maanantai 31. joulukuuta 2012

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

tiistai 25. joulukuuta 2012

Turpiin tuli

Joulurauhaa ei voi silti häiritä.
Isaac Newtonin sanotaan keksineen painovoimalain sen jälkeen, kun hän sai putoavasta omenasta päähänsä. Tai ainakin hän näki omenan putoavan. Sen sijaan en todellakaan tiedä, mitä mahtoi Tintin päässä liikkua tänään, kun Pinke sinkosi punaisen omenan sitä kohti.

Olimme käymässä tallilla vain viemässä Tintille jouluomenaa. Pinke kuljetti sitä hartaasti käsissään koko automatkan. Kun boksin ovi avattiin, kehotin Pinkeä antamaan omenan. Tintti lähestyi korvat hörössä pientä ystäväänsä. Ja sitten jostain kumman syystä: paiskis! Pinke heitti Tinttiä omenalla, joka mäsähti Tinttiä turpaan, aivan keskelle kuonopiitä.

Jostain kumman syystä hevonen ei silti (tavoilleen uskollisesti) törähtänyt, vaan käänsi rauhassa päänsä pois, katseli meitä hetken, ja lähestyi uudelleen. Pygmi sai kovat torut vanhemmiltaan, mutta Tintti ei osoittanut minkäänlaista suuttumuksen merkkiä pientä ystäväänsä kohtaan, vaan lähestyi yhtä toiveikkaasti kuin aina ennenkin.

Että hyvää joulua vaan. Jos tämän olisi tehnyt Tintille kuka muu tahansa, se ei olisi ottanut sitä lungisti. Ehkä Tintti tosiaan tiesi, että pygmistä on kuitenkin voittopuolisesti vain hyötyä.

Mieleen tuli vanha vitsi siitä, että jos haluat tietää, kuka oikeasti on paras ystäväsi, sulje puoliso ja koira muutamaksi tunniksi auton takakonttiin ja katso, kumpi on iloinen nähdessään sinut taas...

perjantai 21. joulukuuta 2012

Tyttöjen juttuja

Aamulla tuli puheeksi eilisen Taloussanomien juttu. Siinä kerrottiin niistä tuotteista, joita ei kannata odottaa joulunjälkeiseen alennuslaariin. Voit tutustua juttuun täällä.

Jutussa mainittiin joulun hittituote, Lego Friends- legosarja. Kirjoitinkin tästä aikaisemmin Fabuland-jutun yhteydessä. Kyseessä on selkeästi tytöille suunnattu legosarja, jossa värit ovat hempeät ja kaikki rapsuttavat poneja.
Lego Friends- ratsastusleiri. Hinta noin 90 euroa. Kuva lainattu http://www.prisma.fi
Lego Friendsit ovat saaneet monet entiset ponitytöt huokailemaan, miksei tuollaisia ollut silloin kun me olimme lapsia. Ja ihaniahan ne ovat nykylastenkin mielestä. Kauppa käy hyvin, ja muutama viikko sitten kiersimme useamman lelukaupan etsiessämme Friends-pakettia sukulaistytölle. Eioo, sori.

Friendsien osalta Taloussanomien jutussa oli linkki toiseen juttuun. Se on kirjoitettu tämän vuoden tammikuussa. "Vaikka Lego on vuoden 1958 jälkeen myynyt yli 400 miljardia palikkaa, se ei ole onnistunut saavuttamaan tyttöjen kiinnostusta."

Paitsi että nyt on. Nyt tarjolla on legoja, jotka ovat varastaneet pikkutyttöjen sydämen. Mutta se ei kelpaa joillekin aikuisille, joiden mielestä kaikkien pitäisi kiinnostua pallopäisistä ukkeleista, jotka ovat rumia ja joilla ei ole muita kuin alkeellisia ritarihevosia.

On aikuisilla taas murheet.

torstai 20. joulukuuta 2012

Testikäsi

Ota pulkka ja sijoita pulkkaan painoa, esimerkiksi 15 kg:n edestä. Lähde vetämään pulkkaa perässäsi. Tarkkaile, miten pulkka liikkuu, jos jännität käden tikkusuoraksi verrattuna siihen, että pidät kyynärpään koukussa. Kävele tasaisesti. Älä suostu juoksemaan, vaikka paino pulkassa sitä määrätietoisesti vaatisi.

Kun olet huomannut, että suoralla kädellä meno on epävakaata ja nykivää, ajattele, miltä hevosen suussa tuntuu, kun ratsastat kädet  jäykkinä ja suorina.

Lue myös http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2012/08/kuin-hento-ote-lapsen-kadesta.html

tiistai 18. joulukuuta 2012

Arjen cowboy

En saa istua enää Kiefferissäni. Istun päivät uudessa Sallissani. Tekee hyvää hartioille ja selälle. Istuinluissa tosin tuntuu ihan eri tavalla.

Äitiysratsu Salli

Koko päivää en pysty ratsastamaan, siinä väsyy selkä. Onneksi tuolissa on sellainen kärsimättömien lasten jousto-ominaisuus, joten voin liikuttaa itseäni riittävästi. Voin välillä käyttää tavallista työtuolia tai vaikka seisoa, koska Salli vaatii seurakseen pöydän, jonka korkeutta voi säätää.

Uskaltaisin ennustaa, että työhyvinvoinnissa maksaa itsensä takaisin. Tämä on maailman paras työtuoli, näin muutaman viikon kokemuksella.

Notkoselkäinen äitiysratsastaja, arjen cowboy

maanantai 17. joulukuuta 2012

Muiden kakarat

Jollain tapaa ikävät tarhaterveiset ottavat itsetunnon päälle. Vaikka järki sanoo, että kyllä se minunkin mussukkani osaa käyttäytyä huonosti, joku pieni piru olkapäällä panee kyseenalaistamaan muiden käytöksen.

Että kuka ärsytti ja ketä. Että oliko varmasti minun kultani vika. Rakkaudesta se hevonenkin joskus potkii. Aika haavat parantaa. Voisiko niitä nyt vähän tarkkailla? Minäkin olen sosiaalinen, eikö se muka ole?

Mutta elukka on elukka. Jos tarhakaveri joutuu vähän väliä muilutuksen kohteeksi ja sillä on jalat paskana, niin onhan se hyväksyttävä, että minun mussukkani ei ole sille hyvää seuraa.

Jos käyttäytyy huonosti, jää lopulta yksin.

Vaan kuka uskaltaisi enää ryhtyä tarhakaveriksi aikuisen tamman? Toinen aikuinen? Lapsenvahti se ei näköjään enää halua olla.

Kesällä ruunan seura kelpasi, kun oli syötävää.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Kuningaslaji - terveempi hevonen?

Olympialaisten aikaan tuli muutamaan kertaan puheeksi se, että joidenkin mielestä kenttäratsastuksen kouluosuus oli tylsää katsottavaa. Olin täysin eri mieltä. Jo tieto siitä, mitä nuo hevoset tulisivat tekemään kahden seuraavan päivän aikana, nosti kouluradat arvoon arvaamattomaan. Kyllä ne hevoset olivat rautaa. Ehdottomasti enemmän kuin ne kouluratsut, joita olen nähty talutettavan palkintojenjakoon, sillä ne muuten vauhkoilisivat.

Kenttäratsastuksen kuningas: Mark Todd ja Campino Lontoon olympialaisissa 2012. Kuva: http://horsetalk.co.nz
Kenttäratsastus näyttää hurjalta. Hevoset ovat kuitenkin huippukunnossa, ja alati parantuvat kouluratsastussuoritukset kertovat siitä, miten hienosti nämä hevoset ovat ratsastajiensa hallinnassa. Hevoset ovat itse asiassa aivan hurjassa suorituskunnossa. Silti monet puhuvat kenttäratsastuksen vaaroista. Vitsikkäästi sanoen: "vain ei-toivotut lapset saavat harrastaa kenttäratsastusta."

Millään tapaa vähättelemättä koulu- ja estehevosten fyysistä kuntoa, uskaltaisin väittää, että kenttäratsastuksessa kilpailevat hevoset ovat eri tavalla paremmassa kunnossa kuin koulu- tai esteradoilla näkyvät kilpatoverinsa. Treenin keskeisin osio on kestävyys. Mutta kuten sanottua,  kaikki kansainvälisellä tasolla kisaavat hevoset ovat huippukunnossa. Vaan miten on perusputen laita? Tekisikö kenttätyyppinen treeni aluetasollakin kilpailevasta hevosesta terveemmän ja kestävämmän? Olisiko hyväkuntoisuuden salaisuus siinä, että treenin keskiössä olisi nimenomaan kestävyys, ei yksittäinen liike tai hyppy?

Mitä oikeastaan yritän kysyä on se, että jos me peruspertsat fakkiudumme vain yhteen lajiin, teemmekö me hevosille hallaa? En tarkoita, että meidän tulisi alkaa treenata hevosiamme kuin olympiaratsastajat, mutta voisimmeko oppia sieltä jotain muutakin, kuin erilaisten lisäravinteiden syöttämisen ja erilaisten lihashuoltopalvelujen tarjoamisen hevosille, jotka lopulta ovat rikki vain siksi, että niitä liikutetaan liian yksipuolisesti ja liian vähän?

Kenttäratsastus on joka tapauksessa ratsastuksen kuningaslaji. Se vaatii sekä hevoselta että ratsastajalta.

Mikä sitten tekee hyvän kenttähevosen? Valikoituuko kenttähevosiksi vain lajinsa järkevimmät edustajat vai tekeekö tapa treenata kenttähevosia näistä hevosesta järkeviä? Onko monipuolisen liikunnan seuraus terve sielu terveessä ruumiissa? Miksi kenttähevoset ovat pitkäikäisiä ja terveitä, vaikka laji on kuulemma epäinhimillinen, raskas ja vaarallinen? Vai ovatko edes? Onko tämä pelkkää kenttäratsastajien propagandaa?

Jossain vaiheessa ratsastaja yleensä valitsee lajinsa. Kilpaileminen on aina helppoa aloittaa esteratsastuksesta. Pienten esteiden yli pääsee yleensä ilman kummempaa ratsastustaitoa, joten kilpaileminen on lapsena hurjan palkitsevaa. Jos hyppääminen ei missään vaiheessa ala pelottaa, se tarjoaa vauhtia, menoa ja meininkiä hurjapäille, jotka uskovat olevansa kuolemattomia. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen totesi jossain haastattelussa, miten hänen lajinsa oli esteratsastus, koska se oli häneen mukaansa ensimmäinen, joka yleensä alkaa kiinnostaa ja hänestä oli helppoa jäädä sen pariin.

Klassiset kysymykset: Onko ratsastajalla siis riittävästi kärsivällisyyttä kouluratsastukseen, rohkeutta esteratsastukseen, kanttia kenttäratsastukseen vai mukavuudenhalua maastoiluun? Kuinka vahva on kilpailuvietti? Onko käytössä kilpailemiseen soveltuvaa kalustoa? Entä rahaa? Entä mistä hevonen pitää, mitä se osaa? Yksi asia silti yhdistää: ratsastaminen on kivaa.

Lajiuskollisuus voi silti olla vaarallista. Tänä syksynä Hippoksessa Sally Amsterdamer totesi osuvasti, että monien esteratsastajien kehityksen tiellä on nimenomaan puutteet kouluratsastuksessa. Samaa ovat peräänkuuluttaneet muutkin valmentajat. Sileän työskentelyä parantamalla alkaisi kehitystä tapahtua myös esteradoilla. Ja toisin päin. Sanotaan, että jo ihan puomiharjoittelu auttaisi kouluratsastajia ratsastamaan eteen, mikä parantaisi hevosen liikettä. Ja jokainen hevonen ja jokaisen hevosen lihaksisto tarvitsee vaihtelua. Tai tarvitsisi. Maastossa samoilun hyödyistä nyt puhumattakaan. Se on useimmista hevosista kivaa.

Mutta voitaisiinko ajatella, että hevosen häiriökäyttäytyminen vähenee, kun sen elämässä on vaihtelua ja extremeä, jolloin se ei riko itseään turhan tähden, vaan oppii oikealla tavalla varovaiseksi liikkumaan siinä maastossa, missä liikkuu? Vierivä kivihän ei sammaloidu. Kenttähevoset ovat usein pieniä, täykkärityyppisiä. Onko pienempi sitkeämpi? Täykkäriveri puolikasta parempaa? Vai onko tämä vain kenttäratsastajien omaa propagandaa? Vai vaikuttavatko taustalla sittenkin sellaiset hevosen päänsisäiset ominaisuudet, joihin emme mitenkään voi koulutuksella vaikuttaa?

Kysymyksiä piisaa. Löytyykö vastaus lopulta treenin keskiöstä: kenttähevosen treenin yksi tärkeimmistä osa-alueista on kestävyyden kehittäminen. Sen kehittämiseen tarvitaan lihashuoltoa sekä epätasaisessa maastossa että kouluratsastuksen parissa, reippailua maastossa, esteratsastusta, pikäkestoista kävelyä, intervalliharjoittelua ja maastoilua. Kaikkea. Kaikkea. Kaikkea.

******************
Linkkejä:

Kenttähevosen treenauksesta voi lukea lisää Hevoset & Ratsastus -lehdestä tämän linkin kautta
http://www.ratsastus.net/arkisto/jutut/2_2008/s46-49_heppa208.pdf

Tänä päivänä hevosen pahin vihollinen on ihmisen tietämättömyys.
http://uudenmaanhevosurheilijat.fi/2010/Cajus-Aminoff-23042010.pdf

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Talvitreenausta vai -taukoa?

Kakspäällä viimeistä kertaa.
Horse & Riderin viimeisimmät numerot pursuavat talvitreeniohjeita. Minun piti alunperin omistaa tämä talvi treenaamiselle ja sille, että viime kesän ainokaiset kenttäkisat eivät jäisi osaltamme viimeisiksi, vaan pääsisimme jatkamaan harrastustamme myös ensi kesänä. Ajatus hykerrytti siksikin, että marraskuussa tiesin saavani päätökseen tuhottomasti aikaa ja energiaa vaatineet täydennysopintoni. Kun vapaa-aikaa olisi enemmän, voisin keskittyä Tinttiin.

Vaan toisin kävi. Opinnot tulivat toki valmiiksi ja aikaa vapautui. Mutta aikaa vapautui viikko sitten myös ratsastamiselta. Jospa sitä jo toukokuussa pääsisi takaisin satulaan, sopivasti kisakauden alla.

Nyt Tintin kisakunnon ylläpitämisestä huolehtivat muut. Minä voin päivä päivältä paksummin odottaessamme toista lasta syntyväksi huhtikuussa.

Kun talvi ei kunnioita kengitysväliä...


Nyt pitää malttaa odottaa. Lumi tuli, mutta reipas hankilaukka ei. Tintille tulee helposti tilsat, eikä kengittäjä saanut enää kärkihokkejakaan ruuvattua nykyisiin kenkiin. Tilsakumit saadaan vasta seuraavan kengityksen yhteydessä. Tylsää, kun hevosenkin tekisi mieli päästellä.

Hätä keinot keksii. Olen aiempina vuosina käyttänyt näissä tilanteissa jesaria. Se kestää ehjänä yleensä alkukävelyiden ajan. Raviin siirtymisen jälkeen tilsoja ei juurikaan tule. Tänä vuonna keksin kokeilla liimapinteliä; se kun ei hajoa ja ajattelin se voivan toimia jopa paremmin.

Liinapintelin kanssa pitää olla tosi varovainen, jotta sitä ei laita kireälle. Se saa ja sen pitää olla napakka kavion kohdalta hokkien välistä, sillä muuten se kerää lunta allensa. Vuohisen kohdalta se ei missään nimessä saa kiristää. Kaikkien joustavien pinteleiden ongelma on, että ne pystyy laittamaan liian kireälle. Sillä voi saada oleellisesti enemmän tuhoa kuin hyötyä aikaiseksi.

Se huonommin onnistunut viritys tunnin maaston jälkeen. Se itse asiassa keräsi lunta kavion ja pintelin väliin.
Tekisi oikeastaan jopa mieli sanoa, että älä kokeile tätä, jos et ole ihan varma, miten käsittelet liimapinteliä. Viritys vaatii vielä kehittelyä. Toisessa etukaviossa kääre toimi paremmin kuin toisessa. Sanoisin, että jesari on perempi ratkaisu, koska se hajoaa ja lähtee itsestään pois. Se kääritään vain kavion ympärille. Ristiin niin, että hokit jäävät esille.

Onneksi talvikengitys tulee ennen joulua. Siihen asti ratsastetaan kaviokoukku taskussa.



torstai 6. joulukuuta 2012

Sopivia talvivaatteita

Ostin viime kesänä vantaalaisen hevostarvikeliikkeen loppuunmyynnistä Tintille lämpimän toppaloimen. Kun nyt sovittelin sitä Tintin päälle, kesäiset veikkaukseni loimen mitoista osoittautuivat oikeiksi. Edestä puuttui 10 cm kangasta.

Oranssia ruutukuosia.
Täytyy sanoa, että harmitti vietävästi.  Uutukainen viininpunaa hohtava kaunis loimi vaihtoi omistajaa tallin sisällä ja minä jouduin uudelleen loimikauppaan. Ei sillä, ettei Titillä loimia olisi, mutta kun ei ole lämmintä. Mieltä kyllä lämmitti se, että edellisenä viikonloppuna olin ostanut sille käytetyn ulkotoppaloimen erittäin edullisesti. Iästään huolimatta tämä WeatherBeetan loimi oli pitänyt hyvin fyllinkinsä.

Tallikaverit suosittelivat merkkejä, joiden tiesin kyllä olevan kestäviä hevoselle, mutta kestämättömiä kukkarolleni. Kaiken lisäksi  minulla on loimelle valtavasti vaatimuksia, jotka johtuvat Tintin ruumiinrakentesta. Ehdottomasti täytyy olla lapalaskokset, koska ilman niitä loimi lähes poikkeuksetta hankaa Tintin lavat auki. Pitää olla sileä vuori, joka ei kinnaa taaksepäin. Pitää olla syvään uurrettu kaula-aukko joka ei purista kurkusta. Varmasti on oelmassa sellaisia, jotka sopisivat Tintille näistä vaatimuksista huolimatta,  mutta en uskalla kokeilla, jos loimi maksaa parisataa euroa.

Fleecekaulus ja riittävän syvään uurrettu kaula-aukko.
Mastan regal light on ollut Tintille ihan sopiva. Sen ostin pari vuotta sitten. Horzelta olen ostanut jo parikin high neck -loimea. Valitettavasti ne vain menettävät kuohkeuttaan tosi nopeasti ja Horze on lisäksi lopettanut niiden valmistamisen.

Mutta a-vot, löytyihän se sopiva viimein, kun samassa tallissa seisovan ponin hyvänmalliselta näyttävä loimi kiinnitti huomioni. Ostin Tintille lämpimämmäksi loimeksi WeatherBeetan Windsor Standard neck -loimen, jonka sain mukaani -30%:n alennuksella Hevosmeren muuttomyynnistä. Istuu kuin hyvä hansikas. Ihana, kaunis ja lämmin. Eikä tullut kovin kalliiksi, alle satasella.

Tinttikään ei yrittänyt purra, kun puin sille tämän.



maanantai 3. joulukuuta 2012

Mekaaninen pesu

Tulee talvi. Luojalle kiitos, tulee viimeinkin talvi.


Otetaan mudattu sadeloimi. Jos oma kaakki ei ole tällaista iloa järjestänyt, lainataan naapurilta. Otetaan luuta. Heitetään loimi hankeen, asetutaan seisomaan loimen päälle ja harjataan luudalla vimmatusti. Ripotellaan lunta päälle. Harjataanniin, että veri maistuu suussa.

Kääännetään loimi ympäri ja suoritetaan sama käsittely toiselle puolella. Operoidaan molemmat puolet vielä toistamiseen.

Puistellaan lumi pois. Laitetaan kolttu tarvittaessa kuivamaan. Ihastellaan puhdasta syyspeitettä ja muistetaan, että puhtaus on suhteellinen käsite.




Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...