tiistai 30. heinäkuuta 2013

Freejump collier, osa 2: sileätyöskentelyä

Kirjoitin pari viikkoa sitten Freejumpin Collierista, jonka päädyin lopulta ostamaan itselleni niistä syistä, mitä silloisessa postauksessani luettelin. Ostopäätöstä edesauttoi se, että tämä on apuohja vain minulle. Se ei pakota hevosta kulkemaan luonnottamasti, jotta minä voisin kuvitella olevani hyvä ratsastaja, mitä en selvästikään ole. Olen aikaisemmin kirjoittanut apuohjakammostani erityisesti gramaanien suhteen.

Mikä se on?
Kuva sivustolta http://www.horsecarecorner.com
Collierin tehtävä on vakauttaa käsi. Se on rintaremmi, josta lähtee kuminauha ratsastajan kumpaankin käteen, keskisormen ja nimettömän väliin. Kuminauha pysyy paikallaan kiilan avulla, kun ratsastaja ottaa ohjasta normaalin ohjasotteen. Kuminauhaa ei kiedota sormien ympärille. Käytännössä ratsastaja voi vaikka kesken ratsastuksen pudottaa collierin pois raottamalla sormiaan.

Miksi minulla on se?
Kun käsi vakautuu, hevosen on helpompi saada minulta tarvitsemansa ohjastuki. Se alkaa työstää nopeammin ja paremmin takaosalla ja lakkaa olemasta keinuhevonen sekä kulkemasta vaihtelevassa tahdissa. Paniikin iskiessä saan siis tempoa keskenäni kuminauhan kanssa sen sijaan, että kiskoisin hevosta suusta. Pikku hiljaa käsi vakautuu paikalleen myös ilman ohjaa.

Mitä sen käytöstä seurasi?
Oma ratsuni vertyi nopeasti, sillä tuntuma pysyi tasaisena enkä keskittynyt tekemään ohjilla mitään ylimääräistä. Ympyrätyöskentelyssä ulko-ohjan tuntuma pysyi vakaampana ja hevonen suorempana. Lakkasin roikkumasta sisäohjassa. 10 minuutin kuluttua minulla oli energinen suora hevonen, joka alkoi olla jo niin menossa, että ratsastin loppuajan ilman collieria.

Seuraava rasti on estetunti. Toivottavasti ohja antaa minulle sen, mitä toivonkin: tasaisesti tuntumalla esteelle energisesti etenevän hevosen, jonka tahtia en hätäisyydelläni riko.

Ainakaan Tinttiä eivät vapaana roikkuvat kuminauhat häiritse
Hassua kyllä, collierin ostamisesta seurasi pieni ahdistus: kyllähän minun pitäisi saada käteni vakautettua ihan ilman kepulikonsteja. Olenko siis ainoastaan heikkolahjainen ja etsin vain oikotietä onneen? Ajatus tuntui säälittävältä, kunnes ymmärsin, että monet hakevat collierin vaikutusta vakauttamalla ulkokättä esimerkiksi pitämällä kiinni jalustinhihnan loppupätkästä, kiinnittämällä kumilenksut martingaaliin tai jotain muuta vastaavaa.

Sitten jäi ainoastaan kummallinen kysymys: miksi joku tuollainen yllä mainittu kepulikonsti tuntuu minusta silti rehellisemmältä ja katu-uskottavammalta toiminnalta kuin tämän remelin käyttäminen? Pään sisäinen ongelmani on se, että ongelmani on yleinen ja tunnustettu ja siihen on olemasa oma apuväline.

Minä kun olisin nähkääs halunnut olla uniikkiongelmainen sen sijaan että olen peruskauraa eli tavis, jolla ulkokäsi ei pidä tuntumaa ja sisäkäsi roikkuu ohjassa.

*************

Omani collierini ostin Tainalta Lappeenrannasta HorseCareCornerista. Sieltä on tunnetusti saanut hurjan hyvää palvelua.




lauantai 20. heinäkuuta 2013

Loimi jos toinenkin

Mieheni kutsuu ulkovarastoamme hevostarvikevarastoksi. En voi moittia häntä siitä. Tätä nykyä varastoon mahtuvat hädin tuskin polkupyörät saati autonrenkaat, joita asuntokauppavaiheessa ajattelimme siellä säilyttävämme. Sen sijaan sinne on hiipinyt loimiarmeija.

Piti oikein miettiä, miksi yhden hevosen omistajalla on ainakin viisi käyttökelpoista sisätoppaloimea, 
kolme vuoritonta sadeloimea, ulkotoppiksiakin ehkä kolme. Päälle pari-kolme puuvillaloimea, villaviltit, fleeceloimet, kuivatusloimet, heijastinloimet ja, ja, ja... Enkä minä totta puhuen edes hirveästi pidä hevosten loimittamisesta. Miksi minulle on siis kertynyt näin paljon käytössä olevia vällyjä?

Ja löytyihän siihen syy. Tallisopimuksessa luki, että päivässä puetaan ja riisutaan yksi loimi. Tallin määräykset kielsivät jalkalenkkien käyttämisen loimissa. Ainoa paikka kuivattaa mahdollisesti kastunutta loimea oli viedä se oman varustekaapin oveen.  Puettavien loimien täytyi olla aamuisin käyttökelpoisina hevosen boksin edessä, muuten hevonen jätettiin sisään. Henkilökuntaa ei tietenkään voitu velvoittaa etsimään loimia milloin mistäkin.

Loimituskaudella hevosilla oli aina yllään sisäloimet. Se yksi loimi, joka puettiin ja riisuttiin oli siis ulkoloimi. Jos ulkona oli rapaa, hevosellani oli usein rapaisena sekä sisäloimi että ulkoloimi - innokas piehtaroija kun on. Jalkalenkkien käyttö olisi tätä estänyt tätä tuplarapaantumista jonkun verran.

Jos useamman kuukauden ajan vuodessa joutui päivittäin vaihtamaan hevoseltaan sekä sisäloimen että ulkoloimen, loimia oli pakko ostaa useampia. Olisin tietysti voinut ajella useamman kerran päivässä kodin ja tallin väliä kuljettaakseen loimia kuivatuspaikalta boksinoveen, mutta halvemmaksi ja helpommaksi tuli hankkia loimivaihtokerta.

Odotan ensi talvea. Ajat ovat muuttuneet. Tiedän, että minulla on aivan liikaa loimia.

Tästä Tintti pitää. Kuva muutaman vuoden takaa.


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Freejump collier

Koska olen pitkään yrittänyt ratsastaa Tintin nenän ylös ennen estettä, olen alkanut nyhtää hevostani ohjilla. Tintti on lisäksi alkanut maata kättäni vasten. Mitä enemmän se makaa, sitä enemmän minä nyhdän. Köydenveto on raivostuttavaa.

Ärsyttävä tapa vaivaa minua etenkin silloin, kun pelkään Tintin kieltävän. Olen melko usein tippunut Tintiltä juuri silloin, kun se on ollut nenä alhaalla pitkänä ja sitten kieltänyt hyppäämästä. Viime aikoina olen työstänyt asiaa siten miten pitääkin, eli opettelemalla ratsatsamaan Tinttiä enemmän pohkeen eteen. En silti aina pääse eroon kieltokammostani ja sen aiheuttamasta "nenänylösnyhtämisestä".

Homma tuntuu aina nodattavan samaa kaavaa. Lähtökohtaisesti ongelma on ollut ratkaisuun päin, mutta esimerkiksi viime viikolla Tintti alkoi kieltää sohvaryhmälle. Kun tajusin, että se aikoo vetää esteestä ohi, aloin huomaamattani vimmatusti kiskoa siltä nenää ylös. Eli siis pidättää! Vaikka järki sanoi, että nyt pohje kiinni ja anna sille kaulaa, vasta kolmas yritys tuotti hyppyjä ja neljäs hyvän suorituksen. Ymmärrän hevostani, joka oli jälleen ristiriitaisten apujen paineessa: ratsastaja samanaikaisesti sekä pidättää että ratsastaa eteen.

Olen vahvasti kepulikonstikammoinen enkä usko oikotietä onneen olevan, mutta olisiko keinoa helpottaa hevosta sillä aikaa, kun minä harjoittelen? Onko kenelläkään kokemusta Freejumpin Collier- apuohjasta ja voisiko siitä olla apua ongelmaani?

http://en.freejumpsystem.com/produit-freejump-collar-10.html

Oheinen video ei selitykseltään avaudu lukioranskastaan lubenterin kirjoittaneelle, mutta liikkuvaa kuvaa ymmärtää hölmömpikin.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Metrinen alashyppy ja muita metkuja

Bankettiruokailija. Tämä on liian korkea.
Ratsastuksessa on oikeastaan vain yksi tärkeä asia: mitä lujempi vauhti, sitä edempänä jalan on oltava.

Nyt liioittelen; on muitakin tärkeitä asioita. Tällä hetkellä tämä on kuitenkin itselleni merkittävin asia.

Meillä hypätään yleensä maastoesteitä. Filosofia on se, että hypyissä pitää olla myös hevoselle tekemistä. Ennemmin tai myöhemmin tämä koulii sekä hevosesta että ratsastajasta melko rutinoituneita hyppääjiä. Yksi tärkeimmistä Cajuksen painottamista asioista on ollut se, että hyppäisin enemmän jalat edellä, mitä olenkin harjoitellut. Eilen treenasimme muun muassa kentän laidalla olevia rappusia. Tehtävä oli laukata rappuset ylös, kääntyä mäen päällä, ravata rappusten vieressä olevaa polkua alas ja hypätä siitä metrin korkuiselta banketilta alas.

Jokainen varmasti ymmärtää mitä tapahtuu, jos tätä ei tee jalat edellä ja hevonen kieltää.

Hevoselle oli tekemistä tämänkin jälkeen, kun hyppäsimme taas hyvän korkuista ristikkoa, jonka edessä oli enimmillään kolme ravipuomia. Tintti yritti vimmatusti sovittaa puomien väliin lyhyttä laukkaa, joka olisi sen mielestä ollut helpompi ratkaisu kuin tulla niin reipasta ravia, että pystyisi siitä hyppäämään. Laukkaan pyrähtäneen hevosen laukasta tuli pidätteillä liian monta kertaa niin ponneton ravi, että Tintti kerta kaikkiaan joutui kieltäytymään, koska ei olisi päässyt esteen yli.

Kohelsin rataa ratsastessani niin paljon, että kiteytän kaiken kahteen oivallukseen:

1) Pohje on pidettävä edempänä kaikissa hypyissä, etenkin jos hevonen kyttää tai on jo kieltänyt. Kädellä ei saa jäädä yhtään kiinni.

2) Pari viikkoa sitten ostaman uudet ohjat ovat nekin aivan susi ostos. Pitoa ei ole ollenkaan.


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Karvanlähtöaika viimeinkin

Tintti klipattiin viikko sitten, mutta nyt karvaa irtoaa onneksemme muutenkin. Pergolidilääkitys ei siis tuo helpotusta Cushing-hevosten karvankasvuun, ei ainakaan Tintin kohdalla.

Erään vitamiinin kerrotaan tätä helpottavan. Klippaaminen on tällä hetkellä todella raivostuttava urakka, koska Tintin karva on erilaista kuin ennen: se on tyvestä tiheää ja muuten pitkää, joten klippaamiseen kuluu kolminkertainen aika normaaliin verrattuna. Minulla on vasta teroitetut terät, joten tylsistä teristä ei ole kysymys. Karvan laatu vain on muuttunut.

Pohdittiin, olisiko ahkerasta uittamisesta apua siihen, että karva uudistuisi nopeammin. Sanotaan, että hevosen jouhet alkavat kasvaa sitä nopeammin, mitä enemmän niitä kastellaan. En tietenkään halua Tintin kasvattavan karvaa nopeammin, mutta jospa tämä talvikarvan tyyppinen karva saataisiin tällä keinoin vaihdettua kesäkarvaan nopeammin. Uimisesta ei nyt ainakaan haittaa ole näillä keleillä, joten hyötyä siitä olisi joka tapauksessa.

Saattaa olla, että kuitenkin vielä investoin brittilehden mainostamaan vitamiiniin, jos saan sitä käsiini Suomesta. Jos se toisi karvoitukseen helpotuksen.

Pöllyävää irtoavaa selkäkarvaa.



perjantai 5. heinäkuuta 2013

Ammattikasvatusta

Tulevaisuuden ratsastajatähteä kasvatettaessa on suunnittelu aloitettava hyvissä ajoin. Ensimmäisen polven nimettömästä ratsastajasta tulee vain harvoin merkittävää ratsastajaa. Hätäsesti tekemällä tulee tunnetusti vain kuspäisiä mukuloita, joten nyt jos koskaan kannattaa kiinnittää moniin amatööreiltä usein huomioimatta jääviin seikkoihin. Näistä ensimmäisenä mainittakoon emä- ja isälinjan varallisuuteen sekä hevoshistoriaan perehtyminen. Merkittäviä riskitekijöitä on ilmassa tilanteessa, jossa toisen sukulinjapuolelta tulee pelkkä varallisuus ja toisen puolelta hevoshistoria.

Satulasta on hyvä tulla alasa synnyttämään ja aivan vauvavaiheen voi antaa mennä omalla painollaan. Ennen kuin lapsi oppii kävelemään, hänet on kuitenkin syytä nostaa hevosen selkään. Tapahtumasta pitää ehdottomasti saada vähintään valokuva, joka kannattaa otattaa sitä silmällä pitäen, että se joskus julkaistaan jossain merkittävässä ratsastuslehdessä, johon lapsi antaa haastattelua. Tässä haastattelussa pitää pystyä sanomaan, että on ratsastanut ennen kuin on osannut kävellä, puhua tai edes istua. Mikäli nostat lapsen istumaan satulaan syliisi, käytä aikaa kaunistautumiseen, sillä olethan itsekin pääsemässä lehden sivuille.

Oli asia miten tahansa, tästä ajasta kerrot lapsellesi aina, että hän ei mitään muuta halunnutkaan, kuin päästä hevosen selkään ja olla hevosten luona.

Muista tässä vaiheessa, että ammattikasvattaja heittää aina useammat verkot vesille. Älä siis tyydy vain yhteen lapseen. Mitä useamman hankit, sitä todennäköisempää on, että yhdestä tulee ratsastaja. Yksikään ammattikasvattaja ei pelaa vain yksillä korteilla!

Lapselle täytyy pian hankkia poni ja sen olisi hyvä olla olla villi ja pukitella paljon. Lapsen pitää antaa tehdä sen kanssa kaikkea hullua ja luvatonta, sillä se kuulostaa uskottavalta lapsuudelta sitten, kun lapsi on aikuinen ja ammattiratsastaja. Kiellä toki, mutta vain sen verran, että lapsi tietää, ettet ole tosissasi. Kannusta nauttimaan mustelmista.

Mikäli putoamiset eivät lasta hetkauta, kaikki on hyvällä mallilla. Tässä vaiheessa vahvistetaan luita ja kerätään kanttia. Ponivuosia on jäljellä, tarvitaan vain vikkelämpiä poneja ja parempaa valmennusta. Mikäli matkaan tulee mutkia, hankitaan uusia, mielenkiintoisempia hevosia. Kisojen jälkeen sinun tehtävästi on kuurata ponit yökuntoon sillä aikaa, kun lapsesi syö BigMaccia satulahuoneessa. Muistuta häntä kuitenkin, miten paljon olet hänen vuokseen uhrannut.

Jos lapsi väläyttää ajatuksen hevosalan opinnoista, moinen hulluttelu täytyy torpata välittömästi. Sukulinja on liian arvokas tuhlattavaksi hevosenpaskanmättöopinnoissa. Lukion jälkeen sitten vaikka ulkomaille kilpatallille töihin. On se vain eri väki, mikä paskaa mättää kuin mikä kilpaa ratsastaa!

On selvää, että juniorille hankitaan jo nuoria hevosia. Lukioikäistä saattaisi alkaa jo pojat kiinnostaa, siksi hänet täytyy pitää kiireisenä kilpailijana. Katso tarkasti, löytyisikö kuuitenkin kilpakentiltä hänelle sopivaa kumppania. Sukulinjat!

Kun lapsi sitten viimein tulee aikuiseksi, hän joko on kiinnostunut hevosista tai ei ole. Molemmissa tapauksissa hän on todennäköisesti muuttanut kauas vanhemmistaan, mikä ei sinällään sinua haittaa, koska varsatkin kasvatetaan maailmalle ja myydään pois. Sinä näyt kuitenkin kasvattajatiedoissa. Hyvässä lykyssä.

Tässä vaiheessa voit unohtaa genetiikan ja etsiä lajiin sopimattomamman sukulinjan vesan ja alkaa sponsoroida hänen ratsastustaan. Todennäköisesti et sitä kuitenkaan tee, sillä omat lapsesi ovat kupanneet sinut vararikkoon. Hevosia on tai ei ole. Mitä tehdä nyt, kun ei ole ketään, kenen kautta elää?

Pitäisikö ehkä tutustua siihen golffariin, joka kotonasi asuu? Onko sitä vielä näkynyt?


tiistai 2. heinäkuuta 2013

Nuku, lapseni, nuku nyt...

Miltei kolme kuukautta on kulunut. Pikkumies nukkuu mieluusti paikallaan olevissa vaunuissa. Aika oli kypsä.

Päivitin Facebook-statukseni aamulla

tänään aion yrittää mahdotonta: tehdä järjellisen ratsastuksen niin, että molemmat lapset ovat mukana. Haasteena ovat
1) Pikkumiehen nukkuminen
2) Esikoisen suostuminen leikkimään kiltisti kentän laidalla
3) että Tintti ymmärtää, että vaunujen ohi kuljetaan pysähtymättä hoitamaan vauvaa.

Imetysliivien päälle urheilurintsikat ja menoksi. Mukaan insinöörien lahja ratsastavalle äidille: kannettava dvd-soitin. Eväitä riittävästi ja rauhallinen mieli. Tavoitteena päästä edes hevosen selkään, kaikki muu on plussaa.

Alku ei ole lupaava: Pikkumies hymyilee kuin aurinko ja on e-rit-täin hereillä. Mutta koska hän on melko tyytyväinen lapsi, arvelen, että hän saattaisi olla tyytyväinen vaunuissa kentän laidalla sinistä taivasta ja tuulessa heiluvia puita katsellen.

Myönnän, olihan se jotenkin romanttinen ajatus.

Esikoisesta ei tarvitse huolehtia. Häntä kiinnostaa telkkariin kytketty Ruohonjuuritasolla ja eväät. Välillä hän puhaltelee saippuakuplia. Tintti suhtautuu vaunuihin asiaankuuluvalla tyyneydellä. Pian vaunut kuitenkin itkevät. Itku loppuu, kun Pikkumiehen näköpiiriin ilmestyvät äiti ja hevonen, joka niin ikään kurkkaa vaunuihin. Saan kävellä toisen kierroksen, kunnes on jalkauduttava antamaan tutti, sillä siihen en satulasta käsin yletä. Olen asennoitunut, että joko kestän huutavaa vauvaa tai ratsastamisesta ei tule mitään.

Sitten, pa-dam. Lapsi nukahtaa tai on ainakin hiljaaa. Voiko tämä olla tottakaan!

Tämähän sujuu! Otan lopulta jalustimetkin ylös ja harjoitusravia ratsastessani totean, että kesäkuun treeni on todella keskittynyt kenttäistuntaan ja esteratsastukseen: vatsalihakseni tietävät, etteivät ole tehneet töitä.

Kunnes
- Äiti, vessahätä!
- Äiti tulee!

Ystävällinen nuori nainen taluttelee Tinttiä kentällä vessareissun ajan. Vaunut ovat edelleen vaiti. Pääsen takaisin satulaan ja siirryn laukkaan. Pinke katsoo dvd:tä. Niin ainakin luulen. Yhtäkkiä kuulen hänen soittavan auton torvea.

- Pinke ei! huudan samalla kun koirat ryntäävät haukkuen katsomaan, mitä tapahtuu. Pikkumies herää koirien haukuntaan eikä lopeta, vaan onnistuu kirkumisellaan säikyttämään Tintinkin.
- Äiti tulee kohta, huikkaan kirkuville vaunuille ja laukkaan ohi. Lapseni ei tunnu arvostavan äidin hevoskoulutuksellisia pyrkimyksiä vaan huutaa lujempaa. Juuri kun hevonen alkaa vähän pehmetä, on pakko luovuttaa.

Oli se silti enemmän kuin esikoisen kanssa. En tiedä, nukkuiko lapsi pidempään, mutta äidillä oli vähemmän odotuksia. Kun saan loppukäynnit tehtyä huutavia vaunuja työnnellen ja hevosta talutellen ja laitan hevosen talliin, vaunut ovat taas hiljaa. Muistuu mieleen se, kun joskus yritin saada Pinken nukkumaan tallilla: laitettuani viimein hevosen talliin, Pinke nukahti ja nukkui kolme tuntia: kauppareissun, kyläreissun ja heräsi vasta kotona. Hymyillen kuin aurinko.

(tekstiä päivitetty 6.7. klo 23.45)


Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...