perjantai 28. kesäkuuta 2013

Meidän Maneesi

Inhoan syvästi vauva- ja perhelehtiä. Inhoan niiden tuputtamaa ideologiakeskeistä tyyliä käsitellä niinkin luonnollista asiaa kuin perhettä jonkinlaisena elämäntapana, lifestylena.

Perhe ei takuulla tarvitse niin paljon aatteellisuutta kuin mitä nämä lehdet väittävät.Nyt minulle toimitettiin yllätyksenä ja pyytämättä yksi tällainen lehti. Saatteena luki, että kun olet juuri saanut lapsen, että tervetuloa meidän joukkoomme.

Luin lehteä selvittääkseni, ketä "me" oikein olemme. Heitin lehden roskiin luettuani entisen missin kertomuksen siitä, miten he miehensä kanssa ottavat päiväunet aina, kun heidän lapsensa nukkuu päiväunet, ja miten missukka selvisi imetysstressistä ruokkimalla lastaan saksalaisella luomuäidinmaidonkorvikkeella, jota sai Helsingistä vain muutamasta kaupasta. Lapsi ole koskaan maistanut karkkia eikäs en varmaan tee koskaan niitä mieli. Ihanaa.

Ideologiaa on myös hevosenpitomaailmassa, mutta millainen olisi hevoslehti, joka noudattaisi vauvalehtityyliä? Voisimme lukea sieltä vaikkapa seuraavat jutut. Päätelkää itse, kuinka kaukana hevos- ja vauvamaailma todellisuudessa ovat toisiaan. Nämä kuitenkin tuppaavat olemaan niitä todellisia tallinkäytäväkeskusteluja samalla, kun hevoslehdet keskittyvät olemaan vakavissaan.

******************

- Hevosenomistajat kertovat: jatkuva sairastelukierre vie ajan, rahat ja mielenterveyden.

- Ristiriitoja tallilla- 10 tapaa parempaan kommunikaatioon

- Meidän Maneesi testasi: Kevään uudet loimet ja ominaisuudet

- Tehotyttö vauhdissa: Karla, 29, hoitaa lapset, uran, kolme hevosta ja tähtää kansainvälisille kilparadoille. "Ilman miestäni en pärjäisi"

- Kyllä vai ei rokotuksille/ Kengät vai kengättömyys/ Pihatto vai puolipäivätarhaus. Meidän Maneesin lukijaraati kertoo perusteet valinnoilleen

- Hevosenomistajadieetillä tuloksiin!

- Onko perhe menestyksen esteenä? Sari luopui hevosesta ja perusti perheen; Marilla ei olisi hevosiltaan aikaa olla raskaana

- Vakuutukset vertailussa. Mia, 37: halusin ainokaiselleni Perolle parhaan mahdolliset turvan sairastumisen varalle.

- Eläinlääkärien hoitovirheet. Arja, 53: vasta kahdeksas eläinlääkäri löysi Samban sairauden ja saimme apua

- Kauhukakarat ja mamman mussukat: miten kasvattaa hyväkäytöksinen hevonen? Ammattikasvattajan vinkit parempaan arkeen. "Tarvitaan vain rajoja ja rakkautta".

- Tosi tarina: väsyin hevoseni kanssa, koska oli päättänyt olla pyytämättä liikutusapua keneltäkään muulta.

- Räjähtikö alapää synnytyksessä vai leikattiinko vatsa auki? Vinkit kiivetä satulaan uudelleen.

- Miten kannustaa jälkikasvu hevosharrastuksen pariin: tositreeniä jo pienestä pitäen vaiko malttia matkaan

- Ratsastajamiehet kertovat: olit homo tai hetero, tässä lajissa käy aina flaksi.


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Uintiretkellä

Tintti ei ole tietenkään vesikauhuinen, mutta minulla ei ole aiemmin ollut hajua siitä, osaako tai paremminkin haluaako se uida. Eilen tehtiin lähes neljän tunnin maastolenkki, jonka kohokohdat on ikuistettu seuraaviin kuviin. Kiitos Milla Rouhiaiselle kuvista.

Haistelua ja leikkimistä. Tintti ei suostu syvemmälle, vaikk amiten yritetään.

Jos minä vaan seison tässä rantavedessä, örisen ja katson, kun lapset leikkivät?

Mee ite eellä, hevonen tuumaa, ja mamma menee.

Kyllä kaksi ihmistä nyt yhden hevosen saa uimaan...


Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain...

...vaikka (vesi)esteitä on joskus tiellä kohtalon...

Näkyykö hymy? Minä uin nyt!

Ursula Andress look-a-like?



Tintti tuntui nauttivan uiskentelusta, vaikkei se aluksi kovin innokas kokokastautuja ollutkaan. Se piti koko vedessäoloajan samanlaista ääntä, kuin nukkuessaan päiväunia.

Talviturkki ei kirjaimellisesti jäänyt järveen, vaan tällä viikolla pitäisi taas laittaa klipperi surisemaan.


lauantai 22. kesäkuuta 2013

Slippery when wet

Vaihtoon.'
Viime kesänä totesin ensimmäisissä maastotreeneissä, että synteettinen hansikas yhdistettynä kumiohjaan on pelottavan liukas yhdistelmä. Ja silloin satoi vettä. Kenttäkisoissa ja -treeneissä muutenkin kuuluu sataa aina vettä.

Hankin tästä viisastuneena nahkahansikkaat. Olen muuten edelleen pettynyt ratsastusliikkeen myyjän olemattomaan tietämykseen hansikkaiden sopivuudesta. Nahkahansikas nimittäin venyy ainoastaan leveyssuuntaan ja silloin se menettää osan pituudesta. Jokaisen sormen päähän pitää siis ostovaiheessa jäädä kunnolla tilaa. Jos ei jää, hansikas ei ole sopivan mallinen. Kokeile toista valmistajaa tai mallia.

Istuu kuin hansikas, sanotaan. Älkää siis ostako niitä lahjaksi, ette osta kenkiäkään. Silti esimerkiksi helsinkiläisessä ykköstavaratalossa, jonka hansikasosastolla oli töissä useana vuotena jouluruuhkina ja sekopäisillä päivillä, käärittiin hanskoja lahjapakettiin ihan koko ajan. Miehet myös auliisti arvioivat, että rouvalla oli joko pienemmät, samankokoiset tai suuremmat kädet kuin minulla. Ehkä he jatkoivat samaan tyyliin alusvaateosastolla, mene ja tiedä.

Tänään en laittanut maastoon hansikkaita. Paljas käsi yhdessä hyttysmyrkystä sekä hevosen hiestä marinoituneen, nyppylöiltään kuluneen ohjan kanssa oli pelottavan liukas yhdistelmä. Onneksi hevoseni ei lähde käsistä, sillä ohjat luistivat käsistäni kuin ankerias, jollaista en kyllä ole koskaan käsissäni pitänyt. Kerran ole nähnyt läheltä; se ui meillä tiskialtaassa ennen kuin äiti leikkasi siltä pään poikki.

Nahkahansikas yhdistettynä nahkaohjaan lienee pitävin yhdistelmä. Millaisia kokemuksia teillä on?

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannusjumppaa

Tämän viikon treeniin matkustettiin Keravalle. Kiitos Alica Liljalle kuvista.

Onnistuin mielestäni sekä pitämään tuntuman että myötäämään riittävästi. Kieltojakin tuli ennen kuin aloin ratsastaa tosissani, mutta ilokseni onnistuin löytämään kaikin puolin hyvän tahdin. Loppua kohti saavutin ilokseni sitä rentoutta, jota olen kaivannut hyppäämiseeni. Rentous löytyi oikeastaan parhaiten sitä kautta, että hyppäsimme sen verran paljon, että oli itse pakko alkaa rentoutua, jotta jaksoi. Kokemusten kertyminen ja rutiini toki tekevät omaa arvokasta tehtäväänsä. Täytyy muistaa, että viime vuonna tähän aikaan en ollut hypännyt yhtään maastoestettä.

Nyt kun vain saisi 10 vuotta pois molempien iästä, niin tässähän voisi ajatella olevan edessä vielä vaikka mitä! Kiinteät esteet ovat pakottaneet rohkeammaksi myös rataesteiden suhteen. Maastoesteillä on oma superarvokas tehtävänsä ratsastuksen kehittäjinä. Sen lisäksi, että ne ovat tietenkin parasta, mitä hevosen kanssa voi tehdä.

Hauskaa juhannusta!

Verryttelyhyppyä

Ponnistuspaikka vähän liian lähellä tukkia.

Parempi paikka, mutta nyt este ei olekaan tehtävän viimeinen.

Pieni tukki alamäkeen olikin sitten kieltäytymisen arvoinen.

Ihmis- ja hevosjohteet auttavat.

Nenä ylös!

Risulaatikko.


Vähän yllättävää ylihyppäämistä

Ja niin meni kuskilta tasapaino, vaikka olisi pitänyt päästä seuraavalle tukille...

Pakko kurkata

Hui kamala!

Kuoppa voi niellä pienen tamman!

Alkaa löytyä kohtuutta...

...ja kuski saa ohjattua seuraavalle tukille oikeaan kohtaan.

Taas kamala kuoppa!

Tukki kohti vettä.

Jee!

Silmät kiinni, koska pärskyy!

Ansaittua lihashuoltoa.


maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kahdeksikkoja

Minulta löytyy valtavasti kunnioitusta maastoesteitä kohtaan. Jopa niin suurta, että henkeni tuppaa salpautumaan niiden edessä. Menen ja teen, koska olen koukussa siihen tunteeseen, minkä jännitykseni voittamisesta saan.

Esteet eivät ole kaikkien mittapuilla suuria, mutta itselleni sohvan tai puupöydän yli hyppääminen on saavutus. Saati sitten se, että hevoseni kääntyy tiukan silmukan, jonka jälkeen pääsemme tiukalla tiellä kiinteän esteen yli.

Taustalla toinen esteen virkaa tekevistä vanhoista sohvista.
Me teemme sen yhdessä, ei se automaattisesti hyppäisi.

Kun Cajus vierelläni ratsastaen näytti, miten hän haluaa minun hevostani taivuttavan alkuverkassa, sain Tintin taipumaan ja saatoin alkaa aivan toisenlaisella varmuudella hypätä verryttelyhyppyä. Se olikin harjoitus, josta on hyötyä sekä hitaasti käynnistyvien hevosten (Tintti) että reippaampien yksilöiden (tunnin hevosnuoriso) ratsastajille.

Otetaan siis kohtalaisen korkuinen ristikkoeste, jota lähestytään ravissa. Esteen jälkeen hevonen siirretään mahdollisimman nopeasti takaisin raviin. Ristikon ympärillä ratsastetaan kahdeksikkoa, vuoronperään molempiin suuntiin kääntyen.

Kun ristikko ei ole ihan matala, ravin pitää työntää eteen, jotta hevonen hyppää. Jos hevonen on hitaammanlainen, se on pakko herättää tehtävän edessä. Jos se taas on reippaampi, se on saatava hallintaan. Laukata ei saa. Yhtä kaikki, tehtävä ei ole helppo, ja se on valtavan hyödyllinen.

Seuraavana tehtävänä ratsastimme kahdeksikkoa sarjaesteen ympärillä. Oli käännettävä ja ratsastettava eteen. Tehtävä kehittää reaktiokykyä ja harjaannuttaa kääntämään. Itselläni meinasi tulla hätä käteen estekorkeuden nähdessäni. Oikeasti kyse ei ollut korkeista esteistä, mutta tehtävä oli muuten tiukka. Pyysin saada aloittaa siitä suunnasta, missä ensimmäinen este oli matalampi. Aluksi käytin aivan liikaa aikaa hevosen suoristamiseen esteen jälkeen enkä kääntänyt ajoissa. Luisuin liian suureen kaarteeseen enkä meinannut ehtiä kääntää linjalle, josta pääsisin kääntämään nopeasti esteiden väliin ja uuteen hyppyyn. Riitävän monta kierrosta kahdeksikolla sai minut reagoimaan ja ratsastamaan.

Yllä havainne sarjan ratsastamisesta kahdeksikkona. Alla alkuverryttely.

Keltaista venettä ja piknikpöytää hypätessä Tintti oli upea ja tunsin itseni jo maailman valtiaaksi: kas näin sitä pitää ratsastaa! Kehujakin tuli, aloin reagoida nopeammin. Viimeiseksi tehtäväksi esitetyt sohvat eivät jännittäneet läheskään niin paljon. Helppoja niistäkään ei tullut.

Sohvat olivat kaarevalla uralla. Ensimmäisen yli pääsimme kevyesti, toinen tuli Tintille yllätyksenä, koska minä latasin niin paljon energiaa ensimmäiselle sohvalle, jonka jäljeen löystyin. Tintti hyppäsi johteen yli.

Tulin toisen sohvan uudelleen. Nyt jäin kiinni ohjaan ja Tintti pysähtyi ja rysäytti sohvan selkänojaan.
- Pohje kiinni ja käsijarru pois, haluan nähdä ihan löysän ohjan!

Kolmannella kerrallalla pääsimme yli oikeasta kohdasta.

Summa summarum: oivalsin, että yritykseni pitää hevosen nenää ylhäällä ennen estettä on muuttunut rajuksi ohjista kiinni pitämiseksi, joka estää pahimmillaan hevosta hyppäämästä. Ongelma korjaantuu, kunhan saan hevosen ratsastettua paremmin ohjan ja pohkeen väliin, eli taivuttelen reilusti jo verryttelyssä. Se saa hevosen entistä helpommin etenemään itse sekä kantamaan nenänsä, jolloin minä voin alkaa löysätä ohjaa ilman, että pelkään hevosen pysähtyvän esteen eteen.

Ja homma saattaa alkaa vaikka sujua!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kuinka tissibaari tungetaan turvaliivin sisään?

Minun piti aloittaa esteratsastus kevyesti näin raskauden jälkeen. Meninkin sitten tallin nuorten hevosten kanssa hyppäämään maastoesteitä. Jo ensimmäinen rasti jännitti: ylimääräiset kilot ja imettäjän rinnat piti saada mahtumaan viime kesänä hankittuun turvaliiviin, jonka tarrat eivät ehkä menisi niin kovin tukevasti kiinni. Yritin silti. En jättänyt liiviä pois, ja yritin hengittää.





Jännitti niin, että piti käydä vessassa useamman kerran. Onneksi hyvässä seurassa ratsastaessa pääsee niin hyvään fiilikseen, ettei murehdi liikaa tulevia. Tintti oli alkukankeuden jälkeen innoissaan ja pinkoi kuin muut viisivuotiaat!




Puskat eivät Tinttiä pelota, veneet hieman arveluttavat.



Positiivista se, että jalkani tuntuvat pysyvän alhaalla. Muutama merkittävä huomio oli kuitenkin tehtävä: Tinttiä on ruvettava ratsastamaan lyhyemmäksi. Sitä täytyy taivutella ja verryttää kunnolla, koska sen luontainen etupainoisuus vaatii työtä, jotta hevonen saadaan ohjan ja pohkeen väliin. Etupainoisena se kompuroi turhan helposti, jos ohja on liian pitkä.

Minun on turha kuitenkaan yrittää pitää Tintin päätä ylhäällä sen puolesta. Sen pitää kantaa se itse. Käden pitää elää, vaikka tuntumaa vasten pitääkin hypätä. Olen kädestä liian kova. Olen pelännyt etupainoisuutta ja kieltämistä viime aikoina niin kovin, että olen alkanut vetää.
- Jos se tuosta menee nenälleen omaa hölmöyttään, niin oppiipahan jotain

Minun on opittava joustamaan kädestä myös siksi, että Tintti miettisi itse, mistä se hyppää. Jos alan sovittaa sen askelia ja ne eivät sovikaan, rytisee. Pienillä esteillä ylimääräiset pikkuaskeleet ennen estettä saavat hypyt ja alastulot näyttämään tältä:






Lopputuloksena täytyy silti sanoa, että olin meistä aivan hurjan ylpeä. Meno oli sellaista, että kas kun kotona ei tisseistä tullut Pikkumiehelle kermaa. Yksi hallittu jalkautumiseni ei ihan edellyttäisi kakun leipomista treeniseurueelle, mutta kuppikakkuja lupasin toimittaa.

Olen niin haltioitunut siitä, että saan ratsastaa porukassa! On tekemisen meininkiä, hymyä, naurua, iloa ja kannustusta. Mitä sitä muuta ihminen tarvitsee?

Paitsi ehkä pienemmät tissit tai isomman turvaliivin.

Kun ratsastajalla menee pupu pöksyyn: liikaa pidätteitä ja liian vähän pohjetta.

Kaulan päältä on edelleen vaikea ohjata.

Parempi laskeutua suosiolla itse...
... kas näin!
Kiitos Liisan kameralla otetuista kuvista!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Teoriaratsastamista

Pääsin sunnuntai-iltana nauttimaan kevyen istunnan teoriatunnista, kun kysyin, mitä voisin istunnalleni tehdä. Sen sijaan, että yrittäisin väsyttää reisilihakseni ja vetää ne maitohapoille, sain ihan yksinkertaisen ohjeen seisoa jalustimilla. Ohjetta edelsi niin perusteellinen selitys tasapainon merkityksestä ja bankettiharjoittelun osuudesta siihen, että kokonaisuus valkeni uudella tavalla.

- Jos ihmisen pitää hypätä korokkeelta alas, ei kukaan hyppää lähtökohtaisesti jalat syvässä koukussa. Sitä hypätään jalat edellä ja joustetaan sitten, kun päästään maahan. Sama hevosen kanssa. Jos hyppäät esteen lähellä satulaa, tömähdät hevosen selkään hypyn päätteeksi. Ei kovin kaunis kiitos hevoselle siitä, että se hyppäsi.

En pysty millään referoimaan tähän kaikkea kuulemaani, sillä minulla ei ole muistissani oikeita sanoja. Kokoanisuus oli mieltä avaava. Jollain tavalla koin saaneeni myös synninpäästön: Minun ei siis tarvitse eikä pidä jatkossakaan yrittää sukellella tyylikkäästi hevosen kaulalle, vaikka osaavalla ratsastajalla kaulalla makaaminen ja jalustimilla ilmavasti seisominen tuskin sulkevat toisiaan pois.

Aika lähellä satulaa...

Aika irti satulasta...

Pelottavan irti satulasta!

Maanantai-iltana otin sitten ensimmäiset raskaudenjälkeiset hyppyni maltillisella ristikolla maneesissa. Homma tuntui toimivan tietenkin sitä paremmin, mitä enemmän seisoin. Ja sitä helpommaksi seisominen muuttui hyppy hypyltä, sillä Tintti alkoi imeä esteelle paremmin. Oli arvatenkin helpompi pysyä tasapainossa ja hypätä tuntumaa vasten, kun hevosta ei tarvinnut enää ratsastaa eteen.

Torstaina menen ensimmäiselle hyppärille. Viime kesänä ostettu turvaliivini menee onneksi kiinni imetystisseistäni ja liikakiloistani huolimatta.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...