maanantai 4. marraskuuta 2013

Hanuri, joka velttojen kinttujen päällä keikkasi

Suorapolvinen kenttäistunta ei ole ratsastajalle raskas. Se on itse asiassa äärimmäisen mukava. Cajus vertaa usein maastoauton ja cityauton jousituksia. Maastoautossa on oltava jäykempi jousitus ja isompi maavara, jotta se kestää töyssyt ilman, että pohja osuu maahan. Tässä tapauksessa ratsastajan takapuoli on auton pohja ja satula on maan pinta. Osumia on vältettävä ja siksi polven täytyy olla suorempi ja takapuolen korkeammalla.

Polvi ei siis voi joustaa ja olla irti, sillä se tekee jousituksesta löysän. Läts, sanoo hypyn jälkeen hanuri, joka velttojen kinttujen päällä keikkaa.

Suorempi, muttei vielä tarpeeksi. Kelvollista laukkaa.

Tässä taas liian matala alkuverryttelyn kevytistuntaravi.
Vielä pitäisi saada polvi suoremmaksi. Verkalaukkaa.



Hämmentävää on se, ettei vaikka itse ratsastan melko lyhyillä jalustimilla, on itsellenikin ollut täysi yllätys se, miten korkealle minä voin jalustimilla nousta - ja miten kevyeltä se lopulta tuntuukaan. Parasta on kuitenkin se, miten Tintti alkaa vetää esteelle, kunhan teen tämän. Ja miten tyytyväinen se on siitä, että annan sen hypätä hiukan pidempänä, kuin mitä joskus on vaadittu. Löydämme menoon paremman tasapainon ja hyppäämme paremmin ja tasaisella tahdilla. Ja juuri tuo tahdin säilyttäminen on Tintille ollut välillä vaikeaa.

Annamme Tintin ottaa suhteutetut välit haluamillaan laukkamäärillä. Kun ikää tulee, tulee myös vapauksia. Ja tämä on saanut aikaan sen, että Tintti hyppää kahden laukan välit joskus yhdellä ja joskus huonon lähdön jälkeen se ottaa kolme. Kuten allaolevan kuvan sarjalla silloin, kun se liukastui lähtiessään hyppäämään a-osalle, minkä seurauksena sen takajalat sliidasivat monta kymmentä senttiä.

Kuvat: Tiina Lilja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...