0 points - hallelujah!

Ratsastukseni on kuin Suomen joukkueen jääkiekkoa: aletaan tehdä hommia vasta pakon edessä. Siihen asti löysäillään.

Toisaalta ratsastukseni on kuin Suomen euroviisu: paljon melua tyhjästä. Siitä taaskaan mitään tullut.

3,5 tunnin yöunilla ei kauheasti kyllä viitsi yrittää. Kiipeän silti hevosen selkään ja kuulen minua valmentaneiden puhetta päässäni:

"Suurin osa ihmisistä käyttää enemmän aikaa sen selittämiseen, miksi eivät ratsasta kunnolla sen sijaan, että he käyttäisivät tuon ajan ratsastuksensa kehittämiseen."

"Vähemmän puhetta, enemmän ratsastusta".

"Ratsastuksessa vaaditaan nopeita reaktioita, ei puhkianalysointia."

"Jos sitä kerran tekee, sen voi yhtä hyvin tehdä kunnolla."

"Kenttäratsastastuksessa vaaditaan sekä hevoselta että ratsastuajalta hyvää fyysista kuntoa. Se on urheilua, ei pelkkää tekniikkaa."

Ensi viikolla minä ajattelin aloittaa taas valmentautumisen. Minulla on tällä hetkellä surkea kunto, joten olen aloittanut kaiken liikkumisen varovasti. Kävimme eilen koko perheen lenkillä: toinen meistä käveli perässä vaunuja työntäen sillä aikaa, kun toinen juoksi itse märittelemänsä matkan pururataa eteenpäin ja lopulta takaisin vaunujen luo. Sitten vaihdoimme.

Kun kaikki tuntuu hankalalta, alkaa helposti kuvitella, että tarvitsee kaikenlaisia uusia varusteita. Olisihan juokseminen toki rullaavampaa uusilla lenkkareilla. Uudet chapsitkin pitäisivät pohkeen paremmin paikallaan. Uusista ohjistakin olisi taatusti apua siihen, että nyrkkini pysyisi kiinni.

Siiten tulee taas se ääni: "Varusteet eivät ratsasta, sinä ratsastat".

"Kato mitä mä tee-e-eiin..."