Kisakissat
Pidettiin viikonloppuna tallilla pienet kisat. Ratakorkeuden piti olla 60cm, mutta se kohosi lopulta huimaan 70-75cm:n korkeuteen. Ripoteltiin maneesiin ympäriinsä kukkia, putkia ja kaikkea vähän jännempää.
Maneesin pohjan uusi hiekka oli ihana, rata nopeita käännöksiä vaativa ja fiilis aivan huipussa. Pikku pakkanen nipisteli varpaita. Tinde pomppasi hienosti kolmanneksi 0/0- suorituksella. Taakse jäivät mm. pikkusisko, siskontytär, veljen lapsenlapsi sekä viisivuotiaat veljekset. Luokan voittaja oli treenikaveri tallin ulkopuolelta. Toiseksi tuli Tintin paras kaveri, jolle Tintti hävisi uusinnan neljällä sekunnilla.
Tintin on ollut esteillä pitkään vaikea säilyttää tahtia. Nyt olen opetellut auttamaan sitä luontaisen tahtinsa uudelleen löytämiseen siten, että en säätele sen laukkaa (juuri) laisinkaan. Toisin sanoen sama se, mistä se hyppyyn lähtee, kunhan lähtee, ja tahti ja eteenpäinpyrkimys säilyvät. 18- vuotias hevonen nyt ei juuri kaahaa, mutta tällä konstilla se ei myöskään pysähtele.
Minun hieno Tindeni. Ihan superkaveri!

![]() |
Tintillä on luontaisesti laaja hyppykaari. Se ei ole terävä eikä nopea hyppääjä. |
Kommentit
Lähetä kommentti