lauantai 1. kesäkuuta 2013

Tuplamäärä työtä, puolet vähemmän huolta

Yhden lapsen äiti oli tyytyväinen siitä, ettei tullut hankkineeksi enemmän lapsia. Hän arveli, ettei hän varmaankaan olisi voinut jakaa rakkautta samanarvoisesti useamman lapsen kesken. Ajatus tuntui minusta vieraalta etenkin, kun olen itse kolmelapsisen perheen nuorin. Ei ole koskaan tullut mieleenkään ajatella, että minua rakastettaisiin vähemmän, koska meitä on monta.

Mielestäni rakkaus monistuu. Toinen äiti totesi osuvammin: jokainen lapsi tuo mukanaan uuden säkin rakkautta. Siinä ensimmäinen äiti oli kyllä oikeassa, että ihmisiä on vaikea rakastaa samalla tavalla. Mutta tämä johtuu mielestäni vain siitä, että lapsetkin todella ovat erilaisia. Rakkaus on eri asia kuin huomioiminen ja huomiotaan voi ja pitää pystyä jakamaan. Eikä kenenkään tarvitsisi oikeastaan syntyä elämään jonkun toisen jakamattoman huomion kohteena. Sellainen huomio voi olla ahdistavaa. Sisarusten avulla voi saada myös tilaa hengittää vanhempien odotuksilta.

Tähän on tietysti sekä lapsen että vanhemman näkökulma. Vanhemman näkökulmasta toinen lapsi voi olla helpompi juttu kuin ensimmäinen. Elämä muuttuu niin suuresti esikoisen syntymän jälkeen, että toinen ei tuo mukanaan yhtä suurta muutosta. Toisen lapsen syntyessä on pitänyt joka tapauksessa elää jo pidemmän aikaa lapsiperheen aikatauluissa.
Päiväunet heinäladossa pakkasella.

Ainokaisen ei tarvitse tehdä paljoakaan saadakseen vanhempiensa huomion. Toinen joutuu jo vähän ponnistelemaan, ihan käytännönkin syistä. Vanhemmat saavat ja joutuvat toteamaan, että lapsihan ei kuole, jos se joutuu itkemään hetken. Se jopa saattaa nukahtaa ihan itsekseen ennen kuin vanhemmat ehtivät esikoisen pyllynpyyhkimiseltä sen luokse.

Ensimmäisen itkuun oli tarve löytää kliininen syy; toinen lapsi itkee, koska lapset nyt itkevät.

Kakkosmuksu vapauttaa vanhemmat siinäkin mielessä, että se ei myöskään kaipaa vanhempiaan seurakseen samalla tavalla kuin ensimmäinen vauva, koska äidin ollessa vessassa isosisarus ei hylkää.
Rentouttavaa on todeta sekin, että lapset todella ovat erilaisia. Toisen kanssa saa ajatella, että antaa tulla vaan; katsotaan, millainen tämä tyyppi on. Huominen ei huoleta ihan samalla tavalla. Esikoisen kohdalla ahdisti epätietoisuus siitäkin, kauanko yöheräämiset kestävät. No, ne kestävät, minkä kestävät.

Nyt varsinkaan ei tulisi mieleen jaella lapsenhoitovinkkejä, koska kokemukseni pienten lasten hoidosta on kaksinkertaistunut: se, mikä oli totuus esikoisen kanssa, ei ole sitä enää toisen kanssa. Paha siinä on tarjota muillekaan vedenpitäviä totuuksia, kun tieto on lisännyt omaakin tuskaa. Mutta jotenkin positiivisessa mielessä.

Taitaa olla sama juttu hevosten kanssa. Tosin toista hevosta en tähän elämäntilanteeseen hankkisi. Olen tyytyväinen siitä, etten ole tullut hankkineeksi enempää hevosia kuin yhden.

Hevosrakkautta riittäisi, mutta aikaa ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...