Raskaita aikoja
Tekisi aivan hurjasti mieli ratsastaa. Sen sijaan pystyn hädin tuskin vetämään Pinken pulkassa tarhaan ilman, että vanne kiristää vatsaa. Se saa vanteen kiristymään päänkin ympärillä.
En varsinaisesti hehku raskauden ja äitiyden onnea. Suokaa anteeksi, mutta mielestäni koko äitiyden hehku on ainoastaan tapa saada ryhävalaiksi itsensä tuntevat ihmiset vakuutettua siitä, että kyllä se siitä. Minulla on tällä hetkellä aivan karmean suuri vatsa ja suurin osa ihmisistä luulee minun jäävän äitiyslomalle ihan pian. Jään kahden kuukauden kuluttua.
Kun vatsani syksyllä alkoi kasvaa, kuljin aamuisin hetken aikaa kaksinkerroin. Vatsalihakset kiristivät, kunnes antoivat periksi. Jouduin lopulta jättämään ratsastamisen aikaisemmin kuin Pinkeä odottaessani, jolloin ratsastin vielä viikolla 24. Sen jälkeen olo muuttui tukalaksi eikä Tintti enää päästänyt minua selkään, pyöri vain. Olin alkusyksystä toiveikas sen suhteen, että ratsastaisin tällä kertaa pidempään, sillä olin niin paljon paremmassa kunnossa kuin edellisellä kerralla. Vaan toisin kävi.
Lääkäri vahvisti pari viikkoa sitten, etteivät vatsalihakset enää toisessa raskaudessa välttämättä jaksa tukea kasvavaa kohtua yhtä napakasti kuin ensimmäisessä ja siksi ratsastaminen ei ehkä ole mahdollista samalla tavoin. Ei, vaikka vatsalihakset olisivat lähtötilanteessa paljon paremmassa kunnossa kuin ensimmäisessä raskaudessa. - Sinä olet sitä paitsi kolme vuotta vanhempi, lääkäri ystävällisesti muistutti. Ratsastukseni loppuivat nyt viikolle 20, jolloin vatsalihaksiin alkoi pistää. Tintti ei pistänyt pahakseen, se oli taas alkanut pyöriä...
Yleisesti tämä raskaus on ollut melko raskas. Lenkkeily oli pakko jättää ihan alkuraskaudessa, koska sykkeet nousivat pienestäkin rasituksesta epämiellyttävän korkeiksi. Ratsastaminen oli pitkän ainoa asia, mitä pystyin tekemään. Olisin varmasti hypännyt hiukan pidempään, ellei cushing-lääkitys olisi alkanut näkyä Tintissä hermosto-oireiluna lokakuun loppupuolella. Kun lääkitys sitten viimein saatiin kohdilleen, oltiin jo yli ensimmäisen raskauskolmannekseni.
On siis pakko hyväksyä, etten mene tällä kertaa synnyttämään yhtä hyvässä fyysisessä kunnossa kuin viimeksi. Itse asiassa kuntoni on romahtanut aivan täysin. Kun jouluaattoaamuna kävelin tallista maneesille katrillia katsomaan, maistoin veren suussani. Ei puhettakaan, että voisin tehdä Tintin kanssa pitkiä talutuslenkkejä saati ohjasajaa. Jo pelkät työmatkat julkisia kulkuvälineitä käyttäen ovat vaikeita, vaikka en tällä kertaa edes voi pahoin kaikista niistä hajuista, joita niissä kohtaan.
Kovasti silti toivon, että pystyisin synnyttämään tämän pikkumiehen normaalisti, vaikka hän onkin ennustetusti siskoaan suurempi synnytettävä. Puukolla auki vedetyt vatsalihakset eivät helpottaisi arjen pyörittämistä eivätkä kesän ratsastussuunnitelmia. Sektion jälkeen en palaisi satulaan muutamassa viikossa.
Siinä mielessä Pikkuveli syntyy hyvään aikaan, että ainakin teoriassa ehtisin loppukesästä kenttäkisoihin. Sellaisissa juippi ehti olla mukana jo viime elokuussa; sain tosin tietää siitä vasta viikko kisojen jälkeen.
Pinkeä odottaessani olin vakuuttunut siitä, että raskaudenaikainen hyvä kunto on vain omaa viitseliäisyyttä ja että ennen raskautta aktiivisesti liikkunut pystyy liikkumaan myös raskausaikana. Tässä raskaudessa en pysty ajattelemaan samoin. Koska liikunta jäi, olen tietysti myös lihonut.
Pinke kyselee vähän väliä, että jaksatko äiti, jaksatko? Olen luvannut, että kesällä taas juostaan. Tintti tietenkin on virkeä ja virkistynyt. Maltan tuskin odottaa, että kesä tulee. Haluan mennä lujaa, en lyllertää enkä puuskuttaa!
En varsinaisesti hehku raskauden ja äitiyden onnea. Suokaa anteeksi, mutta mielestäni koko äitiyden hehku on ainoastaan tapa saada ryhävalaiksi itsensä tuntevat ihmiset vakuutettua siitä, että kyllä se siitä. Minulla on tällä hetkellä aivan karmean suuri vatsa ja suurin osa ihmisistä luulee minun jäävän äitiyslomalle ihan pian. Jään kahden kuukauden kuluttua.
![]() |
Pötsi rv 26 |
Lääkäri vahvisti pari viikkoa sitten, etteivät vatsalihakset enää toisessa raskaudessa välttämättä jaksa tukea kasvavaa kohtua yhtä napakasti kuin ensimmäisessä ja siksi ratsastaminen ei ehkä ole mahdollista samalla tavoin. Ei, vaikka vatsalihakset olisivat lähtötilanteessa paljon paremmassa kunnossa kuin ensimmäisessä raskaudessa. - Sinä olet sitä paitsi kolme vuotta vanhempi, lääkäri ystävällisesti muistutti. Ratsastukseni loppuivat nyt viikolle 20, jolloin vatsalihaksiin alkoi pistää. Tintti ei pistänyt pahakseen, se oli taas alkanut pyöriä...
Yleisesti tämä raskaus on ollut melko raskas. Lenkkeily oli pakko jättää ihan alkuraskaudessa, koska sykkeet nousivat pienestäkin rasituksesta epämiellyttävän korkeiksi. Ratsastaminen oli pitkän ainoa asia, mitä pystyin tekemään. Olisin varmasti hypännyt hiukan pidempään, ellei cushing-lääkitys olisi alkanut näkyä Tintissä hermosto-oireiluna lokakuun loppupuolella. Kun lääkitys sitten viimein saatiin kohdilleen, oltiin jo yli ensimmäisen raskauskolmannekseni.
On siis pakko hyväksyä, etten mene tällä kertaa synnyttämään yhtä hyvässä fyysisessä kunnossa kuin viimeksi. Itse asiassa kuntoni on romahtanut aivan täysin. Kun jouluaattoaamuna kävelin tallista maneesille katrillia katsomaan, maistoin veren suussani. Ei puhettakaan, että voisin tehdä Tintin kanssa pitkiä talutuslenkkejä saati ohjasajaa. Jo pelkät työmatkat julkisia kulkuvälineitä käyttäen ovat vaikeita, vaikka en tällä kertaa edes voi pahoin kaikista niistä hajuista, joita niissä kohtaan.
![]() |
Oli aikaa siivota kaappikin uuteen uskoon. |
Siinä mielessä Pikkuveli syntyy hyvään aikaan, että ainakin teoriassa ehtisin loppukesästä kenttäkisoihin. Sellaisissa juippi ehti olla mukana jo viime elokuussa; sain tosin tietää siitä vasta viikko kisojen jälkeen.
Pinkeä odottaessani olin vakuuttunut siitä, että raskaudenaikainen hyvä kunto on vain omaa viitseliäisyyttä ja että ennen raskautta aktiivisesti liikkunut pystyy liikkumaan myös raskausaikana. Tässä raskaudessa en pysty ajattelemaan samoin. Koska liikunta jäi, olen tietysti myös lihonut.
Pinke kyselee vähän väliä, että jaksatko äiti, jaksatko? Olen luvannut, että kesällä taas juostaan. Tintti tietenkin on virkeä ja virkistynyt. Maltan tuskin odottaa, että kesä tulee. Haluan mennä lujaa, en lyllertää enkä puuskuttaa!
Itsellänikin kunto romahti raskausaikana, mutta synnytys sujui todella hyvin. Pikkuherra oli arvioitu paljon ennen synnytystä nelikiloiseksi ja sitten kun kaksi viikkoa meni lasketun yli ja käynnistettiin niins ieltä pullahtikin vain 3,5 kiloinen pikkuherra. :)
VastaaPoistaHarmi ettei raskaus oli sujunut hienosti.. Itsekin tunsin itseni oikein valaaksi, kun muutenkin sitä elopainoa oli siunaantunut ihan liikaa ennen raskauttakin..
Tsemppiä loppuraskauteen!
Tämä kaveri taitaa olla jo nyt viikkojaan valmiimpi. Aika näyttää, miten meille käy. Toivottavasti pysyy kyydissä valmiiksi saakka. :)
PoistaLuulen, että se oma tunne on aina se, että tuntee itsensä ihan valaaksi. Kroppa on vieras ja olo koko ajan täyteen tumpattu.
Tylsää, jos et pysty olemaan tyylillesi ominaisena aktiivinen. Mutta ota silti iisisti, vaikka harmittaisi, että pikkukaveri pysyy kypsäksi asti sisällä.
VastaaPoistaOletko muuten kokeillut sellaista raskausvyötä? Itse pidin omassa raskaudessani sitä, tosin vatsani ei sitten kasvanutkaan niin isoksi vaan pysyi ikään kuin takana ja pienenä loppuun saakka. Mutta vyö voisi auttaa sinua, jos vatsa painaa ja kiristää. Mulla oli tällanen Babybelt:
http://verkkokauppa.babystyle.fi/products/view/1353/pl
Itse asiassa minulla on juuri tuollainen. Tiukasti pakattu vatsa ja vatsaa tukevat housut tekevät elämästä paljon helpompia. :) Ostin vyön viime raskaudessa juuri ratsastamista ajatellen.
PoistaOn tosiaan ihan tarpeen olla nyt aloillaan. Tällä viikolla on tullut tehtyä kaikenlaista ja se tuntuu. Nyt aion olla aloillani koko viikonlopun.
Sua on heitetty haasteella ;)
VastaaPoistahttp://viipotusta.blogspot.fi/2013/01/haaste-liebster-blog.html
Suuret kiitokset. :)
PoistaKertoisitko muuten, miten sait hyperlinkin aikaiseksi tähän kommenttikenttään? En ole onnistunut sitä vielä itselleni selvittämään.
Poista^^ Saman tunnustuksen löydät myös täältä! :)
VastaaPoistahttp://jillanblogi.blogspot.fi/2013/01/liebster-blog.html
Kiitoksia kovasti! :)
PoistaMukava lukea blogiasi! Heitin haasteen sinulle - löytyy osoitteesta riimu.blogspot.fi
VastaaPoistaKiitos haasteista. Taidan tällä erää olla siirtämättä haasteita tämän enempää eteenpäin. Kaikkien blogit tuntuvat täyttyvät haasteista.
PoistaKiva kuulla, että tykkäät lukea. On aina mukavampi kirjoittaa, kun on lukijoita. :)
Älä turhaan sektiostakaan ota liikaa stressiä! Itselle tehty kaksi sektiota, molempien jälkeen olin kuukauden kuluttua taas satulassa. No eihän se nyt ihan sama ole, kun kaksi viikkoa, mutta ei nyt niin kauhean paljon enemmänkään. Ja montaa muuta juttua pystyi tekemään hyvinkin pian kotiin päästyä. :)
VastaaPoistaSinulla on kiva vähän erilainen blogi ja tosi hauska ja sujuva kirjoitustyyli! :) Palaan varmasti toistekin!
Kiitos. Mary King muuten ratsasti vain kolme viikkoa sektion jälkeen. Se selvisi minulle hänen elämäkerrastaan taannoin.
PoistaOlipa lohduttavaa lukea tämä teksti! Maha on kasvanut niin hiljaa ja pienenä että se ei ole tuottanut ongelmia mutta tuo puuskuttaminen on kovinkin tuttua. Jotenkin aina ajattelin etten anna raskauden hidastaa " se ei ole sairaus eikä tekosyy olla liikkumatta" mutta juurikin tuo pulssin kohoaminen taivaisiin jo pienestäkin liikunnasta on pakottanut hiljentämään ja alkuun olin jopa vähän pettynyt kun ei sitten pysynytkään omassa tahdissa kiinni. Nyt kun tuo liiallinen urheus ja näyttämisenhalu on pariin otteeseen palkittu pyörtymisellä olen antanut periksi ja tuumannut että ehdin riekkua myöhemminkin :b
VastaaPoistaPauliina Rauhalan kirjassa Taivaslaulu sanotaan todella souvasti: raskaana oleva keho ei tee, sille tapahtuu.
VastaaPoistaSe jos mikä tekee raskaudesta raskasta!