maanantai 4. helmikuuta 2013

Puhutaanko siitä vai hänestä?

Kuulin kattoa korjaavien remonttimiesten naureskelevan, miten tarkasti elukoita tallilla hoidetaan.
- Monenkohan näistä naisista aviomies saa lähellekään yhtä hyvää hoitoa, yksi arveli.
- Onkohan niillä miehiä ollenkaan, nauroi siihen toinen.

Kohotin katseeni, en sanonut mitään. Mietin, millaista hoitoa aikuinen työkykyinen ihminen nyt ylipäänsä tarvitsee. Sitä yleensä saa, mitä on valmis myös itse antamaan.

Yhden vitsin mukaan suomalaiset eivät käytä hän- pronominia. Paitsi elukoista. Olen tästä hyvin voimakkaasti eri mieltä. Myö eteläkarjalaiset ainaskii tiijjetää, et hää o hää, jos hää suvaittee olla siin paikalla. Jos hää o muual, hää saattaa olla se, mut useimmiten hää o silti hää. Siin ku on vähä henkilökohtasempi ote.
Minä ja iskä, jonka mielestä kenenkään yli ei saanut puhua.

Tämä oli asia, jota eräs yliopistonlehtori ei ollut meinannut hyväksyä. Hän oli julistanut, miten puhekielessä se on korvannut hänet, mistä joukko eteläkarjalaisia suomenopiskelijoita oli ollut eri mieltä. En muista, mikä lopputulos väittelyllä oli. Ainakin lappeenrantalaiset ystäväni ja tuttavani osaavat kertoa, mite hää ei sit vissii ollu käyny Itä-Suomes ollekaa.

Korvaani särähtää edelleen, jos joku viittaa läsnäolevaan ihmiseen sanoilla se tai toi. Jos oletusarvo on, että asianomaisen on tarkoituskin kuulla, mitä hänestä puhutaan, sanotaan hän tai käytetään etunimeä. "Marihan se tässä just sano, että aikoo tehä sen. Jos oisit kuunnellut, mitä hää sano, ei tarttis kysellä."  Kyseinen lause on turhautuneisuuden sivumausta huolimatta kohteliaasti rakennettu.

Mutta puhe arkikielistyy. Silti en voi olla ajattelematta, että puhe pitää sisällään kokonaisen ajatusmaailman. Olet sitä, miten puhut. Joko huomioit muita tai sitten et. Myös lapset ovat olemassa, vaikka heidän ylitsensä tuntuu olevan hirvittävän helppo puhua; olla kuin he olisivat ikuisesti imeväisikäisiä, kyvyttömiä ottamaan kantaa omiin asioihinsa. Ota siinä sitten vastuuta elämästäsi, jos täysi-ikäisyyden kynnykselläkin äitisi hoitaa asioitasi edelleen niin kuin olisit vain oman elämäsi statisti. "Se on ollut tosi nuhainen eikä ole jaksanut tulla kouluun". Ja Mikko vieressä nyökkää.

Paitsi että elukoistahan tässä piti puhua. Nehän eivät osaa puhua omasta puolestaan vaan toden totta tarvitsevat puhemiehen. Tintti kuitenkin on useimmiten se. Paitsi jos hän on läsnä. Silloin häntä silitetään ja kerrotaan, miten tämä tässä on onneksi ollut terveenä. Mitä nyt meillä vähän nuhaa ja kenkä irti.

Silti en voi olla ajattelematta, että lukematon määrä vanhempia, sekä historiassa että tulevaisuudessa, on kasvattanut ja tulee kasvattamaan lapsiaan päätöksentekokyvyttömiksi. Sen huomaa, kun astuu vaatekauppaan aikuisen miehen kanssa: myyjä kuvittelee, että nainen on joka tapauksessa se, joka päätöksen tekee ja suuntaa puheensä miehen ohi. Oks nää farkut niinku sille hyvät?

Tällaiset ylipuhutut ja unohdetut miehet tarvitsevat ja janoavat aina jotakuta hoitamaan heitä. Etenkin sen jälkeen, kun he ovat päivän korjanneet tallin kattoa ja tulleet kateellisiksi hevosille.



6 kommenttia:

  1. Mä törmään lähes päivittäin töissäni tuohon ylipuhumiseen ja se jos joku ärsyttää ihan vietävästi. Usein sellaset lapset ja nuoret, jotka on jo itse täysin kykeneviä kommunikoimaan ja vastailemaan sellaisiin yksinkertaisiin kysymyksiin kun "Ootko ollut syömättä nyt sen 12 tuntia?" tai "Onko sulla käytössä vakituiseen jotain lääkitystä?", haluaa kuitenkin vielä vanhemman mukaan näytteenottotilanteeseen. Se vaan harmittavan usein johtaa siihen että jos minä kysyn lapselta/nuorelta kysymyksen, äiti (joo se on yleensä äiti) vastaa siihen sillä siunatulla sekunnilla kun kysymys on esitetty, vaikka olisin sen täysin kohdistanut lapselle/nuorelle itselleen. Tekisi usein mieli sanoa että jessus anna toiselle edes mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo ja mä tiiän, että jonkinlaista koulutustyötä tekevänä ihmisenä sä varmaan kauhistelet mun kirjallista ulosantia. :D Mun tapani kirjottaa on sellainen että teen valtavan pitkän lauseen ja lätkin sinne pilkkuja vähän sillä fiiliksellä mikä tänään sattuu olemaan. Pahoitteluni, koita kestää :D Tämä vanha koira ei uusia temppuja opi, se on tämän asian osalta oikein testattu :)

      Poista
    2. Jos en ihan väärin arvaa, niin jos kauhean pitkään penäät sitä vastausta tällaiselta nuorelta itseltään, nuori saattaa kääntyä vanhempansa puoleen hakemaan vastausta... ;-)

      Mutta se on aina varmaa, että vanhempien tarkoitus on pelkästään ja puhtaasti hyvä. Uskon, että kaikki yrittävät parhaansa. Silti lopputulos on joskus valitettavasti se, mistä Twisted Sister lauloi: if that´s your best, your best won´t do.

      Mutta kaikestasiitä, mitä vanhemmat tekevät tai jättävät tekemättä, tämä kuitenkin on lopulta aika pieni asia. Moni osaa kyllä hoitaa asiansa yksin sitten, kun heille annetaan mahdollisuus, niin kuin sinäkin toivot. Mutta aina on niitä, jotka tottuvat olemaan koko elämänsä ajan muiden huollettavina ja joskus se saa aikaa sen ikävän asia, että vastuu elämästä luovutetaan muille.

      Sitten on helppo olla aina uhri, kun myös epäonnisista asioista voi syyttää sitä, että muut päättivät.

      Poista
    3. Toki ymmärrän että lapsi (varsinkin ujonpuoleinen) saattaa hämmentyä tilanteesta eikä haluakkaan hoitaa "asiointiaan" itse. Itsekin olin pienempänä sellainen "äiti sano sä" -tyyppi. Nyppii lähinnä se ettei vanhemmilta aina löydy kykyä lukea tilannetta, odottaa pari sekunttia, vastaako lapsi itse, ehkä rohkaista. Toki vanhempi tuntee lapsensa, mutta mua vaan aina kylmää kun joku puhuu omasta lapsestaan niinkuin hän ei olisi paikalla ollenkaan.

      Poista
  2. Hieno kirjoitus. Vaikka äitini puhuu eteläkarjalaa, oma äidinkieleni on tampereen murre, jossa ilmaisu "toi" lausutaan hellästi ja omastaan ujosti ylpeänä. Silloin, kun "toi" ei ole paikalla, puhutaan "meirämmiähestä". Kun on päässyt jollekin "toiksi", suhde on jo vakava ;)

    Myönnän puhuvani hevosestani pronominilla hän, lähinnä tutuimpien kanssa lässyttäessä. Vieraampien kanssa aina se. (Esim hevostarvikeliikkeessä "se käyttää 155 cm -koon loimea.")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puheessaan sitä antaa arvon sille, josta puhutaan. Ja eikös selän takana puhuta mitä vaan..?

      Eräs eteläkarjalainen huumoripaita sanoi: mie en juorua, mie raportoin.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...