keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Onko uskonnosta järjen korvaajaksi?

Olemme mielestämme maallistuneita. Kirkosta erotaan, mutta kaipuu uskonnollisuuteen ei ole kadonnut mihinkään. Etsimme uskontoa aatteista: lastenkasvatuksesta, ruoasta, elämäntavoista, tavasta olla parisuhteessa tai hoitaa lemmikkejä. Aikana, jolloin puhumme individualismista ja moitimme orjuuttavia uskonnollisia järjestelmiä, luomme koko ajan aktiivisesti uusia, joille olemme valmiita antautumaan. Haluamme edustaa koulukuntaa.

Yksilö kaipaa vapautta ja itsemääräämisvaltaa, jos hän kokee itseltään sellaisia viedyn. Valtaosalle aatteet ja järjestelmät kuitenkin edustavat turvaa: dogmit tarjoavat mahdollisuuden tehdä ja toimia oikein sekä omissa että muiden silmissä. Sillä ei uskoakseni ole suurta merkitystä, millaisesta uskonnonomaisesta järjestelmästä puhumme: loppujen lopuksi kaikki tarjoavat meille armahdusta ja synninpäästöä, joita ilman meidän on vaikea hyväksyä sitä, ettemme ole täydellisiä.

Uskonpuhdistuksen yksi pyhä tavoite oli tuoda Raamatun sanoma kaikille. Karkeasti sanoen, jos ihmiset osaisivat lukea pyhää sanomaa itse, he ymmärtäisivät sen ilman pappien selitystä. Internet ja vapaa tieto ovat viime vuosikymmenten uskonpuhdistusta: nyt kun tieto on kaikkien saatavilla, se on myös kaikkien valittavissa ja tulkittavissa. Olemmeko siis viisaampia?

Emme ole. Me olemme saaneet valita niin kauan, että ympyrä on sulkeutunut. Olemme alkaneet janota sitä, että joku sanoisi meille vedenpitävän totuuden siitä, miten asiat tulisi tehdä oikein. Siksi takerrumme tämän päivän dogmeihin: älä syö hiilareita. Syö pelkkää luomua. Täysimetä lastasi. Laita kestovaipat. Älä kengitä hevostasi. Hoida lapset kotona. Rasva palaa, kun lenkkeilet aamulla tyhjällä vatsalla. Sisusta rohkeasti. Älä koskaan lennä lentokoneella. Kierrätä. Säästä. Downshiftaa. Usko tähän, niin terveys/oikeudenmukaisuus/vapaus on oleva sinun osasi ja maailman pelastuu.

Olemme myös laiskoja. Haluamme uskoa, että välttämällä yhtä asiaa ja suosimalla toista meidän ei tarvitse enää kanta huolta huomisesta. Entä kun uskontomme ei sitten tarjoakaan meille pelastusta? Täysimetetyllä on koliikki ja korvatulehdus? Kengättömän kaviot eivät kestä? Luomuruokaa ei riitä kaikille? Karppaaja saa syövän? Miten käy, kun uskomme alkaa horjua?

Me olemme mestareita puhumaan samaan aikaan yksilöllisyydestä, mutta tosipaikan tullen ripustamme kaiken yhteen. Miksikö? Koska toimimme aina aikaisemman tietomme varassa, ja tuo tietomäärä uhkaa kaventua koko ajan. Jos ainoa tietomme tulee yhdestä aatteesta, alamme tasapäistää. Loimittamattomuus vai kokopäivätarhaus: Yhdellä tallilla loimittamattomat hevoset tarhasivat paukkupakkasilla vain karsinoiden siivoamisen ajan; toisella ne seisoivat loimitettuna hurjassa räntämyrskyssä koko päivän ulkona. Koska me uskomme toimivamme oikein.

Sata vuotta sitten joka talossa oli hevonen, kymmenkunta lasta ja kirkkoon mentiin sunnuntaisin vaikka vain naapureille näyttäytymään. Nyt meillä on aate, ideologia, suunnitelma, analyysi, individualismi, tahdonvapaus ja tietoyhteiskunta, jossa ani harva asia tulee hoidetuksi tolkun nimissä.

Uskossa pitäisi pystyä kasvamaan. Se tarkoittaa sen ymmärtämistä, että lopulta kaikki on vain epävarmaa eikä yksiä suuria totuuksia ehkä olekaan. Mutta sepä onkin vaikeaa: pystyä myöntämään, että joskus oma "tämä on toiminut ennen, joten se toimii nytkin" -tyyli ei ollutkaan se oikea, vaikka siihen kuinka uskoi.

Parempi jälkiviisaus kuin jälkityhmyys. Joskus pitää osata kääntää takki. Tai mieluiten pitää sitä aina vähän auki.

Tämä takki tuli täyteen muista syistä.  Rv 35.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...