja raamit, joiden välissä toimitaan.

Hevosta täytyy johtaa. Jos se joutuu toteamaan, ettei sitä ratsasteta, se alkaa päättää itse. Flegmaattinen ei piristy, jos sen annetaan olla flegmaattinen; kuumakalle ei rauhoitu, jos sen annetaan riehua.

Kaikki hevoset vaativat ratsastajaltaan ratsastamista ja nimenomaan aktiivista ja nopeareaktioista toimintaa. Sen vastakohtana on passiivinen rajattomuus, jolla ehkä on hyvät tarkoitusperät, mutta mikä toimii vasten hevosen saamaa koulutusta. Rajattomuus muuttaa flegmaattisen hevosen sellaiseksi, jota kukaan ei halua ratsastaa samalla, kun virkeä hevonen muuttuu sellaiseksi, jota kukaan ei pysty ratsastamaan.

EDIT 14.10.2013: Haluan vielä tarkentaa, että tätä tekstiä varten olen erittäin suuresti inspiroitunut Cajus Aminoffin ansiosta. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu.


torstai 10. lokakuuta 2013

VIP- alennusta Martha Ridewearista!

Paita Olivia Ballet, housut Martha Jeans.
Kuva: Erica Lilja
Ridmer avaa lauantaina 26.10.2013 liikkeen Espoon keskukseen (Asemakuja 2, 02770 Espoo). Avajaisten kunniaksi tarjoutuu Ruuhkavuosiratsastajan lukijoille mahdollisuus saada 10% alennusta kaikista Martha Ridewear- vaatteista avajaispäivänä. Liike on avoinna klo 10-18.

Nyt ei kannata välittää mainoskuvien kauniista ruotsittarista ja ahdistua samastumisen vaikeudesta. Persjalkainen kahden lapsen äitikin voi pukeutua Marthaan, vaikka on kokoa 40-42. Eikä näissä vaatteissa ole pelkoa siitä, että näyttää pissikseltä.

Nämä vaatteet pitävät muotonsa ja värinsä sekä ovat loistavia ratsastessa. Hinnastaan huolimatta Marthat ovat mielestäni tarkanmarkantyypille loistovalinta, sillä näitä voit käyttää myös tallin ulkopuolella. Miksi investoida kalliisiin vaatteisiin, joilla on vain yksi käyttötarkoitus, jos voi saada kaiken? Näissä vaatteissa voi mennä vaikka töihin ja töistä suoraan tallille. Toisin päin kannattaa vielä harkita, ihan hajuhaittojen takia.

Ja kuka muuten sanelee, että täytyy olla ratsastaja käyttääkseen ratsastusvaatteita? Talvivalikoimassa on myös hyvännäköiset perusfarkut, Street Jeansit. Toki nekin jalassa voi kiivetä satulaan; sisäsaumoja ei ole.

Muita Ridmerin tuotemerkkejä ovat Cavalor, CaldeneTottie, Masta, Cottage Craft ja Harry´s Horse, kaikki isoja merkkejä etenkin, jos brittilehti Horse & Rideria selaa. Tervetuloa siis tutustumaan. Sanon tervetuloa siksi, että olen siellä itsekin paikalla koko avajaispäivän.

Ilmoittaudu VIP- listalle alla olevalla lomakkeella. Alennuksen saat kertomalla nimesi kassalla.







maanantai 7. lokakuuta 2013

Viipurissa


Viipuri. Karjalainen kaupunki. Venäläinen kaupunki. Kaunis kaupunki. Rähjäinen kaupunki. Minun syksyisten ratsastusvillasukkieni myyntipaikka.





10 euroa pari. Lisälämmikkeeksi bambukalsarit.


perjantai 4. lokakuuta 2013

Tulostavoitteita

Olen aina väittänyt, etten ole kilpailuhenkinen. Itse asiassa olen. Inhoan häviämistä etenkin silloin, kun joudun tekemään asioita, jotka eivät minua kiinnosta. Huonot tulokset esimerkiksi tietokonepeleissä tai missä tahansa pallopeleissä ärsyttävät erityisesti siksi, että minua ei kiinnosta tulosten parantaminen. Siksi on oikeastaan helpointa ottaa aivan nollasuorituksia. Miksi ihmisen pitäisi suostua vapaaehtoisesti häviämään tyhjänpäiväisissä asioissa? Isolta osin koululiikunta edusti minulle aina tätä.

Sanottakoon se suoraan: rakastan kaikesta huolimatta mittaamista ja vertailua. Pidän tilastoista, joiden avulla voin seurata kehittymistäni. Tarvitsen tuloksia - huonojakin - jotta voin saada parempia tuloksia. Tämän takia se, etten voi kilpailla, on tympeää. Ratsastuksessa yritän ja yritän, vaikka se voisi jonkun mielestä näyttää aivan toivottomalta.

Olen siis monissa asioissa klassinen alisuoriutuja, mutta en ole sitä itse nähnyt aikoihin kovinkaan suurena ongelmana. En ole voitontavoittelun suhteen kaikkiruokainen ja kouluarvosanoissakin käytin aikanaan suvereenisti koko skaalaa. Nykyisin on sitä paitsi helpompaa todeta, missä haluaa olla hyvä. Vaikka olisikin vain kelvollinen keskinkertaisuus.

Mittaukseen ja testaukseen on siis täytynyt keksiä uusia motivoivia konsteja, vaikka kyseessä olisi ihan vain kevyttä sunnuntaimaastoilua. Tässä niistä yksi.



torstai 3. lokakuuta 2013

Selkävaivoja

Olen kärsinyt kesästä asti selkävaivoista. Kirjaimellisesti suurin selkävaivojen aiheuttaja on kuopuksemme, joka nyt hiukan alle puolivuotiaana painaa lähes 10kg. Olen arvioinut, että koska lapsenkantoasento on aina hiukan notkoselkäinen yritit mitä tahansa, ratsastaminen on todennäköisesti auttanut pitämään selkärankaa suorana edes silloin, kun olen ollut hevosen selässä.

Viikonloppuna kävin molempina päivinä maastossa ja treenasin taas parempaa pitkän matkan kenttäistuntaa. Olen ajoittain joutunut ottamaan illalla särkylääkettä, jotte olen saanut nukuttua, mutta viikonlopun maastojen jälkeen havahduin selkäkipujeni toiseen syyhyn.

Minulla on isot pakaralihakset aivan jumissa.

Nyt sitten venytellään ja venytellään. Alkaa selkäkipukin pikku hiljaa hellittää, kun makaan lattialla selälläni toinen jalka 45 asteen kulmassa siten, että se on heitettynä toisen jalan yli.

Selkäkipu päiväunilla.

Jos kuulolla on joku vastavanlaisten ongelmien kanssa, itsehoito-ohjeita vastaanotetaan kernaasti!


Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...