2,5 tuntia Strömsössä

Aurinko paistoi eilen matalalta. Pakkasta oli muutama aste. Täydellinen ratsastussää, sanoisin.

Paitsi että minulla oli ainoastaan se 2,5 tuntia aikaa, minkä esikoisen kerho kestää. Siitä vähintään 40 minuuttia kuluisi automatkoihin. Ja mukana oli vauva, jonka päiväunia oli yritetty ajoittaa iltapäivään.

Tunsin kyllä hiukan syyllisyyttä siitä, että pidin pikkumiestä väkisin hereillä tunnin tavallista pidempään. Mutta tiistai on meidän talli-iltapäivä. Silloin joko juoksutetaan, talutellaan metsälenkki tai - jos vauva suo - ratsastetaan. On parasta aina jättää suunnitelmat avoimeksi.

Tintti ei olisi halunnut maneesiin, ainoastaan seisoa vaunujen vieressä.

Kun tytär oli saatettu kerhoon, pikkuveli ryysti maitonsa automatkan aikana ja nukahti puolessa välissä matkaa. Tallilla nostin hänet vaunuihin, missä hän jatkoi uniaan. Harjasin hevosen, siirsin vaunut maneesin ulkopuolelle. Tintti oli sitä mieltä, ettei maneesi voisi vähempää kiinnostaa, mutta kauhean kauas tallinpihasta ei ilman itkuhälytintä lähdetä. Alkukävelyt lähitienoolla ja 20 minuuttia työskentelyä maneesissa sai riittää. Hiki sille tuli siitäkin, vaikka ei muuta tehty kuin liikuttiin oikein päin kaikissa askellajeissa. Talven ensimmäisestä toppahousuratsastuksesta jäi hyvä mieli.

Hoidin hevosen pois, rapsuttelin, silittelin, pesin suitset ja palasin vaunujen luo. Siellä avasi silmänsä tyytyväinen pikkumies, joka hymy päihitti iltapäiväauringon 6-0.

Joskus - edes joskus - nämä asiat menevät ihan nappiin!

Vanhoista hevosenkengistä voi hitsata vaikka kannattimia, kuten Cajus tekee.