Teoriaratsastamista

Pääsin sunnuntai-iltana nauttimaan kevyen istunnan teoriatunnista, kun kysyin, mitä voisin istunnalleni tehdä. Sen sijaan, että yrittäisin väsyttää reisilihakseni ja vetää ne maitohapoille, sain ihan yksinkertaisen ohjeen seisoa jalustimilla. Ohjetta edelsi niin perusteellinen selitys tasapainon merkityksestä ja bankettiharjoittelun osuudesta siihen, että kokonaisuus valkeni uudella tavalla.

- Jos ihmisen pitää hypätä korokkeelta alas, ei kukaan hyppää lähtökohtaisesti jalat syvässä koukussa. Sitä hypätään jalat edellä ja joustetaan sitten, kun päästään maahan. Sama hevosen kanssa. Jos hyppäät esteen lähellä satulaa, tömähdät hevosen selkään hypyn päätteeksi. Ei kovin kaunis kiitos hevoselle siitä, että se hyppäsi.

En pysty millään referoimaan tähän kaikkea kuulemaani, sillä minulla ei ole muistissani oikeita sanoja. Kokoanisuus oli mieltä avaava. Jollain tavalla koin saaneeni myös synninpäästön: Minun ei siis tarvitse eikä pidä jatkossakaan yrittää sukellella tyylikkäästi hevosen kaulalle, vaikka osaavalla ratsastajalla kaulalla makaaminen ja jalustimilla ilmavasti seisominen tuskin sulkevat toisiaan pois.

Aika lähellä satulaa...

Aika irti satulasta...

Pelottavan irti satulasta!

Maanantai-iltana otin sitten ensimmäiset raskaudenjälkeiset hyppyni maltillisella ristikolla maneesissa. Homma tuntui toimivan tietenkin sitä paremmin, mitä enemmän seisoin. Ja sitä helpommaksi seisominen muuttui hyppy hypyltä, sillä Tintti alkoi imeä esteelle paremmin. Oli arvatenkin helpompi pysyä tasapainossa ja hypätä tuntumaa vasten, kun hevosta ei tarvinnut enää ratsastaa eteen.

Torstaina menen ensimmäiselle hyppärille. Viime kesänä ostettu turvaliivini menee onneksi kiinni imetystisseistäni ja liikakiloistani huolimatta.