Ylpeä opettaja vai ylpeästi opettaja?
Suomalainen valmentaja oli sanonut, ettei häntä kiinnosta opettaa muita kuin tosissaan tavoitteellisia kouluratsastajia. Alkeisopetuksen hän sanoi jättävänsä muille, koska häntä ei kiinnosta. Toineen menetti mielenkiintonsa valmennettavaan, joka ei yltänyt riittävälle tasolle. Onpa hyvä, että on varaa valita. Samaan aikaan Suomessa käy kuitenkin säännöllisesti ulkomaisia valmentajia, jotka valmentavat kaikkia aina alkeistasolta Grand Prix ´hin saakka. Jälkimmäisillä meriiteillä luulisikin olevan varaa valita, mutta kaikki eivät ole turhan ylpeitä.
Monet meistä muistavat omilta kouluajoiltaan jonkun opettajan, jolla tuntui olevan oppilaissa omat suosikkinsa ja jonka opetuksessa tuli jatkuvasti tunne omasta riittämättömyydestä ja huonoudesta. Lahjakkaita kehuttiin, heikompia moitittiin laiskoiksi, ehkä jopa tyhmiksi. Joku saattoi saada kuulla, että kyse on yrityksen puutteesta. Se ei paljoa mieltä ylentänyt varsinkin, jos jollain tasolla olisikin halunnut osata. Kun opettaja vielä nosti jalustalle ne, joilta asiat näyttivät sujuvan kuin itsestään eikä noteerannut millään tavalla heikompien pientä edistystä, monen oli helppo luovuttaa. Kukapa nyt vähättelyä kestäisi.
Hyvän oppimisen yhtälö on yksinkertainen. Jos tavoitteeksi asetetaan taitojen karttuminen, tarvitaan sekä hyvä opettaja että hyvä oppilas. Sen sijaan monet sen paremmin opettajat kuin oppilaatkaan eivät näe omaa merkitystään tässä yhtälössä.
Se nimittäin ei tee opettajasta hyvää opettajaa, että hänen oppilaansa ovat hyviä. Opetustaito punnitaan hetkellä, jolloin oppilaalla on vaikeuksia oppia uutta asiaa. Pystyykö opettaja säilyttämään oppilaassaan oppimisen halun silloinkin, kun asiat eivät suju? Ymmärtääkö hän etsiä uusia tapoja opettaa samaa asiaa?
Kenestä tahansa ei tule hyvän opettajan opetuksessa automaattisesti hyvää oppilasta. Kaikki eivät opi kaikkea, mutta kaikki oppivat jotain. Väitän, että ongelmakohtia on yhtälössä useita: ensinnäkään kaikki opettajat eivät ymmärrä, että opetuksen keskiössä ei ole opettaja vaan oppilas. Toiseksi, moni oppilaskaan ei tätä ymmärrä, vaan odottaa kädet levällään, että tieto ja taito kaadettaisiin hänen päähänsä. Opettaja taasen ei ymmärrä, että hänen oma taitonsa on eri asia kuin hänen taitonsa siirtää omaa osaamistaan.
Oppimisessa voi kehittyä vain opettelemalla uusia asioita. Opettamisessa voi kehittyä vain opettamalla erilaisia oppilaita. Jos alkaa valikoida, oma kehitys pysähtyy. (Pätee myös ratsastamiseen: Kyra Kyrklund sanoi jossain, että hän ei ole koskaan kieltäytynyt yhdenkään hevosen ratsastamisesta, koska jokainen hevonen voi opettaa ratsastajalleen jotain.)
Mutta menemme me mihin tahansa kouluun, osa opettajista ei todella halua opettaa, vaan ainoastaan jakaa tehtäviä valikoidulle joukolle, jonka itseohjautuvuus on niin suurta, että opettaja on jopa jollain tapaa tarpeeton. Lahjakkaiden oppilaiden kautta nämä opettajat sitten pääsevät maistamaan menestystä: minä tein tuon! Katsokaa. Olen hyvä opettaja!
Toisaalla hollantilainen valmentaja toteaa, miten Suomessa on ihailtavaa se, että tavallisetkin hevosenomistajat haluavat oppia ja kehittyä. Ja lisää, että tasoon katsomatta suomalaiset ovat valmiita satsaamaan siihen, että he oppisivat tekemään asiat oikein. Hollannissa kun ratsastetaan enemmän vain huvikseen.
En ole varma, kumpi on surullisempaa: se, että joku ei halua oppia mitään uutta vai se, että joku haluaisi, mutta häntä ei olla valmiita opettamaan.
Opetustaitoisia ja työnsä kehittämisestä kiinnostuneita ammattilaisia on kuitenkin tarjolla. Kannattaa viimeiseen asti vältellä niitä, jotka ovat kiinnostuneita ainoastaan kisatuloksista ja rahansiirrosta ja jotka julistavat olevansa tuntipalkaltaan liian kovia korjaamaan valmentamansa hevosen jätöksiä maneesista kesken valmennustunnin.
Monet meistä muistavat omilta kouluajoiltaan jonkun opettajan, jolla tuntui olevan oppilaissa omat suosikkinsa ja jonka opetuksessa tuli jatkuvasti tunne omasta riittämättömyydestä ja huonoudesta. Lahjakkaita kehuttiin, heikompia moitittiin laiskoiksi, ehkä jopa tyhmiksi. Joku saattoi saada kuulla, että kyse on yrityksen puutteesta. Se ei paljoa mieltä ylentänyt varsinkin, jos jollain tasolla olisikin halunnut osata. Kun opettaja vielä nosti jalustalle ne, joilta asiat näyttivät sujuvan kuin itsestään eikä noteerannut millään tavalla heikompien pientä edistystä, monen oli helppo luovuttaa. Kukapa nyt vähättelyä kestäisi.
 |
| 2011 |
Hyvän oppimisen yhtälö on yksinkertainen. Jos tavoitteeksi asetetaan taitojen karttuminen, tarvitaan sekä hyvä opettaja että hyvä oppilas. Sen sijaan monet sen paremmin opettajat kuin oppilaatkaan eivät näe omaa merkitystään tässä yhtälössä.
Se nimittäin ei tee opettajasta hyvää opettajaa, että hänen oppilaansa ovat hyviä. Opetustaito punnitaan hetkellä, jolloin oppilaalla on vaikeuksia oppia uutta asiaa. Pystyykö opettaja säilyttämään oppilaassaan oppimisen halun silloinkin, kun asiat eivät suju? Ymmärtääkö hän etsiä uusia tapoja opettaa samaa asiaa?
Kenestä tahansa ei tule hyvän opettajan opetuksessa automaattisesti hyvää oppilasta. Kaikki eivät opi kaikkea, mutta kaikki oppivat jotain. Väitän, että ongelmakohtia on yhtälössä useita: ensinnäkään kaikki opettajat eivät ymmärrä, että opetuksen keskiössä ei ole opettaja vaan oppilas. Toiseksi, moni oppilaskaan ei tätä ymmärrä, vaan odottaa kädet levällään, että tieto ja taito kaadettaisiin hänen päähänsä. Opettaja taasen ei ymmärrä, että hänen oma taitonsa on eri asia kuin hänen taitonsa siirtää omaa osaamistaan.
Oppimisessa voi kehittyä vain opettelemalla uusia asioita. Opettamisessa voi kehittyä vain opettamalla erilaisia oppilaita. Jos alkaa valikoida, oma kehitys pysähtyy. (Pätee myös ratsastamiseen: Kyra Kyrklund sanoi jossain, että hän ei ole koskaan kieltäytynyt yhdenkään hevosen ratsastamisesta, koska jokainen hevonen voi opettaa ratsastajalleen jotain.)
 |
| 2012 |
Mutta menemme me mihin tahansa kouluun, osa opettajista ei todella halua opettaa, vaan ainoastaan jakaa tehtäviä valikoidulle joukolle, jonka itseohjautuvuus on niin suurta, että opettaja on jopa jollain tapaa tarpeeton. Lahjakkaiden oppilaiden kautta nämä opettajat sitten pääsevät maistamaan menestystä: minä tein tuon! Katsokaa. Olen hyvä opettaja!
Toisaalla hollantilainen valmentaja toteaa, miten Suomessa on ihailtavaa se, että tavallisetkin hevosenomistajat haluavat oppia ja kehittyä. Ja lisää, että tasoon katsomatta suomalaiset ovat valmiita satsaamaan siihen, että he oppisivat tekemään asiat oikein. Hollannissa kun ratsastetaan enemmän vain huvikseen.
En ole varma, kumpi on surullisempaa: se, että joku ei halua oppia mitään uutta vai se, että joku haluaisi, mutta häntä ei olla valmiita opettamaan.
Opetustaitoisia ja työnsä kehittämisestä kiinnostuneita ammattilaisia on kuitenkin tarjolla. Kannattaa viimeiseen asti vältellä niitä, jotka ovat kiinnostuneita ainoastaan kisatuloksista ja rahansiirrosta ja jotka julistavat olevansa tuntipalkaltaan liian kovia korjaamaan valmentamansa hevosen jätöksiä maneesista kesken valmennustunnin.
 |
| 2012 |
Kiinnostavaa. Itse opetan harrastelijamaisesti, suurimmaksi osaksi aloittelijoita, niin lapsia kuin aikuisia. Painotan opetuksessani istuntaa ja rauhallista apujen käyttöä, monet tykkäävät repiä ja potkia hevosia miten sattuu.
VastaaPoistaKaikista haastavimmiksi oppilaiksi olen todennut ne tyypit, joilla ei ole mitään halua tai kiinnostusta painaa mieleensä yhtään mitään. En haluaisi ryhtyä wanhan ajan hirviöopettajaksi, mutta joiltain tekisi vain mieli kysyä minkä takia juuri hän harrastaa ratsastusta. Jos kiinnostus tai motivaatio ei riitä muuhun kuin ympäri kenttää hölkkäämiseen niin tarvitseeko mun edes yrittää huudella mitään käskyjä?
Jotkut oppilaista taas eivät tiedä mitään. He eivät osaa sanoa ovatko jalustimet hyvän pituiset tai edes samanpituiset. He eivät osaa sanoa haluavatko mennä ravia tai laukkaa. He eivät osaa sanoa kuinka kauan ovat ratsastaneet, miksi ylipäätään harrastavat ratsastusta, mikä heidän tavoitteensa (no yleensä kysyn haaveita hevosiin liittyen, varsinkin lapsilta) on tai miten ratsastetaan kokorata leikkaa jota on harjoiteltu koko viime tunti.
Motivoituneita ihmisiä vaan on niin paljon helpompi opettaa kuin sellaisia, jotka päästävät ohjat heti pitkiksi ja toteavat masentuneena "Ei tää käänny :(". Mitä sellaisella päättäväisyydellä varustettu ihminen edes tekee hevosen selässä? Tämä on tietysti vain henkilökohtainen mielipiteeni, opettajamoodini toki neuvoo lisää, kannustaa ja kehuu jos joku sattuu joskus menemään putkeen. Mutta siinäpä se, että jos ratsastaja ei itse viitsi mitään niin vaikea siinä on auttaa.
Tämä onkin ihan mielenkiintoinen pointti. Teen itse päivätyötäni lukiossa opinto-ohjaajana, ja koulussa näihin samoihin asioihin törmätään päivittäin: osaa ei kiinnosta tippaakaan, mutta siellä he ovat, tavallaan ihan täysin vapaaehtoisesti.
PoistaNäkisin, että monen kohdalla kyse on siitä, että he eivät tiedä, mitä heidän pitäisi tietää. Vastenmielisintä on tuntea itsensä tyhmäksi. Oppilaat ovat mielestäni lähes poikkeuksetta hyvin herkkiä lukemaan opettajista, onko näillä mielenkiintoa opettamiseen vai ei. Kuten sanot, olisi todella helppo ja halpa ratkaisu kysyä: mitä sinä ylipäänsä teet täällä? Jos hekilökohtainen tavoite kuitenkin on se kentän ympäri hölkkääminen, niin sittenhän se on siinä. :) Ei siinä tarvitse opettajankaan päällään seisoa ja yrittää mitään muuta.
Toisaalta, jos oppimishalua on, pettajan tehtävä on myös herättää motivaatio. Opetustaitoa on myös pystyä näkemään, miksi hevonen ei käänny tai miksi matematiikan tehtävä ei onnistu, koska jos se ei oppilaalta itseltään onnistu, silloin oppilas ei selvästi tiedä, mistä kiikastaa. Jos hän haluaa tietää, ammattitaitoinen ja opettamisesta kiinnistuut opettaja yrittää toki päästä ongelman äärelle.
SIllä kyllä siinä oppilaan motivaatio menee, jos hän ei tiedä, mitä seuraavaksi tekisi. Samaa pätee opettajaan. Jos hänkään ei tiedä, miten oppilas saadaan nousemaan suosta, peli on menetetty.
Mutta siis lisään vielä, että jokaisella on varmasti työssään päiviä, jotka vaihtaisi ilomielin pois. Kaikki eivät ole halukkaita opettamaan ratsastuksen alkeita aivan kuten alakoulun ekaluokan opettajat ovat täysin eri ihmistyyppiä kuin ne, jotka opettavat lukiossa, vaikkapa matematiikkaa. Toivottavasti jokaiselle löytyy oma paikkansa opetuspolulla.
PoistaAamen. :)
VastaaPoistaSitä vaan toivoisi, että ihan jokainen alkeistuntilainen, on se sitten lapsi tai aikuinen, saisi opettajakseen nimenomaan sellaisen henkilön, joka HALUAA opettaa alkeita ja tehdä sen hyvin. Silloin kun olisi niin paljon helpompi oppia asiat suoraan oikein...
t. alakoulun ope, joka ei suurin surminkaan haluaisi opettaa yläkoulussa tai lukiossa ja joka arvostaa suuresti ratsastuksenopettajien rohkeutta ottaa vastuulleen lasten lisäksi vielä ne elävät ja omapäiset eläimetkin, joita poneiksi kutsutaan!
Tässä on muuten sellainen mielenkiintoinen pointti, että jostain syystä juuri tuo alkeiden opettaminen katsotaan asiaksi, jonka voi tehdä kuka tahansa. Eli kunhan nyt itse on oppinut joskus lukemaan, niin helppohan se on ekaluokkalaisia opettaa. Väittäisin, että asia on juuri päinvastoin.
PoistaKoulu on siitä mielenkiintoinen laitos, että jokainen on sen käynyt ja lähes yhtä moni tuntuu olevan sillä perusteella asiantuntija. Muodollinen pätevyys ei toki tee ihmisestä hyvää opettajaa, mutta kyllä siihen pitäisi kaikella opetusalalla pyrkiä, että opettajilta löytyis jonkunlaista sertifikaattia osaamisestaan.
Voi miten hyvä kirjoitus taasen.
VastaaPoistaOn niin totta, että usein arvostellaan sen perusteella mihin on pyrkimässä eikä sen perusteella mitä haluaa oppia. On todella kurjaa, että jos ei ole GP-hevosta tai kansallisen tason estetykkiä niin silloinhan ei tietenkään "halua" edetä ratsastustaidoissaan. Miten niin? Tietenkin haluaa. Mutta omalla ja hevosensa tasolla. Asiat voi aina tehdä laadukkaammin. Ja hyvä taito ja osaaminen tekee huomattavasti todennäköisemmäksi onnistumisen sillä omalla tasolla. Mitä ihmeen väli sillä on minkä kokoisia ne esimerkiksi esteet ovat, jos sen olennaisen, eli esteen välien ratsastamisen ja ratkaisemisen, suorittaa hyvin ja laadukkaasti?
Eräällä pääkapupunkiseudun ratsastuskoululla tuntui olevan ratsastuskoulun opettajalla vähän tuo sama asenne: kun te nyt siinä vähän jotain yritätte, niin enpä viitsi teihin kalliita ohjeitani edes jaella. Se oli kurjaa.
PoistaRobby Pettersson sanoi toissa kesänä, ettei esteiden koolla ole lopulta mitään merkitystä. Kun asiat hiotaan kuntoon pienillä esteillä, samoilla opeilla mennään niitä korkeampiakin. Monet taitavat silti itse seisoa menestymisensä tiellä, kun väittävät kivenkovaa, että pitää saada hypätä isoa, jotta voi kehittyä johonkin suuntaan. Ei se aina mene niinkään.
Ihanaa! Oon ollut tuota samaa mieltä esteiden koosta. Meillä vasta opetellaan hyppäämistä ja heppa sompailee omiaan välissä, joten olen katsonut parhaimmaksi ratkaisuksi aloittaa ristikkoluokista. Sitten kun ne menevät hyvin niin voidaan siirtyä korkeampiin :) Vaikka kaikki eivät olekaan tästä asiasta samaa mieltä ja haluaisivat että menisin jo isompia...
PoistaHyvä kirjoitus, taas. Tämä oli asia, johon osasin varautuakin Unkarista tulon jälkeen. Siellä kun käytännössä kuka tahansa pystyi ostamaan valmentajakseen kenet tahansa, rahalla. Yksi Unkarin arvostetuimpia ja kokeneimpia estevalmentajia (ja liiton puheenjohtaja) kävi meidän tallilla valmentamassa minua, ulkomaalaista keski-ikäistä harrastelijaa ja vastikään hyppäämisen aloittanutta teinityttöä. Kouluvalmentajani oli todennäköisesti yksi maan parhaista, tosin hänet löysin ihmeellisen sattuman kautta, eikä hänellä silloisen elämäntilanteensa takia kovin monta valmennettavaa ollutkaan. Vaikka ratsastuksen taso yleisesti oli mitä oli, minulla kävi tuuri, kun löysin oikeasti hyvät valmentajat, joilta saatoin ottaa tunteja niin paljon kuin ehdin. Puoli-ilmaistahan se oli meidän mittakaavassa.
VastaaPoistaSuomessa ei sitten olekaan niin yksinkertaista "myydä" itseään hyvälle ammattivalmentajalle, jos ei (vielä) ole menestynyt/kilpaillut, ja on tullut skenelle tuiki tuntemattomuudesta eikä hevostasikaan tunne kukaan. Eipä silti, ihan hvyvin olen saanut valmentautumisen käyntiin, mutta olen kyllä huomannut tuon ilmiön, josta kirjoitat. Olenkin siunaillut, että luojan kiitos ehdin oppia sentään jonkinmoiseksi ratsastajaksi intensiivisellä valmentautumisella Unkarissa, jotta kehtaan täällä edes ratsastaa omalla hevosella ihmisten ilmoilla ;)
Se on muuten jännä pointti, että miksi ihmisen täytyy jollain tapaa ansaita hyvä opettaja? Muinoinen Tallitähdet- ohjelma tuntui herättävän pahaa verta siksikin, että siinä ratsastusta aloittelevat julkkikset "pääsivät" huippuvalmentajien oppiin ihan alusta alkaen. Mikä suunnaton vääryys kaikkia tavan ratsastajia kohtaan!
PoistaKateus se tietysti näissä tilanteissa päätänsä nostaa. Tuntuu kuitenkin hullulta, että kenenkään pitäisi alkaa pyydellä anteeksi sitä, että on saanut oppinsa lahjakkailta ihmisiltä. Kyllä Suomessa on onneksi paljon hyviä valmentajia, jotka osaavat asiansa. Sitten on tietysti erikseen ne, jotka kuvittelevat nimensa kokevan inflaation aloittelijoiden opettamisesta. Herää kysymys: tietääkö heidän nimeään kukaan alunperinkään?
Olipas hyvä kirjoitus! Itse olen törmännyt muutaman kerran tällaisiin rahastaja-valmentajiin, joita ei kiinnosta edes sen vertaa, että rakentaisivat itse jonkun esteharjoituksen vaan ovat ihan tyytyväisiä, kun kentällä on jotain random esteitä joita voi hypyttää. Mihin katosi harjoitusten suunnittelu kehittämään juuri niitä siihen osallistuvia ratsukoita? Samat valmentajat tosin tekevät potentiaalisempien ratsastajien kanssa hyvää työtä, ehkä minä ja hevoseni vaan emme sitten olleet riittävän kiinnostavia.
VastaaPoistaItse kyllä arvostan eniten opettajia ja valmentajia, jotka opettavat kaikkia ratsukoita tasa-arvoisesti, riippumatta hevosen tai ratsastajan lähtötasosta. Myös tavisratsastajilta voi ja pitää vaatia huolellista ja tarkkaa perustyöskentelyä, kunkin omalla tasolla mahdollisuuksien rajoissa toki.
Mutta kyllä oppilaalla myös pitää olla halu ottaa oppia vastaan, muuten ei hyväkään opettaja voi opettaa yhtään mitään.
Toiset menevät siitä, mistä aita on matalin. Tuo random-esteiden hypyttäminen on juuri sitä. Suhtaudun itse ratsastuksen opiskelemiseen suurella antaumuksella, joten odotan valmentajaltani samaa asennetta, teen hommaa sitten millä tasolla tahansa.
PoistaAsiaa! Kirjoituksessa oli monta hyvää pointtia, mutta niistä eniten tekee mieli nostaa esille tämä: "ensinnäkään kaikki opettajat eivät ymmärrä, että opetuksen keskiössä ei ole opettaja vaan oppilas. Toiseksi, moni oppilaskaan ei tätä ymmärrä, vaan odottaa kädet levällään, että tieto ja taito kaadettaisiin hänen päähänsä." Ja lainauksesta eritoten tuo jälkimmäinen osa. Tuohon on varmasti itsekin tullut syyllistyttyä, ja tuntuu olevan elämänalueesta riippumatta kovin yleistä. Hyvä esimerkki on vaikkapa ihminen, joka käy säännöllisesti fyssarin/hierojan/osteopaatin tmv vastaanotolla, mutta ei muuta mitään omassa arjessaan; ei venyttele, harjoita lihaskuntoa, korjaa työskentelyasentoja jnejne. Odotus on vahvasti se, että joku muu laittaa minut kuntoon.
VastaaPoistaMitä tulee valmentajiin, niin minulla onneksi on ollut ilo törmätä vain sellaisiin, joille merkitystä on oppilaan motivaatiolla, ei tasolla tai hevosen laadukkuudella. Ja ihan varmasti aloittelijoiden opettaminen on vaikeaa. Erityisesti jos sitä ole tehnyt säännöllisesti siinä rinnalla, kun oma osaaminen on karttunut, on helppo unohtaa, miltä asiat aloittelijasta tuntuvat ja yrittää samaistua niihin lähtökohtiin.
Ainoa mistä olin ihan pienesti eri mieltä on tuo kakkojen kerääminen :) Egon pitää toki taipua kakan siivoamiseen, mutta joskus on jollain paljon kakkivien hevosten ryhmätunnilla tullut sellainen tunne, ettei opettajalla ole enää mitään hajua, mitä oppilaat puuhaavat, kun kaikki aika menee kikkareita poimiessa.
Kiitos. :)
PoistaMuistaakseni tämä kakkakikkarejuttu oli sellainen, että vieraileva valmentaja oli pyytänyt jotakuta muuta keräämään kikkareet, koska se ei hänen tehtäviinsä muka kuulu. Tuo valmentajan huomion herpaantuminen muuhun kuin valmennukseen on tietysti kurja juttu, mutta kakkaa tulee kun kakkaa tulee, ja ainakin meillä itsenäisesti ratsastettaessa otetaan talikko kauniiseen käteen asap ja kakat korjataan ihan itse pois. Kun käytössä on pidennetyt talikonvarret, tämä onnistuu myös hevosen selästä.:)
Uuh, en tykkää noin isoista egoista :)
PoistaMä voisin kyllä kohtuullista korvausta vastaan luopua nykyisestä päivätyöstäni ja ruveta täyspäi(väi)seksi kikkareiden kerääjäksi, niin että valmentajat sais keskittyä valmentamiseen ja ratsastajat ratsastamiseen. Vaan ei taitais sillä duunilla saada itseään ja heppaa elätettyä ;D ...joten pidennetty talikonvarsi ei kuulostaa yhtään pöhkömmältä idealta!
SAma juttu. Sanon joskus oppilaillekin, että jos saisin valita ihan vapaasti, niin märräisin paskaa kaiket päivät. Mutta kuten nyt on tapana sanoa, niin "ei se maailma sillä lailla toimi, että kaikki mättäisivät paskaa. Mitä siitäkin tulisi, jos Amalia mättäisi paskaa? Ja Ruuhkavuosiratsastaja mättäisi paskaa? Ja, ja, ja…"
Poista:D
PoistaSattumalta tälläisen ketjun löysin, mielenkiintoista hevoskeskustelua. Itse olen ns.tätiratsastaja, su-ratsastaja (15v harrastanut), en ihan puskaratsastajakaan vai miksiköhän nyt itseni luokittelisin. Tai siis olin, sillä tällä hetkellä en ratsasta (terveyssyyt).
PoistaSitä vaan, että voi olla tavoitteellinen, haluta oppia ja kehittyä, mutta ei millään muotoa eikä missään vaiheessa ole ollut kiinnostusta kilpailemiseen tai korkeammille ratsastuksen tasoille nousemiseen. Aina on ollut tavoitteena ja toiveena omaksi ja hevosen iloksi kehittyä niin, että ratsastaminen olisi miellyttävää ja mukavaa sekä ratsastajalle, että hevoselle ja tarjoaisi elämyksiä ilman suorituspakkoa. Aina olen halunnut kehittää yhteistyötä hevosen kanssa, joskus onnistuen paremmin usein huonommin.
Olisi kiva jos Suomessa olisi sellaisiakin yrittäjiä jotka tarjoaisivat vaihtoehtoja ratsastukselle, siis hevosen kanssa muuta puuhaa myös. Varmaan jossain on tarjolla esim.valjakkoajoa. Mutta kaipaisin myös enemmän vaikkapa maastakäsin työskentely kursseja/tunteja, pyöröaitaustyöskentelyä jne. Siis mahdollisuutta näihin niillekin joilla ei ole omaa hevosta. Parilla sellaisella olen ollutkin, mutta lisääkin saisi olla.
Se on ratsastuksen opetuksessa iso puute, kun opetetaan vain ratsastusta, mutta ei hevosen käsittelyä ollenkaan (pääsääntöisesti, poikkeuksiakin varmaan löytyy). Itse olin ratsastanut jotain 10 v enkä osannut käsitellä hevosia ollenkaan, vain ratsastaa. En tarkoita tällä hoitotoimenpiteitä. Ja hevosesta eläimenä ei myöskään paljoa kerrota ratsastuskouluissa. Joissakin paikoissa hevoset saa valmiiksi laitettuina, että ei välttämättä ole tarvinnut paljoa satuloida/suitsiakaan vaikka olisi vuosia ratsastanut. Enemmän muutakin opetusta harrastajille kuin vain ratsastusta. Sitten jos harrastaja hankkii joskus oman hevosen olisi parempi tietotaito valmiiksi.
Tälle olisi varmasti tilausta. Luulen, että tässä vaikuttaa taustalla se, että tuo kaikki mainitsemasi katsotaan työnteoksi. Ennen vanhaan se oli harrastusta ja hevosten hoitamista. Sitten sitä alettiin kutsua hyväksikäytöksi ja orjatyön teettämiseksi. Nyt sitä ei osaa enää tehdä kuin ammattikoulutuksen saaneet, koska opetuksesta valtaosa ei ole valmis maksamaan, vaan heti pitäisi saada palkkaa, kun kyse ei ole rasastuksesta.
Poista