maanantai 18. maaliskuuta 2013

Tuhlari

Valtaosa ihmisistä suhtautuu aikaa ja rahaan samalla tavalla: he ymmärtävät niiden olevan rajallisia. Toiset toki tuhlaavat kaikkea yli varojensa, mutta perusperiaate on sekä ajan että rahan suhteen sama: voit tuhlata vain sellaista, mitä sinulla on.

Työnteko nielaisee ihmisen arkipäivästä kolmanneksen. Oletetaan, että nukkumiseen käytetään toinen kolmannes. Jäljelle jäävä kolmannes on jaettava kaikkeen muuhun: perheen kanssa vietettävään aikaan, ystäviin, työmatkoihin, ruoanlaittoon, pyykkäämiseen, harrastamiseen, kaupassakäyntiin... Viikonloput ovat vapaita työnteosta, joten silloin on mahdollisuus maksaa takaisin osa viikolla kertyneestä aikavelasta.
Bongaa kuvasta ratsastaja!
Olen juuri jäänyt äitiyslomalle. En kutsu tätä työnteoksi. Se tarkoittaisi, että työssäkäyvän ihmisen viikossa ei olisi yhtään vapaapäivää, sillä päästyään kotiin hän jatkaisi toista työpäivää ja viikonloput olisivat yhtä pelkkää työntekoa. En silti kiellä, etteikö elämä joskus tuntuisi juurikin siltä: päättymättömältä työnteolta. Minusta on kuitenkin paljon vapauttavampaa ajatella, että olen kotona vapaalla ja muualla töissä. Kotona olemisessa raskainta usein on aikuiskontaktien puute.

Ennen Pinken syntymää aikaa ei tuntunut olevan käytössä yhtään sen enempää kuin nytkään.  Elämässäni ei oikeasti ollut töiden jälkeen muuta tekemistä kuin vuokrahevonen, jota pidin ja ratsastin kuin omaani. Muutaman illan joka viikko käytin luottamustoimen hoitamiseen opiskeluaikaisessa järjestössä ja osallistuin erilaisiin kokouksiin ja viikonloppuisin kissanristiäisiin. Siinäpä se. Kaikki aika meni, mitä oli. Saatoin surutta käyttää tallilla aikaani viikoittain sellaisiin asioihin, jotka nykyisin tuppaavat jäämään. Varsinkin, jos apuvoimia ei olisi.

Olen edelleen sitä mieltä, ettei ihan normaali ihminen hanki tällaiseen elämäntilanteeseen hevosta. Ajattelin ennen Pinken syntymää, etteivät lapset mahtuisi päiväjärjestykseeni mitenkään, jos aikoisin hevostakin pitää. Tilanteet kuitenkin muuttuivat nopeasti ja hevosenomistajahan minusta tuli hiukan vahingossa. Jos Tinttiä ei nyt olisi, en tähän elämäntilanteeseen hankkisi uutta hevosta.

Vuonna 2009 Tintti oli siis vielä vuokrahevoseni. Olin kuitenkin hoitanut sen asioita kaksi vuotta niin kuin hevosenomistaja. Sitten kerran Tintin asioita pähkäillessämme Anssi sanoi sen maagisen lauseen, jota en ollut itse uskaltanut sanoa ääneen
- Helpottuisivatko asiat ja mitä se kaiken kaikkiaan maksaisi, jos se olisi meidän hevonen? 
Tuumimme, että sen jälkeen meillä olisi hevosenomistajan velvollisuuksien lisäksi myös hevosenomistajan vapaudet. Asiat etenivät nopeasti parissa viikossa. Sitten se oli siinä: tiistaina hevoskaupat. Sunnuntaina raskaustesti näytti plussaa ja osallistuimme näin ollen "kolmipäällä" matkaratsastuskisoihin.

Aika vähän noista lapsettomista ajoista silti on muuttunut. Ei minulle edelleenkään jää ylimääräistä aikaa, sillä olen mestari tuhlaamaan kaiken käytössä olevan ajan pois. Käytän sitä eri tavalla, mutta käytän kaiken. Vuorokaudessani on edelleen 24 tuntia. Enää elämässäni ei ole kokouksia. On vain työt, koti ja hevonen. Ystäviä tulee nähtyä todella harvoin, mutta se lienee sama kaikilla ruuhkavuosia elävillä.

Joku sanoi joskus, että jokainen palkankorotus nostaa naisen huulipunan hintaa. Se pitänee paikkansa; opiskeluaikoihin verrattuna moni asia tulee ostettua kalliimmassa paketissa. Mitään ei jää edelleenkään yli, vaikka joskus opiskeluaikana tuntui, että eläisi herroiksi, jos tienaisi sen verran, mitä tienaa nyt. Palkkapäivän lähestyessä tilillä ei kuitenkaan lepää ylimääräistä.

Juuri nyt luksukselta tuntuu se, että meille tulee taas Hesari. Äitiyslomalla on aikaa sanomalehteen ja aamukahviin.

***********
Amalia pohti osuvasti hevosenomistamisen arkea, rahaa ja aikaa blogissaan viime viikolla. Käy lukemassa postaus täältä
http://pientapuhetta.blogspot.fi/2013/03/kliseita-ja-seteleita-eli.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...