torstai 29. elokuuta 2013

Hevosen vapaapäivä

Lapsuudessani ratsastuskouluhevoset tekivät usein neljäkin ratsastustuntia päivässä. Viikonloppuina ne olivat kilpailuissa tai seisoivat tarhoissa. Tuntuivat olevan aika kovakuntoisia, vaikka meidän hevostenhoitajien mielestä niitä tietenkin lähes eläinrääkättiin.

Nyt kun minun sukupolveni on ostanut omia hevosia, niitä tunnutaan välillä pitävän aivan pumpulissa. Sorrun siihen ajoittain itsekin, mutta en sentään ole pitänyt itseäni eläinrääkkääjänä, kun olen ratsastanut hevoseni hikeen. Ja siis ihan oikeasti, minulle on sanottu kesäisen maastoreissun jälkeen tallin pihassa, että väsytän hevostani liikaa, koska hevosen hiki merkki siitä, että sitä on ylirasitettu.

Vapaapäivän tarve ja laatu ovat täysin hevoskohtaisia asioita. Toiset hevoset hyppivät seinille, jos niitä ei liikuteta päivittäin. Oma lukunsa on myös vanhenevat hevoset, jotka tarvitsevat systemaattista liikuntaa pysyäkseen kunnossa. Kesän alussa poistin Tintin viikko-ohjelmasta lopullisesti ns. seisoskelupäivät, sillä Tintillä on ikää sen verran, että sen on hyvä liikkua päivittäin.

Koska Tintti tarhaa laumassa, se liikkuu ulkona myös itsekseen. Sen huomaa siinä, että se on jäykkä vain harvoin. Päivittäinen liikuttaminen ei tarkoita, että se rehkisi itsensä hikeen päivittäin. Sen vapaapäivät voivat pitää sisällään kevyttä maastoilua, esimerkiksi ilman satulaa. Joskus teen kävelylenkin talutellen. Tyttäreni istuu sen selässä vähintään kerran viikossa ja se jos mikä on Tintille kevyttä liikuntaa. Tällaisina vapaapäivinä usein myös juoksutan hetken aikaa. Sivuohjien tai ns. juoksutusjärjestelmän avulla pystyy varmistamaan, että liike pysyy edes hiukan pyöreänä. Niitä ei kuitenkaan saa laittaa liian kireälle, sillä kuka nyt hevosen etupainoisuutta tai selkälihasten jäykkyyttä haluaisi lisätä.

Ilman ratsastajaa liikuttaessa selkälihakset pääsevä liikkumaan vapaasti.
Millainen on sinun hevosesi vapaapäivä ja miksi se on muodostunut sellaiseksi, millainen se on?


tiistai 27. elokuuta 2013

Mitä ajattelin tänään

Hyvän ja huonon ratsastajan ero on siinä, että hyvä ratsastaja saa kaiken näyttämään siltä, ettei hän tee yhtään mitään, kun taas huonon ratsastajan hevonen paljastaa, että ratsastaja ei todellakaan tee yhtään mitään.


maanantai 26. elokuuta 2013

Vanhenemista




Meillä on mieheni kanssa tapa tilata toisillemme lahjat kätevästi Amazonista. Toisin sanoen kasvatamme megalomaanista kirjahyllyämme jatkuvasti, sillä Amazonista nyt vain yksinkertaisesti saa kaikkea tärkeää luettavaa, myös juhlapäivien välillä. Ja ei, jotenkin on paljon kivempaa ostaa kirjoja kuin lainata niitä kirjastosta. Muuttoavuksi pyydettävät ystävämme eivät tätä aina arvosta.

Erityisesti tykkään lukea kaikenlaisia elämäkertoja. Viimeksi luin Mark Toddin elämäkerran. Nyt työn alla on Willian Fox-Pittin elämäkerta. Matkalla on vielä Mary Kingin elämäkerta. Vanhememinen on mukavaa!

Oi, Mary, Mary, Mary. Kukapa osaisi kenttäratsastuksen paremmin kiteyttää kuin sinä, kun sanoit seuraavan lauseen:
"Some fences need a bit of respect, some a bit of go and sometimes you just have to slip your reins."


lauantai 24. elokuuta 2013

Ratsastuksen tehtävä on jumpata hevosta

"401. Kouluratsastuksen tarkoitus
  1. Kouluratsastuksen tarkoituksena on asteittain ja järjestelmällisesti kehittää hevosen lihaksistoa ja koko olemusta, pyrkimyksenä tehdä hevosesta irtonainen, joustava ja notkea sekä toisaalta luottavainen, kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä niin, että se on miellyttävä ratsastaa, kestävä ja terve."
Näin yksiselitteisesti asian ilmaisevat kouluratsastussäännöt. Ratsastuksen tehtävä ei ole pakottaa tai vääntää hevosta eikä miellyttää ainoastaan ratsastajaa. Kaikki on hevosta varten ja tästä syystä ratsastuksen tehtävä ei myöskään saa olla käyttää hevosta niin säästöliekillä, että sen lihaksisto ei kehity tai se liikkuu niin väärin tai harvoin, että se jäykistyy.

Ratsastuksen pyrkimys on tehdä hevosesta irtonainen, joustava ja notkea. Sen jälkeen hevonen on myös kestävä ja terve. Tästä huolehtiminen on hevosenomistajan velvollisuus.

Näen ympärilläni on päivittäin jopa yli 20-vuotiaita hevosia, jotka täyttävät nämä kriteerit. Ne liikkuvat perusliikuntanaan tunnin päivässä esimerkiksi tällä tavoin:
  • Alkuravit. Ratsasta hevonen kunnolla jokaiseen kulmaan käyttämällä sisäpohjetta. Taivuta kunnolla joka kulmassa. Molempiin suuntiin. Asenna päähäsi metronomi, joka antaa sinulle tasaisen tahdin: tam-tam-tam-tam...
  • Siirry ravaamaan ympyrällä. Taivuta, mutta älä roiku sisäohjassa. Sisäohja voi liikkua vain joitain senttejä. Ulkokäsi pysyy paikallaan ja pitää yllä haluttua muotoa, sisäkäsi taivuttaa ja palaa omalle paikalleen ulkokäden viereen.
  • Laukkaa molempiin suuntiin. Samat ohjeet kuin edellä.
  • Ratsasta uraa pitkin ja tee paljon voltteja. Tee ne kuitenkin niin, että käännät enemmän ulko- kuin sisäohjalla. Kun onnistut, hevosesi suoristuu eikä kulje bumerangina. Suoristuessaan se ravaa innokkaammin, kun et blokkaa sen lapaa. Kun hevonen on yhteen suuntaa hyvä, vaihda suuntaa.
  • Ratsasta kolmekaarista kiemurauraa ravissa. Tarvittaessa tehosta taivutusta kaarteessa nostamalla sisäkättä hiukan ylöspäin. Vähennä nostoa, kun hevonen alkaa taipua. Muista suoristaa aina ennen seuraavaa asetusta.
  • Ratsasta pohkeenväistöä käynnissä diagonaalia pitkin molempiin suuntiin. Pidä huoli siitä, että hevonen etenee suoraan. Johda liikettä ulkokädellä.
  • Ratsasta diagonaalilla keskiravia.
  • Ratsasta harjoitusravissa kentän pitkälle sivulle, nosta vastalaukka ja laukkaa kahden kaarteen läpi. Siirry tahdikkaaseen käyntiin
  • Loppuraveissa anna hevosen venyttää kaulaa. Huolehdi, että tahti säilyy, vaikka ohjastuntuma olisi täysin poissa ja ohja pitkä.
  • Ja sitten metsään.
Onnistuneiden tehtävien välillä pidetään tietysti riittävästi taukoja. On kuitenkin tärkeä muistaa, että hevosen on syytä jumpata vähän pidempäänkin kuin sen verran, että se tekee asian kerran oikein ja pyydetysti.

Eivät ihmisenkään vatsalihakset vahvistu siitä, että hän tekee istumannousun kerran, kiittää sitten itseään onnistuneesta työstä ja lopettaa.

Vähän liioiteltua taivutusta.



maanantai 19. elokuuta 2013

Tahti, muoto, tie

Tintti on ollut viime kuukausina mukavampi ratsastaa kuin koskaan aikaisemmin. Poissa ovat niin ikään luimiminen karsinasta, seinien potkiminen ruokaillessa sekä muille hevosille irvistely. Käyttäytymisen muutos on monien syiden summa.

Hevoset tarhaavat laumoissa ja lähes kaikki tallin hevoset ulkoilevat kosketusetäisyydellä toisistaan. Ne eivät näe toisiaan vain ratsastuskentällä tai karsinakaltereiden läpi, vaan ovat toistensa kanssa tekemisissä päivittäin. Koska hevoset ruokailevat samaan aikaan, kenenkään ei tarvitse himoita tai puolustaa privaattiaikaan tarjoiltua mössöannosta. Edes silloin, kun sen sattumalta saa vähän eri aikaan.

Olen tänä aikana varmasti puhdistanut useampia haavoja kuin ennen, mutta minusta sillä ei ole merkitystä. Hevoseni tuntuu viettävän tyytyväisen hevosen elämää.

Muutos ratsastettavuudessa on ratsastuksen tulos. Siinä missä ennen odottelin ratsastusoppikirjamaisesti sitä, että kun vain pidän kädet paikallani ja ratsastan eteen, hevoseni "nousee" sieltä pitkältä kaulalta ylös. Cajus on käskenyt nostaa sen sieltä jo alkutunnista taivuttamalla ja jumppaamalla. Tintti ei ole nuori, joten sille on tehtävä jo ihan aluksi selväksi, mitä siltä halutaan. Ainahan voi lopettaa aikaisemmin.

Tätä voisi verrata siihen, että menet maanantaiaamuna kahdeksalta pitämään oppituntia lukiolaisille. Jos et ole tehnyt selväksi, että tunti alkaa kahdeksalta, oppilaat tulevat paikalle miten sattuu. Jos et pidä huolta, että he ovat hereillä, he nukkuvat. Todennäköisesti kolmen vartin jälkeen he alkavat heräillä, että josko täältä joskus pääsisi pois. Päästät heidät pois ja ajattelet, että olipa tylsää. He lähtevät pois ajatellen, että olipa taas tylsää.

Tahti, muoto, tie. 
Minulla ja Tintillä ei ole ollut viime aikoina maanantaita. Työskentelyvaiheet ovat lyhentyneet, maastokävelyt pidentyneet. Se tuntuu todella hyvältä.

Koulussa opettajan tehtävä on pitää yllä kiinnostusta ja työrauhaa; ratsastajalla on samanlainen tehtävä hevosen kanssa. Siinä ei aina päde oppikirja, ei tuntisuunnitelma, ei yliopiston teoria, vaan läsnäolo ja mukautuminen. Ratsastus ei ole puhkianalysointia ja oppikirjoja, vaan tunnetta. Täytyy olla kiinnostunut siitä, mitä tekee ja on turha odotella, että asiat tapahtuvat itsestäänn. Minä en halua opettajana tyytyä siihen, että käytän aikaani turhaan. Tuntuu hämmästyttävältä, että olen suostunut siihen hevoseni kanssa. Olisin voinut tehdä vuosikausia niin kuin olen tehnyt tänä kesänä.

Joskus täytyy ärähtää, joskus täytyy laittaa suunnitelmat uusiksi. Laiska pitää herättää, tulinen täytyy rauhoittaa. Vaillinainen tekeminen johtaa vaillinaisiin tuloksiin.

Cajus sanoo, että sillä ei ole väliä, millä tasolla ihminen ratsastaa, kunhan hän ei ratsastele. Ratsastelu näet pilaa hevosen koulutuksen. Hevoselta pitää siis pyytää se, minkä se osaa antaa. Sen jälkeen se on itsekin tyytyväinen.

Luulen, että olen vasta nyt alkanut opetella ratsastamaan Tinttiä niin, kuin se haluaa ja tarvitsee tulla ratsastetuksi. Meillä Nuuksiossa se kiteytetään Cajuksen sanoihin tahti, muoto, tie. Tässä järjestyksessä. Jos ei ole tahtia, ei voi olla riittävää muotoa. Jos hevonen ei ole avuilla, ei voi tehdä täsmällistä tietä.

En silti edelleenkään tiedä parempia asioita, kuin hiljainen metsä ja reipas laukka vähän turhan pitkällä ohjalla. Mutta sepä ei olekaan ratsastelua. Se on lihashuoltoa, mielenvirkistystä ja kunnonkohotusta. Tämän lajin pohjatyötä parhaimmillaan.


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Päällekarkauksen uhri

Maanantaina tallilla odotti runneltu hevonen. Kenelläkään ei tuntunut olevan hajuakaan siitä, mitä oli tapahtunut. Oli satanut vettä. Tintti oli piehtaroinut ja mutainen. Hevoset olivat laukkailleet sateen innottamina kai vähän normaalia enemmän.

Tintti ei mielellään antanut koskea itseensä. Tarharyhmässä ei ollut tapahtunut muutoksia.

Vasen kylki satulan alta

Syöty kaula.

Oikea kylki satulavyön vierestä.

Takapuoli
Tiistainakaan en uskaltanut laittaa satulaa. Mutta pikku hiljaa mysteeri alkoi aueta, joskin täyttä varmuutta asiaan ei saada.

Päivää myöhemmin. Tintti antaa hoitaa itseään kiltisti.
Fritsuja. Ruhjeita. Karvaakin kadonnut. Samassa tarhassa oleva pikkuveli on ilmeisesti löytänyt itsestään orin. Tintti ei enää näytä selviä kiimoja meille ihmisille, mutta jotain se lienee nyt kuitenkin näyttänyt.

Onneksi ei käynyt pahemmin. Se on raakaa peliä, ku hevoset...


maanantai 12. elokuuta 2013

Ratsastuskouluhevoset kisakäytössä

Huomasin erään ratsastuskoulun mainostavan hevosenvuokrausta kisatarkoitukseen. Tuntiratsastaja saa valita ratsastuskoulun hevosista itselleen vakiratsun, jolla hän ratsastaa ohjatusta kahdesti viikossa ja itsenäisesti kerran. Hän saa etuajo-oikeuden osallistua kilpailuihin kyseisellä hevosella.

Tällaisessa diilissä on totisesti vastinetta rahoille. Joku muu huolehtii hevosen palauttavasta liikuttamisesta tositreenaamisen jälkeisinä päivinä, hoitaa vapaapäivät, kengitykset, raspaukset ja rokotukset ja kantaa riskit hevosen terveydestä. Jonkun muun vastuulla on ostaa sopivat varusteet ja määritellä, mitä käytetään. Kuin kermat kakusta. Tallille ei tarvitse mennä päivittäin, mutta eipä tarvitse etsiä itselleen tuuraajaa. Miksi kukaan tämän jälkeen edes harkitsisi hevosen hankkimista itselleen?

Ratsastuskoulun hoitohevonen, henkisesti niin oma.

Ja mikä vapauttavinta: kun jätät jotain tekemättä hevosen hoidossa, voit aina pestä kätesi vastuusta ja sanoa, että kyllähän minä, mutta kun omistaja ei...

Ratsastuskoulun tuntiponilla estekisoissa 1992.
Tämän jälkeen mieleen tuli, että onko tässä se riski, ettei hevonen päädykään sen ratsastettavaksi, joka sitä parhaiten osaisi ratsastaa vaan sen, jolla on eniten rahaa. Ennen kuin pääsin tässä ajatuksessa loppuun tajusin, että hevosenomistamisessa varsinkin on kyse juuri tästä. Se ostaa hevosen, jolla on rahaa, ja jos rahat eivät enää riitä ohjattuihin tunteihin, hevosta saatetaan ratsastella miten sattuu.

Kukaanhan ei automaattisesti katso perääsi, kun ostat hevosen. Ratsastuskoulun kisahevosdiilissä joku katsoo hyvinkin tarkkaan. Se, paljonko siinä oppii hevosen omistamisesta, on järjestettävissä, jos niin halutaan.

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä kiinnostavammalta tällainen kisahevosdiili alkoikin tuntua. Ihmisethän harrastavat eri tasoilla. Toisille riittää täydeksi ratsastamiseksi se, mikä hevoselle on pelkkää kevyttä liikuntahölkkää kisojen jälkeisenä päivänä. Kun kaikki tapahtuu aina ohjatusti, mikään tuskin menee hevosen ja sen ratsastettavuuden kannalta pieleen.  Ratsastajatkin pysyvät suhteellisen samoina.

Sitten muistin, miltä tuntui kilpailla ratsastuskouluhevosella. Siitä on yli 20 vuotta aikaa, mutta muistan, etten pitänyt siitä, ettei ratsuni ollut kokonaan minun. Olisinko nyt aikuisena parempi jakamaan?

En totta puhuen tiedä. Jos Tinttiä ei olisi, olisin kuitenkin valmis kokeilemaan. Se kuulostaa vaivattomalta. Ja minulle kävisi kyllä kermat kakusta.


lauantai 10. elokuuta 2013

Kiristetään vähän vyötä

Espoolaisessa hevostarvikeliikkeessä vuosia sitten tapasin myyntiedustajan, joka olisi halunnut minun ymmärtävän, että 600 euron satulavyö on paras hankinta, mitä voisin hevoseni hyvinvoinnin eteen tehdä. Kun en ollut varauksettomasti samaa mieltä, hän näytti happamalta. Minua köyhää huvitti.

Vuosi sitten siirsin vanhan nahkaisen satulavyöni odottamaan suutarille päästyä. Otin väliaikaisratkaisuksi käyttöön nailonisen vyön, jonka olin hyllyttänyt varavyöksi. Valiaikaisratkaisu oli käytössä vuoden päivät. Mikähän siinä muuten on, että kun kuluneet tavarat siirtää odottamaan pahaa päivää, ne jotenkin korjaantuvat kaapissa itsestään. Ne eivät siis enää vuoden jälkeen näytä ollenkaan niin kuluneilta.

Se johtuu tietenkin siitä, että sen vuoden aikana on jo mennyt niin paljon rahaa kaikkeen muuhun, että kierrätys tuntuu oikein hyvältä idealta: jos se ei ole käyttökelvoton, se on täysin käyttökelpoinen.

Nyt sitten ostin kuitenkin uuden satulavyön. Siinä on hiukan leveämpi painetta tasaava vatsaosa. Horse & Riderissa oli asiaa käsittelevä artikkeli (Aug/2013). Artikkelin mukaan satulavyö tulee valita satulan ja hevosen rakenteen mukaan, joten satulavyö vaatii yhtä tarkkaa sovitusta kuin itse satulakin. Kirjoittaja moitti - tosin omana näkemuksenään -, että esteratsastajat ovat turhan mieltyneitä hankkimaan satuloita, joilla lähtökohtaisesti satuloidaan liian eteen. Tämän vuoksi melkein kaikki satulavyöt ja satulat kipeyttävät hevosten etujalkoja ja lapoja. Ne tulevat yksinkertaisesti liian lähelle etujalkoja ja ratsastajan paino näin ollen turhan paljon hevosen etuosalle.

Satulavyön tarkoitus on pitää satula paikallaan. Artikkelissa korostettiin, että parhaassa vyössä on jousto molemmilla puolilla ja toiseksi parhaassa ei ole joustoa ollenkaan, sillä näissä tapauksissa vyö sekä kiristyy että joustaa tasaisesti. Joustovöissä on kuitenkin se huono puoli, että ne saatetaan vahingossa kiristää liian tiukalle. Kun joustoa on molemmilla puolilla, jousto toimii optimaalisesti myös hypyissä. Minulle on opetettu, ettei yksijoustoista satulavyötä saa koskaan kiristää jouston puolelta. Sillä tavoin ehkäistään liian tiukalle kiristäminen ja otetaan joustosta irti se hyöty, mikä sillä on tarkoitus olla.

Artikkelissa kerrotaan lisäksi virheellisestä uskomuksesta, että satulavyöt painaisivat hevosten keuhkoja ja siksi hevoset pullistelevat vatsaansa vyötä kiristettäessä. Suorilla satulavöillä tehdyssä tutkimuksessa oli todettu, että satulavyön kiristäminen jännittää nimenomaan hevosen vatsalihaksia. Toimittajan harmitteli, että artikkelissa parhaiksi mainostetut muotoillut satulavyöt jäivät tutkimuksen ulkopuolelle. Muotoilluissa vöissä paine jakautuu laajemmalle alueelle ja etujaloille jää riittävästi tilaa liikkua. Tällä saattaa olla vaikutusta myös siihen, miten hevoset jännittyvät vöitä kiristettäessä.

Uusi vyö tuntui hyvältä. Aika näyttää, pitääkö Tintti sen kiristämisestä enemmän kuin vanhojen vöiden. Erityisen hyvältä ostotilanteessa tuntui kuitenkin se, että ostopaikassani hevostarvikeliikkeessä Vantaalla on lasten leikkinurkkaus. Kun päätöstä voi miettiä rauhassa, ei ehkä tule tehtyä hätiköityä ostopäätöstä. Siinäkin säästää rahaa. Ja hevosta.


maanantai 5. elokuuta 2013

Pohkeen edessä

Suomalainen ratsastusharrastus on valtaosin sitä, että käydään ohjatuilla tunneilla ratsastuskoulussa. Siksipä maamme hevoslehdet eivät sisällä itsetreenausohjeita samassa määrin kuin brittilehdet. Tästä syystä olen onnellinen joka kerta, kun Horse & Rider toimitetaan postilaatikkooni.

Uusimmassa numerossa (elokuu 2013) brittiratsastaja Lucinda Green kertoo 30 tärkeää ohjetta kenttäradalle. Kesäkuun numerossa vastaavia ohjeita jakoi Mary King. Lukiessani heidän ohjeitaan, imen itseeni ajatuksia, joita yritän jalostaa jonkunlaiseksi ratsastustaidoksi. Lienee sanomatta selvää, että ohjeet ovat käytännössä täysin samoja, mitä Cajuksen kanssa käymme läpi viikoittain.

Nenä ylhäällä kohti pöytää Keravalla kesäkuussa.
Pohkeen edessä, he kaikki sanovat. Lucinda Green muistuttaa, että hevonen näkee lähellä olevat kohteet parhaiten silmiensä yläosalla, jolloin hevosella pitää olla oikeus laskea hiukan päätään lähestyessään erikoisen näköistä estettä. Mutta hevonen ei saa pysähtyä. Saa katsoa, mutta ei saa pysähtyä. Tämä on mahdollista vain, mikäli hevonen liikkuu pohkeen edessä. Se taas on Mary Kingin ohje numero yksi. Cajus taas on sanonut minulle, että Tintti pitää saada enemmän pohkeen eteen ja sille on annettava enemmän kaulaa.

Collier tuntui hyvältä sileällä ratsatettaessa. Maastossakin se oli ok. Hypätessäni pieniä tuttuja maastoesteitä ja ristikoita, collier tuntui niin ikään hyvältä. Horse&Riderin heinäkuun numerossa Mary Kingin kolme turvasääntöä ratastukseen olivat 1)  alapohje kiinni 2) ylävartalo tasapainoon 3) joustoa käteen. Collierin avulla treenasin nimenomaan viimeistä, sillä se vakautti käden ja auttoi keskittymään alapohkeen paikallaan pitämiseen. Ensimmäisten hyppyjen aikana meille kuitenkin kävi tismalleen se, mitä Mary King jutussa ennusti: jos hevonen on tottunut siihen, että ratsastaja kontrolloi liikaa kädellä sen laukkaa, hevonen saattaaa hämmentyä yhtäkkisestä kevyemmästä tuntumasta ja alkaa ihmetellä, minne ratsastaja oikein katosi. Tintti teki tismalleen näin ja kielsi muutaman kerran. Kunnes sitten ymmärsi jujun. Ja me aloimme nauttia vapaammasta menosta.

Hyppyihin alkoi tulla pituutta, kun hyppypaikat tulivat enemmän hevosen kontrolloitaviksi. Minä vain määräsin tahdin ja menin mukana. Tämän asian puolesta puhuvat kaikkien kolmen edellämainitun lisäksi myös idolini Mark Todd, jonka mukaan hevonen, jonka hyppypaikkoja kontrolloidaan liikaa, tulee tosipaikan tullen epävarmaksi hyppääjäksi. Cajuskin sanoo aina, että hevonen pystyy pelastamaan hankalat olosuhteet vain, jos se luottaa myös itseensä. Ja kenttäratsastuksessa olosuhteet ovat aina jollain tapaa hankalat.

Pitkällä kaulalla matkalla kohti vettä, joka jää juuri kuvan ulkopuolelle.
Nyt tulee kuitenkin mutta. Collier oli tosi hyvä apu tutuilla ja tavallisilla esteillä. Uusien erikoisten esteiden edessä se kuitenkin vain hankaloitti tasapainoani ja ratsastusta. Tällaisille esteille meidän oli vaikea muutenkin pitää tahtia yllä, mistä syystä hypyistä tuli herkästi kulmikkaita ja tasapainoa oli entistä vaikeampi pitää. Sivusta seuranneetkin arvelivat, että collier saattoi näissä tilanteissa jopa hankaloittaa tasapainoani, sillä se veti minua ja käsiäni eteen ja alas silloin, kun annoin ohjien muuten ihan oikein liukua sormien välistä helpottaakseni Tintin hyppyä. Monissa tilanteissa tuntui fiksuimmalta vain tipauttaa collier pois tai olisin tiputtanut itseni....

Tuntematon tunnin katsoja tosin kysyi minulta jälkeenpäin, että ratsastanko aina niin pitkällä ohjalla. Vastasin, että yritän nimenomaan saada Tinttiä enemmään pohkeelle ja irti edestä. Onnistuin siinä, mutta muuten sunnuntain helteinen treeni tuntui sillä hetkellä elämäni paskimmalta.


Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...