Eka kerta
Pinkeä kiukutti.
Olimme tallilla, mutta hän ei pääsisi ratsastamaan. Olimme viemässä Tinttiä ulos tarhaan.
Haimme Tintille vähän namia, sillä porkkanat eivät olleet vielä tulleet. Pinke ilmoitti ensimmäistä kertaa haluavansa antaa namin kämmeneltä. Yleensä hän on laittanut kaiken syötettävän ruokakuppiin tai maahan. Ja nyt Tintti-ryökäle tiputtikin itse namin maahan tytön kämmeneltä ja ehti syödä sen tallin lattialta ennen kuin Pinke ehti poimia sen uudelleen käteensä. Tuli uusi kiukku! Ettäs kehtasi!
- Se tiputti! Mie haluun antaa sen kädestä!
- Tallissa ei saa hyppiä, meluta eikä itkeä. Hevoset säikkyy.
- Eihän säiky!
Se oli kyllä totta. Tintti kurotti jo uutta namia. Toistin silti säännön, ja sitten menimme hakemaan lisää namia. Pinke syötti neljä namia onnistuneesti kämmeneltä ja kikatti kovasti. Sen jälkeen hän tyytyi siihen, että Tintillä ei ollut varsinainen karkkipäivä, Tintti pitäisi viedä ulos aitaukseen ja meidän lähteä kotiin syömään.
Ostin pari viikkoa sitten Helsinki Horse Fair - messuilta Tintille lisää nameja. Koska poletit tuntuvat kovasti olevan myös perheen pienimmän suosiossa, olen suunnitellut, josko näitä tekisi itse. Ei tarvitsisi sen kummemmin vahtia, meneekö niitä lapsen suuhun.
Jossain brittilehdessä oli muistaakseni ohjekin, pitää kaivaa se esiin. Jos sinä tiedät kelvollisen ohjeen, vinkkaa ihmeessä.
EDIT 25.3.2013: Tämän linkin kautta löytyi reseptejä. Ei kun kokkailemaan! Taidan ryhtyä heppanamien tuoksuiseksi äidiksi.

![]() |
Tyrni kuulemma kiillottaa hevosen karvaa. Vaan kuinkahan paljon sitä pitäisi syöttää, jotta jotain tuloksia olisi havaittavissa? |
Ostin pari viikkoa sitten Helsinki Horse Fair - messuilta Tintille lisää nameja. Koska poletit tuntuvat kovasti olevan myös perheen pienimmän suosiossa, olen suunnitellut, josko näitä tekisi itse. Ei tarvitsisi sen kummemmin vahtia, meneekö niitä lapsen suuhun.
Jossain brittilehdessä oli muistaakseni ohjekin, pitää kaivaa se esiin. Jos sinä tiedät kelvollisen ohjeen, vinkkaa ihmeessä.
![]() |
Tintti oli vetänyt (piehtaroinut) hupun korville. |
EDIT 25.3.2013: Tämän linkin kautta löytyi reseptejä. Ei kun kokkailemaan! Taidan ryhtyä heppanamien tuoksuiseksi äidiksi.
Minäkin kyselin jokin aika sitten itsetekoisten heppanamien ohjetta. Ei tullut ehdotuksia. Löysin sitten Kodin kuvalehdestä koirien herkkujen ohjeen, mutta hieman epäilyttää tehdä nameja, joiden on tarkoitus säilyä, jos niihin laitetaan kananmunaa ja maitoa. Ehkä ne kuitenkin säilyis, mitä luulet?
VastaaPoistaHakusanalla "horse treat recipes" löytyi tämä. Täältä ajattelin itse lähteä leipomaan. Minusta tulee hevosnamientuoksuinen äiti.
Poistahttp://www.aboutyourhorse.com/easy-make-horse-treat-recipes
En edelleenkään tiedä, miten tähän linkitetään. Osaisiko joku viisaampi kertoa? Pitänee laittaa tuohon ylemmäs.