Voita Helsinki International UB Horse Show´n liput torstaille 17.10.2013
Minusta tuli vuosi sitten todellinen Martha Ridewear -fani ja siitä asti olen salakavalasti täydentänyt vaatekaappiani näillä ruotsalaisvaatteilla. Vaikka kaikissa mallikuvissa poseeraakin hiukan erinäköiset naismallit kuin mitä itse olen, sopivat vaatteet minulle siinä missä muutkin vaatteet. Ja jotainhan ihmisen täytyy päälleen pukea.
Marha Ridewear- vaatteiden ongelma on ollut se, että niitä ei ole voinut sovittaa kuin tapahtumissa, sillä myynti on tapahtunut verkkokaupan kautta eikä varsinaista liiketilaa ole ollut. Tämä asia korjaantuu marraskuussa kun Ridmer avaa liikkeen Espoon keskukseen. Sitä ennen Martha-vaatteisiin voi edelleen tutustua esimerkiksi Hevoset Stadikalla tapahtumassa ensi viikonloppuna sekä Helsinki International UB Horse Showssa lokakuussa. Sekä tietenkin netissä Ridmerin verkkokaupassa.
Ja seuraavaksi se tärkein juttu! Nyt kannattaa pistäytyä nimenomaan Ridmerin nettisivuilla, sillä tulevan viikon aikana arvotaan kaksi kahden lipun pakettia Horse Shown torstain 17.10 2013 päivänäytökseen klo 10-17. Päiväsaikaan Areenalla on tunnetusti ollut väljempää, joten päivälippu on varsinainen shoppailijan unelma. Rahanmenoa ei siis voi estää, mutta eipä tarvitse ainakaan maksaa lipuista! Lipun hinnalla voi ostaa jotain kivaa vaikkapa juuri Ridmerin osastolta.
Toimi siis seuraavasti:
![]() |
http://www.ridmer.fi |

- Käy Ridmerin verkkokaupassa http://www.ridmer.fi
- Tutustu Martha Ridewear- vaatteisiin
- Valitse suosikkisi
- Linkitä suosikkivaatteesi kuva tai kirjoita vaatteen nimi FB-kommenttikenttään tämän postauksen alapuolelle.
- Jos osallistut blogger- kommenttikentän kautta nimimerkillä, lähetä vielä sähköpostia osoitteeseen ruuhkavuosiratsastaja [at] gmail . com. Kerro sähköpostissa nimimerkkisi, oikea nimesi ja yhteystietosi.
Sunnuntaihin 15.9.2013 klo 23:59 mennessä jätetyt vastaukset osallistuvat arvontaan. Huomaathan, että arvontaan osallistuminen edellyttää joko gmail-tiliä tai FB-tiliä.
Ja nyt on arvontalaulun aika! Onnea matkaan!
Kommentit
Lähetä kommentti