Puhutaanko siitä vai hänestä?

Kuulin kattoa korjaavien remonttimiesten naureskelevan, miten tarkasti elukoita tallilla hoidetaan.
- Monenkohan näistä naisista aviomies saa lähellekään yhtä hyvää hoitoa, yksi arveli.
- Onkohan niillä miehiä ollenkaan, nauroi siihen toinen.

Kohotin katseeni, en sanonut mitään. Mietin, millaista hoitoa aikuinen työkykyinen ihminen nyt ylipäänsä tarvitsee. Sitä yleensä saa, mitä on valmis myös itse antamaan.

Yhden vitsin mukaan suomalaiset eivät käytä hän- pronominia. Paitsi elukoista. Olen tästä hyvin voimakkaasti eri mieltä. Myö eteläkarjalaiset ainaskii tiijjetää, et hää o hää, jos hää suvaittee olla siin paikalla. Jos hää o muual, hää saattaa olla se, mut useimmiten hää o silti hää. Siin ku on vähä henkilökohtasempi ote.

Minä ja iskä, jonka mielestä kenenkään yli ei saanut puhua.

Tämä oli asia, jota eräs yliopistonlehtori ei ollut meinannut hyväksyä. Hän oli julistanut, miten puhekielessä se on korvannut hänet, mistä joukko eteläkarjalaisia suomenopiskelijoita oli ollut eri mieltä. En muista, mikä lopputulos väittelyllä oli. Ainakin lappeenrantalaiset ystäväni ja tuttavani osaavat kertoa, mite hää ei sit vissii ollu käyny Itä-Suomes ollekaa.

Korvaani särähtää edelleen, jos joku viittaa läsnäolevaan ihmiseen sanoilla se tai toi. Jos oletusarvo on, että asianomaisen on tarkoituskin kuulla, mitä hänestä puhutaan, sanotaan hän tai käytetään etunimeä. "Marihan se tässä just sano, että aikoo tehä sen. Jos oisit kuunnellut, mitä hää sano, ei tarttis kysellä."  Kyseinen lause on turhautuneisuuden sivumausta huolimatta kohteliaasti rakennettu.

Mutta puhe arkikielistyy. Silti en voi olla ajattelematta, että puhe pitää sisällään kokonaisen ajatusmaailman. Olet sitä, miten puhut. Joko huomioit muita tai sitten et. Myös lapset ovat olemassa, vaikka heidän ylitsensä tuntuu olevan hirvittävän helppo puhua; olla kuin he olisivat ikuisesti imeväisikäisiä, kyvyttömiä ottamaan kantaa omiin asioihinsa. Ota siinä sitten vastuuta elämästäsi, jos täysi-ikäisyyden kynnykselläkin äitisi hoitaa asioitasi edelleen niin kuin olisit vain oman elämäsi statisti. "Se on ollut tosi nuhainen eikä ole jaksanut tulla kouluun". Ja Mikko vieressä nyökkää.

Paitsi että elukoistahan tässä piti puhua. Nehän eivät osaa puhua omasta puolestaan vaan toden totta tarvitsevat puhemiehen. Tintti kuitenkin on useimmiten se. Paitsi jos hän on läsnä. Silloin häntä silitetään ja kerrotaan, miten tämä tässä on onneksi ollut terveenä. Mitä nyt meillä vähän nuhaa ja kenkä irti.

Silti en voi olla ajattelematta, että lukematon määrä vanhempia, sekä historiassa että tulevaisuudessa, on kasvattanut ja tulee kasvattamaan lapsiaan päätöksentekokyvyttömiksi. Sen huomaa, kun astuu vaatekauppaan aikuisen miehen kanssa: myyjä kuvittelee, että nainen on joka tapauksessa se, joka päätöksen tekee ja suuntaa puheensä miehen ohi. Oks nää farkut niinku sille hyvät?

Tällaiset ylipuhutut ja unohdetut miehet tarvitsevat ja janoavat aina jotakuta hoitamaan heitä. Etenkin sen jälkeen, kun he ovat päivän korjanneet tallin kattoa ja tulleet kateellisiksi hevosille.