Ratsastuskouluhevoset kisakäytössä
Huomasin erään ratsastuskoulun mainostavan hevosenvuokrausta kisatarkoitukseen. Tuntiratsastaja saa valita ratsastuskoulun hevosista itselleen vakiratsun, jolla hän ratsastaa ohjatusta kahdesti viikossa ja itsenäisesti kerran. Hän saa etuajo-oikeuden osallistua kilpailuihin kyseisellä hevosella.
Tällaisessa diilissä on totisesti vastinetta rahoille. Joku muu huolehtii hevosen palauttavasta liikuttamisesta tositreenaamisen jälkeisinä päivinä, hoitaa vapaapäivät, kengitykset, raspaukset ja rokotukset ja kantaa riskit hevosen terveydestä. Jonkun muun vastuulla on ostaa sopivat varusteet ja määritellä, mitä käytetään. Kuin kermat kakusta. Tallille ei tarvitse mennä päivittäin, mutta eipä tarvitse etsiä itselleen tuuraajaa. Miksi kukaan tämän jälkeen edes harkitsisi hevosen hankkimista itselleen?
Ja mikä vapauttavinta: kun jätät jotain tekemättä hevosen hoidossa, voit aina pestä kätesi vastuusta ja sanoa, että kyllähän minä, mutta kun omistaja ei...
Tämän jälkeen mieleen tuli, että onko tässä se riski, ettei hevonen päädykään sen ratsastettavaksi, joka sitä parhaiten osaisi ratsastaa vaan sen, jolla on eniten rahaa. Ennen kuin pääsin tässä ajatuksessa loppuun tajusin, että hevosenomistamisessa varsinkin on kyse juuri tästä. Se ostaa hevosen, jolla on rahaa, ja jos rahat eivät enää riitä ohjattuihin tunteihin, hevosta saatetaan ratsastella miten sattuu.
Kukaanhan ei automaattisesti katso perääsi, kun ostat hevosen. Ratsastuskoulun kisahevosdiilissä joku katsoo hyvinkin tarkkaan. Se, paljonko siinä oppii hevosen omistamisesta, on järjestettävissä, jos niin halutaan.
Mitä enemmän asiaa mietin, sitä kiinnostavammalta tällainen kisahevosdiili alkoikin tuntua. Ihmisethän harrastavat eri tasoilla. Toisille riittää täydeksi ratsastamiseksi se, mikä hevoselle on pelkkää kevyttä liikuntahölkkää kisojen jälkeisenä päivänä. Kun kaikki tapahtuu aina ohjatusti, mikään tuskin menee hevosen ja sen ratsastettavuuden kannalta pieleen. Ratsastajatkin pysyvät suhteellisen samoina.
Sitten muistin, miltä tuntui kilpailla ratsastuskouluhevosella. Siitä on yli 20 vuotta aikaa, mutta muistan, etten pitänyt siitä, ettei ratsuni ollut kokonaan minun. Olisinko nyt aikuisena parempi jakamaan?
En totta puhuen tiedä. Jos Tinttiä ei olisi, olisin kuitenkin valmis kokeilemaan. Se kuulostaa vaivattomalta. Ja minulle kävisi kyllä kermat kakusta.
Tällaisessa diilissä on totisesti vastinetta rahoille. Joku muu huolehtii hevosen palauttavasta liikuttamisesta tositreenaamisen jälkeisinä päivinä, hoitaa vapaapäivät, kengitykset, raspaukset ja rokotukset ja kantaa riskit hevosen terveydestä. Jonkun muun vastuulla on ostaa sopivat varusteet ja määritellä, mitä käytetään. Kuin kermat kakusta. Tallille ei tarvitse mennä päivittäin, mutta eipä tarvitse etsiä itselleen tuuraajaa. Miksi kukaan tämän jälkeen edes harkitsisi hevosen hankkimista itselleen?
 |
| Ratsastuskoulun hoitohevonen, henkisesti niin oma. |
Ja mikä vapauttavinta: kun jätät jotain tekemättä hevosen hoidossa, voit aina pestä kätesi vastuusta ja sanoa, että kyllähän minä, mutta kun omistaja ei...
 |
| Ratsastuskoulun tuntiponilla estekisoissa 1992. |
Kukaanhan ei automaattisesti katso perääsi, kun ostat hevosen. Ratsastuskoulun kisahevosdiilissä joku katsoo hyvinkin tarkkaan. Se, paljonko siinä oppii hevosen omistamisesta, on järjestettävissä, jos niin halutaan.
Mitä enemmän asiaa mietin, sitä kiinnostavammalta tällainen kisahevosdiili alkoikin tuntua. Ihmisethän harrastavat eri tasoilla. Toisille riittää täydeksi ratsastamiseksi se, mikä hevoselle on pelkkää kevyttä liikuntahölkkää kisojen jälkeisenä päivänä. Kun kaikki tapahtuu aina ohjatusti, mikään tuskin menee hevosen ja sen ratsastettavuuden kannalta pieleen. Ratsastajatkin pysyvät suhteellisen samoina.
Sitten muistin, miltä tuntui kilpailla ratsastuskouluhevosella. Siitä on yli 20 vuotta aikaa, mutta muistan, etten pitänyt siitä, ettei ratsuni ollut kokonaan minun. Olisinko nyt aikuisena parempi jakamaan?
En totta puhuen tiedä. Jos Tinttiä ei olisi, olisin kuitenkin valmis kokeilemaan. Se kuulostaa vaivattomalta. Ja minulle kävisi kyllä kermat kakusta.
Uskon vastauksen pohdintoihisi riippuvan pitkälti siitä suhtaudutko hevoseen urheiluvälineenä vai perjeenjäsenenä ja parhaana ystävänäsi. Onhan se toki näppärää, jos joku muu hoitaa urheiluvälineesi perushuollot, hankkii uudet varaosat ja hoitaa niiden asennukset, tekee määräaikaistarkastuksesta, jne. Jos kauramoottori ei käyntiin polkaistaessa liikukaan puhtaasti, viedään menopeli talliin ja otetaan jonosta seuraava. Helppoa.
VastaaPoistaKolikolla on kuitenkin aina kääntöpuolensa. Harvassa ovat ratsastajat, jotka suhtautuvat hevoseen vain urheiluvälinenä. Toki näitäkin löytyy, mutta usein vaihtavat lajinsa hevosista suht ripeästi johonkin toiseen. Kolme kertaa viikossa ratsastavat ovat varmasti jo melko suuressa mittakaavassa hevosiin hurahtaneita ja heille hevonen on ystävä. Toki mustan ja valkoisen väliin mahtuu paljon harmaan eri sävyjä, mutta nimikkoratsulla säännöllisesti treenatessa ja ajan kuluessa kiintyy ratsastaja varmasti tuohon nelijalkaiseen ystävänsä.
Tässä kohtaa astuu esiin se kolikon ikävämpi puoli. Mitäs sitten jos omistaja päättää vähin äänin myydä hevosen? Lähes poikkeuksetta ratsastuskoulujen hevoset ovat myynnissä, mikäli kiinnostuneita ostajia ilmaantuu. Siten hyvä kisamenestys saattaa samalla olla myös pahin painajaisesi kisatulosten poikiessa ostajakandidaatteja. Toki omistaja voi myös muuten vaan ilmoittaa homman loppuvan syystä x. Kokeile huviksesi miettiä hintalappua sille mielenrauhalle, ettei kukaan voi nypätä sulta Tinttiä pois kysymättä sulta yhtään mitään? Ei ihan helppo homma, vai mitä? Toki hevonen voi esim. loukkaantua, minkä vuoksi se joudutaan lopettamaan, mutta se on osa lajia ja pakko hyväksyä. Muiden ihmiset mielenliikkeiden mukana eläminen ja "pakkosopeutuminen" kaikkeen mahdolliseen onkin jo henkisesti huomattavasti raskaampaa. Tämä on vain yksi esimerkki hevosen omistamiseen liittyvistä asioita, joille hintalapun määrittäminen on vaikeaa ellei jopa mahdotonta.
Samanlaisen mielikuvaharjoituksen hintalapun määrittelemiseksi voit tehdä myös kaikkien muiden Tinttiin liittyvien asioiden osalta. Mitä jos muut eivät huolehdikaan kovan treeniin jälkeen tarvittavaa palautumista vaan hevonen vetää seuraavana ja sitä seuraavana päivänä samanlaiset treenit (tai ainakin itsesi mielestä turhan kovat)? Tai jos muutoin huomaat ettei heppa ole saanut vapaapäivää aikoihin ja huomaat sen jo näkyvän hevosesta? Tai jos hevonen on mielestäsi turhan vähillä eväillä, varusteet eivät istu mielestäsi riittävän hyvin, jonkun ratsastajan jäljiltä hevonen on aina kamala ratsastettava, joudut katselemaan vierestä kun joku nyppii ikävästi ystävääsi suusta, jne. On sitten kyseessä hevosen omistaja, hoitaja tai ratsastaja, haluaa jokainen kiintymyksensä kohteelle pelkkää hyvää. Hevosen omistajana saat päättää kaikista tällaisista asioista itse. Ratsastajalla tai hoitajalla vastaavaa päätäntävaltaa ei ole. On paljon asioita, josta hevonen ei hajoa ja jotka kuuluvat ratsastuskoulun hevosen arkeen, mutta jos ne eivät omasta mielestäsi ole hevoselle hyväksi, on sitä kurja seurata vierestä omien vaikutusmahdollisuuksiesi lähennellessä nollaa.
Oikeudet, vastuut ja velvollisuudet menevät yleensä käsikädessä, niin myös hevosen omistajuudessa. Jos kaikki hevosen omistamiseen liittyvät osa-alueet pystyisi hinnoittelemaan ja laittamaan luvut exceliin, olisi helppoa katsoa itselle sopivin vaihtoehto. En kuitenkaan usko kaiken olevan hinnoisteltavissa. Jos siinä onnistut, kerro ihmessä meille muillekin millaiseen summaan päädyit! :)
Hyviä pohdintoja. Tällaista kaikkea mietittyänihän minä aikoinaan päädyin ostamaan vuokrahevoseni itselleni. :-)
PoistaMietin vielä tuota, että lähes poikkeuksetta ratsastuskouluhevoset ovat myynnissä. Näinhän se menee ja tavallaan kuuluukin mennä. Ovathan ne myynnissä kai kaikille, myös sille vakivuokraajaratsastajalle. Sen me kuitenkin kaikki tiedämme, että tässä vaiheessa raha astuu kuvioihin. Kaikki eivät voi ostaa kaikkia hevosia, aina eivät edes sitä yhtä.
PoistaItse tajusin 13-vuotiaana, etten voi saada rakasta ratsastuskoulun tuntiponia itselleni. Ja mitä teinkään: lopetin koko ratsastusharrastuksen 15 vuodeksi. Sitten aloitin uudelleen, kun tiesin, että ehkä oma hevonenkin voisi joskus olla mahdollinen.
Mutta ehkä tässä elämäntilanteessa miettisi kahdesti uuden hevosen ostamista ja ainakin kokeilisi vuokraamista. KOettaisi nauttia siitä, että joku muu huolehtisi muusta. Tosin kuten kirjoitit, se voisi olla aika hankalaa. Nopeasti varmaan tekisi mieli tehdä kivasta kumppanista kaupat.
Vaihtelu virkistää :) Tuo sanonta pätee varmasti tässäkin kohtaa.
PoistaVuokraus olisi mukavan huoletonta vaihtelua hevosen omistamisen jälkeen. Osaisit arvostaa ja nauttia sitä, että et ole kaikesta vastuussa eikä tarvitse itse päättää kaikkea. Saisit "lomaa" juuri niistä asioista, joihin me tuntiratsastajat ja vuokraajat haluaisimme päästä osallisiksi.
Vaikka hetkellisesti olisitkin loman tarpeessa hevosen omistajuudesta, uskon vahvasti, että loman muuttuessa pakkolomaksi haluaisit yllätttävän pian takaisin ihanan kamalaan hevosen omistajan arkeen :)
Ihan varmasti juuri näin.
PoistaTaalla meidan tallilla on juuri tallainen kaytanto, suurin osa tuntihevosista on tarjolla vuokrattaviksi. Vuokraaja maksaa summan joka vastaa samaa hintaa kuin ratsastaisi kaksi taysihintaista tuntia viikossa - eli ns. himoratsastajalle tallainen diili on aika hyva. Hinnassa ei ole myoskaan maaritelty tiettya maaraa tunteja joita saa ratsastaa, vaan hevosta saa pitaa ns. omanaan. Laittaa vaan aina nimen paivakirjaa sille paivalle, kun ajatellut tulla kaymaan, niin eivat kayta hevosta muilla tunneilla. Vuokraajat voivat menna maastoon yms. ihan vapaasti. Aika paljon luotetaan ihmiseen talla meidan tallilla (tosin vuokraajat ovat ihan aikuisia ja jo jonkinlaisen ratsastustaidon omaavia). Ei aloittelijoita paasteta yksin mihinkaan.
VastaaPoistaItse aloitin aikuisena harrastamisen juuri talla tavalla, talla samalla tallilla. Vuokrasin yhta hyvaksi toteamaani cob-herraa. Siita tuli sitten taas monta-kertaa-viikossa homma ja oli kiva tuntea yksin hevonen paremmin. Opin uudelleen myos kaikki hevosenhoitojutut, kun oli 15 vuoden tauon aikana jotkut paasseet unohtumaan. Oli myos kiva kayda monilla tunneilla vapaasti seka maastossa. Ja hevonen sai varmaan enemman huomiota, kuin se tavallisena ratsukouluhevosena olisi saanut - kiireinen talli, joten ei kaikkia ehdita esim. harjata paivittain.
Eli vuokraajat ovat talla meidan tallilla aika arvokkaassa asemassa, koska he juuri tuovat hevosille jotain rutiinia seka, jos ei paivittaista, niin ainakin muutaman kerran viikossa hoitoa ja huolenpitoa. Vastuulliset vuokraajat myos huomaavat akkia, jos hevonen ei ole ihan kunnossa, kun tietavat milta sen pitaisi tuntua. Mutta kuten edellisessakin kirjoituksessa sanotaan, se vastuun ja oikeuksien raja on vahan hailyva... Eli suurin osa naista meidankin tallin hevosista on periaatteessa myynnissa. Mutta monet myos paatyvat vuokraajiensa omistukseen loppujen lopuksi, mika on tietysti kiva kun vuokraaja saa pitkan 'try before you buy' ajan (ja taten on vahemman todennakoista, etta paatyisi esim ostamaan ihan raakin, huumatun hevosen joltain diilerilta), silla oppii tuntemaan taman hevosen lapikotaisin.
Itsellani kavi niin, etta tama vuokrahevoseni oli 'ontuva' (nyt ei muista suomen termeja! Tarkoitan engl. lame!) jonkun aikaa, joten ratsastin muilla. Satuin rakastumaan omaan hevoseeni taman kautta, kun kokeilin yhdella tunnilla. Siita 'vaihdoin' vuokrauksen tahan nyt-omaan heppaani ja lupauduin silti hoitelemaan ja liikuttelemaan sita 'rampaa', kun sita ei voinut tunneille laittaa. Podin huonoa omatuntoa, mutta vaikka tykkasin siita cobista paljon, niin tunsin ettemme olleet ihan 100% match, kun taas taman Rainbown kohdalla kaikki naksahti paikalleen heti. Onneksi, vain lyhyen yksinolon ja parantumisen jalkeen, se cob sai itselleen vuokraajan joka on todella mukava ja tietavainen. Meista on tullut kavereita ja kaymme maastoretkilla. Han haluaisi ostaa taman cobin itselleen - sitten kun varat sallivat. Mutta juu, hankin turhautuu joskus, jos on jotain terveysjuttua hevosella, niin tarvitsee puhua tallin omistajalle ja toivoa, etta 'vievat asiaa eteenpain'... Siksi hankin haluaisi ostaa, etta saa paattaa.
Mutta viela viimeisena kaneettina, kavi myoskin niin etta yhdella toisella kaverilla joka vuokraa talla samalla tallilla, joku muu ratsasti hanen vuokrahevostaan (talla hevosella oli joskus ollut loistokas estehyppyura Portugalissa) ja tykastyi, silla halusi hyva esteratsun. Kysyi hintaa. Tallin omistaja sanoi, etta tama hevonen ei ole myynnissa, kun silla on taalla jo joku joka rakastaa sita :). ...Aika pian kaverini tosin paatti ostaa hevosen, silla ei halunnut enaa koskaan olla siina tilanteessa etta pelkaisi yhtakkia menettavan sen.
Siinähän se omistamisen juju oikeastaan piileekin: sinulla on vastuu, mutta myös vapaus.
PoistaKuulostaa äkkiseltään tosi hyvältä tuo vuokraussysteemi, mutta oman hevosen omistaminen on niin paljon paljon muutakin, kuin pelkkää ratsastusta. Se on tunnetta siitä, että tuo on minun, eikä minun tarvitse selitellä muille, mitä hevoseni kanssa teen, missä tallissa se asuu tai miten sitä liikutetaan. Tunnetta siitä, että hevosta ei yhtäkkiä joku toinen ota tai myy.
VastaaPoistaVuokraus ja ylläpito olivat käteviä ja mukavia tapoja tutustua hevoselämään, mutta kyllä oma hevonen vaan on oma. Terveenä tai rampana.
Se on sitä kuuluisaa kavioliittoa sekä myötä- että vastamäessä. Minä olen tullut hevosenkin suhteen hyvin yksiavioiseksi. Nautin siitä, että yhteistyö on sellaista, että voimme sanoa molemmat tuntevamme toisemme. Hevonen nyt tietysti tuntee ratastajansa jo heti ensimetreiltä. Tietää, ketä voi jallittaa ja ketä ei. :)
Poista