perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kuinka tissibaari tungetaan turvaliivin sisään?

Minun piti aloittaa esteratsastus kevyesti näin raskauden jälkeen. Meninkin sitten tallin nuorten hevosten kanssa hyppäämään maastoesteitä. Jo ensimmäinen rasti jännitti: ylimääräiset kilot ja imettäjän rinnat piti saada mahtumaan viime kesänä hankittuun turvaliiviin, jonka tarrat eivät ehkä menisi niin kovin tukevasti kiinni. Yritin silti. En jättänyt liiviä pois, ja yritin hengittää.





Jännitti niin, että piti käydä vessassa useamman kerran. Onneksi hyvässä seurassa ratsastaessa pääsee niin hyvään fiilikseen, ettei murehdi liikaa tulevia. Tintti oli alkukankeuden jälkeen innoissaan ja pinkoi kuin muut viisivuotiaat!




Puskat eivät Tinttiä pelota, veneet hieman arveluttavat.



Positiivista se, että jalkani tuntuvat pysyvän alhaalla. Muutama merkittävä huomio oli kuitenkin tehtävä: Tinttiä on ruvettava ratsastamaan lyhyemmäksi. Sitä täytyy taivutella ja verryttää kunnolla, koska sen luontainen etupainoisuus vaatii työtä, jotta hevonen saadaan ohjan ja pohkeen väliin. Etupainoisena se kompuroi turhan helposti, jos ohja on liian pitkä.

Minun on turha kuitenkaan yrittää pitää Tintin päätä ylhäällä sen puolesta. Sen pitää kantaa se itse. Käden pitää elää, vaikka tuntumaa vasten pitääkin hypätä. Olen kädestä liian kova. Olen pelännyt etupainoisuutta ja kieltämistä viime aikoina niin kovin, että olen alkanut vetää.
- Jos se tuosta menee nenälleen omaa hölmöyttään, niin oppiipahan jotain

Minun on opittava joustamaan kädestä myös siksi, että Tintti miettisi itse, mistä se hyppää. Jos alan sovittaa sen askelia ja ne eivät sovikaan, rytisee. Pienillä esteillä ylimääräiset pikkuaskeleet ennen estettä saavat hypyt ja alastulot näyttämään tältä:






Lopputuloksena täytyy silti sanoa, että olin meistä aivan hurjan ylpeä. Meno oli sellaista, että kas kun kotona ei tisseistä tullut Pikkumiehelle kermaa. Yksi hallittu jalkautumiseni ei ihan edellyttäisi kakun leipomista treeniseurueelle, mutta kuppikakkuja lupasin toimittaa.

Olen niin haltioitunut siitä, että saan ratsastaa porukassa! On tekemisen meininkiä, hymyä, naurua, iloa ja kannustusta. Mitä sitä muuta ihminen tarvitsee?

Paitsi ehkä pienemmät tissit tai isomman turvaliivin.

Kun ratsastajalla menee pupu pöksyyn: liikaa pidätteitä ja liian vähän pohjetta.

Kaulan päältä on edelleen vaikea ohjata.

Parempi laskeutua suosiolla itse...
... kas näin!
Kiitos Liisan kameralla otetuista kuvista!

2 kommenttia:

  1. Hui hurjaa! Ihailen mahdottomasti rohkeuttasi hypätä maastoesteitä. Olet saanut haasteen: http://penaponi.blogspot.fi/2013/06/haasteita.html

    VastaaPoista
  2. Niin ihailen minäkin! Ja aika tavalla nauratti tuo kermajuttu :D

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...