Tahti, muoto, tie

Tintti on ollut viime kuukausina mukavampi ratsastaa kuin koskaan aikaisemmin. Poissa ovat niin ikään luimiminen karsinasta, seinien potkiminen ruokaillessa sekä muille hevosille irvistely. Käyttäytymisen muutos on monien syiden summa.

Hevoset tarhaavat laumoissa ja lähes kaikki tallin hevoset ulkoilevat kosketusetäisyydellä toisistaan. Ne eivät näe toisiaan vain ratsastuskentällä tai karsinakaltereiden läpi, vaan ovat toistensa kanssa tekemisissä päivittäin. Koska hevoset ruokailevat samaan aikaan, kenenkään ei tarvitse himoita tai puolustaa privaattiaikaan tarjoiltua mössöannosta. Edes silloin, kun sen sattumalta saa vähän eri aikaan.

Olen tänä aikana varmasti puhdistanut useampia haavoja kuin ennen, mutta minusta sillä ei ole merkitystä. Hevoseni tuntuu viettävän tyytyväisen hevosen elämää.

Muutos ratsastettavuudessa on ratsastuksen tulos. Siinä missä ennen odottelin ratsastusoppikirjamaisesti sitä, että kun vain pidän kädet paikallani ja ratsastan eteen, hevoseni "nousee" sieltä pitkältä kaulalta ylös. Cajus on käskenyt nostaa sen sieltä jo alkutunnista taivuttamalla ja jumppaamalla. Tintti ei ole nuori, joten sille on tehtävä jo ihan aluksi selväksi, mitä siltä halutaan. Ainahan voi lopettaa aikaisemmin.

Tätä voisi verrata siihen, että menet maanantaiaamuna kahdeksalta pitämään oppituntia lukiolaisille. Jos et ole tehnyt selväksi, että tunti alkaa kahdeksalta, oppilaat tulevat paikalle miten sattuu. Jos et pidä huolta, että he ovat hereillä, he nukkuvat. Todennäköisesti kolmen vartin jälkeen he alkavat heräillä, että josko täältä joskus pääsisi pois. Päästät heidät pois ja ajattelet, että olipa tylsää. He lähtevät pois ajatellen, että olipa taas tylsää.

Tahti, muoto, tie. 

Minulla ja Tintillä ei ole ollut viime aikoina maanantaita. Työskentelyvaiheet ovat lyhentyneet, maastokävelyt pidentyneet. Se tuntuu todella hyvältä.

Koulussa opettajan tehtävä on pitää yllä kiinnostusta ja työrauhaa; ratsastajalla on samanlainen tehtävä hevosen kanssa. Siinä ei aina päde oppikirja, ei tuntisuunnitelma, ei yliopiston teoria, vaan läsnäolo ja mukautuminen. Ratsastus ei ole puhkianalysointia ja oppikirjoja, vaan tunnetta. Täytyy olla kiinnostunut siitä, mitä tekee ja on turha odotella, että asiat tapahtuvat itsestäänn. Minä en halua opettajana tyytyä siihen, että käytän aikaani turhaan. Tuntuu hämmästyttävältä, että olen suostunut siihen hevoseni kanssa. Olisin voinut tehdä vuosikausia niin kuin olen tehnyt tänä kesänä.

Joskus täytyy ärähtää, joskus täytyy laittaa suunnitelmat uusiksi. Laiska pitää herättää, tulinen täytyy rauhoittaa. Vaillinainen tekeminen johtaa vaillinaisiin tuloksiin.

Cajus sanoo, että sillä ei ole väliä, millä tasolla ihminen ratsastaa, kunhan hän ei ratsastele. Ratsastelu näet pilaa hevosen koulutuksen. Hevoselta pitää siis pyytää se, minkä se osaa antaa. Sen jälkeen se on itsekin tyytyväinen.

Luulen, että olen vasta nyt alkanut opetella ratsastamaan Tinttiä niin, kuin se haluaa ja tarvitsee tulla ratsastetuksi. Meillä Nuuksiossa se kiteytetään Cajuksen sanoihin tahti, muoto, tie. Tässä järjestyksessä. Jos ei ole tahtia, ei voi olla riittävää muotoa. Jos hevonen ei ole avuilla, ei voi tehdä täsmällistä tietä.

En silti edelleenkään tiedä parempia asioita, kuin hiljainen metsä ja reipas laukka vähän turhan pitkällä ohjalla. Mutta sepä ei olekaan ratsastelua. Se on lihashuoltoa, mielenvirkistystä ja kunnonkohotusta. Tämän lajin pohjatyötä parhaimmillaan.