Tulostavoitteita

Olen aina väittänyt, etten ole kilpailuhenkinen. Itse asiassa olen. Inhoan häviämistä etenkin silloin, kun joudun tekemään asioita, jotka eivät minua kiinnosta. Huonot tulokset esimerkiksi tietokonepeleissä tai missä tahansa pallopeleissä ärsyttävät erityisesti siksi, että minua ei kiinnosta tulosten parantaminen. Siksi on oikeastaan helpointa ottaa aivan nollasuorituksia. Miksi ihmisen pitäisi suostua vapaaehtoisesti häviämään tyhjänpäiväisissä asioissa? Isolta osin koululiikunta edusti minulle aina tätä.

Sanottakoon se suoraan: rakastan kaikesta huolimatta mittaamista ja vertailua. Pidän tilastoista, joiden avulla voin seurata kehittymistäni. Tarvitsen tuloksia - huonojakin - jotta voin saada parempia tuloksia. Tämän takia se, etten voi kilpailla, on tympeää. Ratsastuksessa yritän ja yritän, vaikka se voisi jonkun mielestä näyttää aivan toivottomalta.

Olen siis monissa asioissa klassinen alisuoriutuja, mutta en ole sitä itse nähnyt aikoihin kovinkaan suurena ongelmana. En ole voitontavoittelun suhteen kaikkiruokainen ja kouluarvosanoissakin käytin aikanaan suvereenisti koko skaalaa. Nykyisin on sitä paitsi helpompaa todeta, missä haluaa olla hyvä. Vaikka olisikin vain kelvollinen keskinkertaisuus.

Mittaukseen ja testaukseen on siis täytynyt keksiä uusia motivoivia konsteja, vaikka kyseessä olisi ihan vain kevyttä sunnuntaimaastoilua. Tässä niistä yksi.