Omintakeinen klippausmalli

Ajatukseni klippaamisen mielekkyydestä ovat vaihdelleet vuosien myötä. Se johtotähti on kuitenkin pysynyt, että olen periaatteessa klippaamista vastaan.

"Periaatteessa" tarkoittaa sitä, että ellei klippaaminen ole välttämätöntä, annan hevon karvojen rehottaa. Välttämättömyys taas on todella suhteellinen käsite. Toisille klippaaminen on välttämätöntä kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Minulle se on eläinlääkärin suositus ja yksi PPID:n/Cushingin taudin hoitomuodoista.

Karvanlaatu ja tallin loimituskulttuuri ovat kuitenkin mielestäni tärkeimmät syyt klipata tai olla klippaamatta. Vähemmän tärkeä syy on hevosen ulkonäkö. Vaikka tiedän toisten klippaavan hevosten vuohiskarvat ehkäistäkseen rivin syntymisen mutakeleillä, itse jätän ihan samasta syystä vuohiskarvat ja muut jalkakarvat rehottamaan. Ainakin oman hevoseni kohdalla on ollut syytä uskoa, että karvat suojaavat ihoa ja ehkäisevät riviä. Riviä ei meillä ole ollut, vaikka mudassa on seisty.

Jollain tavalla tämä varmasti on uskonasia. Raamatullakin voi perustella mitä vain, miksei siis hevosen vuohiskarvoilla! Jos karvat eivät jostain syystä kuitenkaan suojaa hevostani haavoilta tai muilta naarmuilta, joudutaan tietysti muuttamaan taktiikkaa. Mahdollisen haavan ympäriltä karvat on ajettava, jotta puhtaanapito on helpompaa. Mutta ei meillä niitä naarmuja ja haavojakaan ole ollut.

Ei ole yhtä tietä onneen. Jos voisin, antaisin Tintin olla saman näköinen kuin valtaosa tallin hevosista tällä hetkellä. Sen sijaan Tintti muistuttaa hormonikarvoissaan shetlanninponia, joka juoksee jo alkuverryttelyssä itsensä kiharakarvaiseen hikeen. Päätin tällä kertaa toteuttaa jonkunlaisen loimiklippauksen, jotta Tintti pärjäisi myös ilman loimea, mutta saisi vähän tuuletusta. Tämä ei ihan toteutunut.

"Paska-klipperi-enempää-en-jaksa-hinkuttaa" -klippausmalli
Viime keväästä asti klipperini ei ole suostunut leikkaamaan Tintin karvaa. Muutos on ollut Tintin karvan laadussa, ei klipperissä. Olen käyttänyt terät teroitettavana ja se ns. normaali karva, jota kasvaa nälkäkuopan kohdalla ja Tintin jaloissa, leikkautuu klipperillän edelleen todella kauniisti. Valtaosa karvasta ei. Karva on jollain tapaa monikerroksista, jossa ihoa vasten on todella tiivis hahtuvavilla ja päällä paksua pitkää spanielinkarvaa. Kaulasta se on alkanut kihartua.

Vähän tuuletusta.
Karvan laadun muuttumisen seurauksena klippauksesta on tullut hinkuttamisopereraatio, jossa aluksi lyhennän karvaa höyläämällä sitä myötäkarvaan. Sen jälkeen teen varsinaisen klippauksen vastakarvaan, mikä tapahtuu tekemällä klipperillä jonkinlaista pyörittävää, keritsevää liikettä. Sillä saa karvaa pois tulitikkuaskin kokoisen alueen kerrallaan. Melkoinen ero siihen, että vielä viime syksynä sain vetää 30cm:n vetoja. Hevonen oli kokoklipattu tunnissa ja toinen tunti meni jäljen viimeistelyyn.

Eilisen tuloksen sain aikaan reilussa kahdessa tunnissa. Ei puhettakaan, että jaksaisin viimeistellä ja hinkuttaa. Tulos on omintakeinen siksikin, että raivospäissäni erehdyin keritsemään toisesta kyljestä vähän liian korkealta, joten muunlaisen symmetrisen muodon hakeminen ei ollut enää mahdollista. Mikä on leikattu, se on leikattu. Tintti kyllä seisoi ihan tyytyväisenä koko operaation ajan. Ainoastaan kaulan klippaamiseen pyysin apukäsiä seisomaan riimunvarren jatkona.

Ehkä tehokkaammasta klipperistä olisi apua, onko kellään kokemuksia? Sorruinko kuitenkin siihen, että ostaessani edullisen, en ostanut laadukasta ja saan siitä nyt maksaa. Eilisen operoinnin lomassa klipperistä tippui kaiken lisäksi yksi tärkeä ruuvi. Tai kuinka tärkeä se nyt on, kun huomasin sen puuttuvan vasta lopetettuani.

Kommentit

  1. Onni on... hevonen, joka ei kasvata pörröistä talvikarvaa, vaan muuttuu vain tummaruunikosta elegantin mustaksi! Willi ei nykyisellä treenillä ja ohuella talvikarvalla hikoa muuten kuin hiukan satulan ja satulavyön kohdalta. Olen tästä todella onnellinen, koska selkäjumipotilaana sitä pitää kuitenkin loimittaa jonkin verran. Jos se olisi vielä klipattu, niin pitäisi varmaan pukea toppapukuun päästä varpaisiin. Nyt riittää yksinkertainen loimitus, ja tallissa riittää kevyt talliloimi/BOT-verkkoloimi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit