Kahdeksikkoja

Minulta löytyy valtavasti kunnioitusta maastoesteitä kohtaan. Jopa niin suurta, että henkeni tuppaa salpautumaan niiden edessä. Menen ja teen, koska olen koukussa siihen tunteeseen, minkä jännitykseni voittamisesta saan.

Esteet eivät ole kaikkien mittapuilla suuria, mutta itselleni sohvan tai puupöydän yli hyppääminen on saavutus. Saati sitten se, että hevoseni kääntyy tiukan silmukan, jonka jälkeen pääsemme tiukalla tiellä kiinteän esteen yli.

Taustalla toinen esteen virkaa tekevistä vanhoista sohvista.

Me teemme sen yhdessä, ei se automaattisesti hyppäisi.

Kun Cajus vierelläni ratsastaen näytti, miten hän haluaa minun hevostani taivuttavan alkuverkassa, sain Tintin taipumaan ja saatoin alkaa aivan toisenlaisella varmuudella hypätä verryttelyhyppyä. Se olikin harjoitus, josta on hyötyä sekä hitaasti käynnistyvien hevosten (Tintti) että reippaampien yksilöiden (tunnin hevosnuoriso) ratsastajille.

Otetaan siis kohtalaisen korkuinen ristikkoeste, jota lähestytään ravissa. Esteen jälkeen hevonen siirretään mahdollisimman nopeasti takaisin raviin. Ristikon ympärillä ratsastetaan kahdeksikkoa, vuoronperään molempiin suuntiin kääntyen.

Kun ristikko ei ole ihan matala, ravin pitää työntää eteen, jotta hevonen hyppää. Jos hevonen on hitaammanlainen, se on pakko herättää tehtävän edessä. Jos se taas on reippaampi, se on saatava hallintaan. Laukata ei saa. Yhtä kaikki, tehtävä ei ole helppo, ja se on valtavan hyödyllinen.

Seuraavana tehtävänä ratsastimme kahdeksikkoa sarjaesteen ympärillä. Oli käännettävä ja ratsastettava eteen. Tehtävä kehittää reaktiokykyä ja harjaannuttaa kääntämään. Itselläni meinasi tulla hätä käteen estekorkeuden nähdessäni. Oikeasti kyse ei ollut korkeista esteistä, mutta tehtävä oli muuten tiukka. Pyysin saada aloittaa siitä suunnasta, missä ensimmäinen este oli matalampi. Aluksi käytin aivan liikaa aikaa hevosen suoristamiseen esteen jälkeen enkä kääntänyt ajoissa. Luisuin liian suureen kaarteeseen enkä meinannut ehtiä kääntää linjalle, josta pääsisin kääntämään nopeasti esteiden väliin ja uuteen hyppyyn. Riitävän monta kierrosta kahdeksikolla sai minut reagoimaan ja ratsastamaan.

Yllä havainne sarjan ratsastamisesta kahdeksikkona. Alla alkuverryttely.

Keltaista venettä ja piknikpöytää hypätessä Tintti oli upea ja tunsin itseni jo maailman valtiaaksi: kas näin sitä pitää ratsastaa! Kehujakin tuli, aloin reagoida nopeammin. Viimeiseksi tehtäväksi esitetyt sohvat eivät jännittäneet läheskään niin paljon. Helppoja niistäkään ei tullut.

Sohvat olivat kaarevalla uralla. Ensimmäisen yli pääsimme kevyesti, toinen tuli Tintille yllätyksenä, koska minä latasin niin paljon energiaa ensimmäiselle sohvalle, jonka jäljeen löystyin. Tintti hyppäsi johteen yli.

Tulin toisen sohvan uudelleen. Nyt jäin kiinni ohjaan ja Tintti pysähtyi ja rysäytti sohvan selkänojaan.
- Pohje kiinni ja käsijarru pois, haluan nähdä ihan löysän ohjan!

Kolmannella kerrallalla pääsimme yli oikeasta kohdasta.

Summa summarum: oivalsin, että yritykseni pitää hevosen nenää ylhäällä ennen estettä on muuttunut rajuksi ohjista kiinni pitämiseksi, joka estää pahimmillaan hevosta hyppäämästä. Ongelma korjaantuu, kunhan saan hevosen ratsastettua paremmin ohjan ja pohkeen väliin, eli taivuttelen reilusti jo verryttelyssä. Se saa hevosen entistä helpommin etenemään itse sekä kantamaan nenänsä, jolloin minä voin alkaa löysätä ohjaa ilman, että pelkään hevosen pysähtyvän esteen eteen.

Ja homma saattaa alkaa vaikka sujua!