Kuka voisi opettaa tulevaa hevosenomistajaa?

Lukiolaiset marisevat usein siitä, miksi he joutuvat opiskelemaan asioita, jotka eivät heitä kiinnosta. Kuittaamme asian kutsumalla näitä asioita yleissivistykseksi. Joskus rehellisyyden nimissä tuntuu siltä, että kutsumme yleissivistykseksi vain sellaisia asioita, joille emme keksi mitään muita perusteluja. Koska en ole itsekään joutunut derivoimaan sitten yo-kokeen, ymmärrän marinaa tiettyyn pisteeseen saakka.

Sitä en kuitenkaan suostu hyväksymään, että ihmisellä olisi jonkunlainen perustavanlaatuinen oikeus valita tarvitsemansa tieto. Tietoa on tänä päivänä niin paljon saatavilla, että meidän on helppo hukuttautua kuvitelmaan, että sitten tarvittaessa haemme tietoa, joko netistä tai kysymällä. Monet hoitavat asian kysymällä netissä.

Tintti klinikalla vuonna 2010.

Tiedon valikoinnista seuraa suuri ongelma: oppiiko ihminen mitään uutta, jos hän on täysin valikoiva uusien tiedonmurusten suhteen; hänhän mitä todennäköisimmin vain vahvistaa vanhoja uskomuksiaan! Jos taas haemme tietoa vasta, kun meillä on ongelma edessämme, emme välttämättä opi ehkäisemään ongelmien syntyä. Usein jälkihoito tulee hurjan paljon kalliimmaksi kuin ennakointi. Tämä asia oli monessa kohtaa esillä viime viikonlopun HorseSignals -seminaarissa Espoossa.

Onko hevostaito hukassa? Ratsastuskoulussa oppii vain harvoin kaikkia niitä tietoja ja taitoja, joita hevosenomistajalla olisi hyvä olla, jotta hän voisi oikeasti pitää huolta eläimestään. Hevosenhoitoa ei opi vain seminaareista, kirjoista tai hevostallinetistä. Hevosia pitäisi päästä hoitamaan ihan oikeasti. Mutta missä tämä sitten onnistuu? Ja keneltä tuore hevosenomistaja voi saada apua? Ja vielä tärkeämpää: kenen apua hänen kannattaa kuunnella? Hyväntahtoisia neuvonantajia piisaa enemmän kuin tarpeeksi.

Vaikka itse olen lapsena raatanut tallilla ns. orjatyöläisenä, oli hevosenomistajan arjessa paljon opeteltavaa. Jos ei jalkavaivoja ole hoitanut, niitä ei pysty kirjojen perusteella juurikaan diagnosoimaan. Onnea on ollut asiantunteva apu, vuosikymmenten tietotaito ja kokemus, jota olen saanut valmentajiltani ja kokeneilta hevosihmisiltä. Silti lopulta hevosenomistaja on melko yksin arvioimassa hevosensa kuntoa. Täysihoitotallillakin voidaan tarkoittaa hyvin monenlaisia asioita. Useimmiten täysihoito on vain hevosen perustarpeista huolehtimista: karsinansiivousta, tarhausta ja ruokintaa.

Olen ajatellut kuitenkin olleeni aina siitä onnellisessa asemassa, että sain perushevostaito-oppini aikakautena, jolloin aikuisia ja heidän tietotaitoaan osattiin arvostaa ja hiukan pelätä. Hyväksyn, etten tiedä kaikkea, uskallan kysyä tyhmiä ja luen hevosista paljon. Monien nuorten - ja rehellisyyden nimissä aikuistenkin - kohdalla on toisin. On sääli, että niin moni puhuu turhasta tiedosta. Onko sellaista? Millaiseksi muotoutuu sen ihmisen osaaminen, joka päättää itse, mitä hänen täytyy osata?

Makaava hevonen ei aina ole sairas.

Ennakoi. Lue. Selvitä. Opiskele. Kuuntele. Viikonlopun luentojen perusteella sain uusia vinkkejä Tintin lääkelaatikon sisällön täydennykseksi sekä vahvistusta ajatuksilleni sen ruokinnasta. Opin ähkyistä ja niiden laaduista, hevosen lääkinnästä, hevosen näkökyvystä ja tavasta havainnoida. Huojentuneena ajattelin, että paljon oli myös tuttua asiaa. Paikalla olikin varmasti paljon ihmisiä, jotka niin ikään saivat luentopäivästä uskonvahvistusta omalle tavalleen toimia.

Joku sanoi tilaisuuden jälkeen, että ehkäpä paikalta jälleen kerran puuttuivat ne, jotka informaatiota eniten olisivat kaivanneet. Mutta hehän nyt puuttuvat yleensäkin kaikista infotilaisuuksista, koska tietävät jo valmiiksi, mitä heidän pitää tietää. Eikä siihen ole paljoa lisättävää.