Uudet kuviot

Minne nyt?
Kiipesin viime lauantaina satulaan - synnytyksestä oli kulunut samat kolme viikkoa kuin viimeksikin. Tällä kertaa paluu ei ollut yhtä tuskainen, vaan olen saanut tämän viikon mittaan ratsastettua ihan kelvollisesti.

No, se nyt ei ehkä täysin pidä paikkaansa, mutta haluan ajatella kaiken sujuneen tällä kertaa helpommin ja nopeammin. Sunnuntaina kävin kävelylenkilläkin, mutta juoksemisesta voin vain haaveilla.

Tintti muutti vappuaattona talliremontin alta takaisin kotiin. Karsinanaapureina sillä on sekä sisko että veli. Laumakaverit olivat sen mielestä ihan mukavia, mutta uusi bestis löytyi kuitenkin naapuriaitauksesta. Koska tämä nuori tamma on jo kahtena päivänä karannut omasta laumastaan Tintin luokse, ne saavat jatkossa ollakin yhdessä. Ihanaa, kun viimeisen vuoden aikana pariin otteeseen tarhakaveritta jäänyt hevoseni on nyt päässyt tällä tavoin valitsemaan itselleen kaverin. Ne seisovat kuulemma vierekkäin kuin paita ja peppu.

Tänään harjasin Tinttiä kolme varttia esiin mutakerroksen alta. Ainakin toinen meistä nautti.

Pikkasen pyörähdin...

Kommentit

Suositut tekstit